Desigual löytö ja vähän ajatuksia ruuhkavuosista
Keskiviikot ovat lähes aina päiviä, jolloin kalenterini on ihan täynnä. Silloin töissä on hulinaa vapaiden jälkeen sekä opinnot ja kuoro täyttävät koko päivän. Keskiviikkoisin lähden aamulla puoli ysin maissa ja olen takaisin kotona illalla puoli yhdeksän jälkeen. Tällaisia päiviä osuu valitettavasti muullonkin, mutta keskiviikot ovat yleensä aina pitkiä. Vaikka musaopinnot ja kuoro ovat itselle tärkeitä henkireikiä arjen keskellä, niiden sovittaminen ”uuden” työn kanssa on osoittautunut haastavaksi. Joudun jatkuvasti perumaan tunteja/harjoituksia työn vallatessa alaa. Teen työajatonta työtä, jolloin rajaaminen on vaikeaa, kun periaattessa olet velvoitettu virkatehtäväsi hoitamaan silloin kun niitä on. Tähän on sitten vielä yhdistettävä perhe ja heidän tarpeensa ja kuvionsa.
Joskus iskee siis epätoivo, kun yritän tasapainoilla kaiken tehtävän kanssa. Tuttua varmaan monelle perheenäidille? Avatuessani omasta kaaoksestani Facebookin puolella, sain hyvää tarkoittavia neuvoja, mutta osa niistä vain lisäsi ahdistustani. Moneen vuoteen en harrastanut mitään, vaan yritin vaan tasapainoilla työn ja perheenäidin ja omaishoitajan rooleissa. Sekään ei ollut hyvä ratkaisu. Kenenkään pää ei kestä ilman omia hengähdystaukoja ja akkujen lataamista. Silti väsymys/uupumus ja huono omatunto ovat jatkuvasti läsnä, kun ihan tavallisen arjen pyörityksen lisäksi yrität raivata itsellesi ja omalle ajallesi tilaa. Jonkun voi nyt olla sitten helppoa huudella sieltä, ettei tarvitse mitään omaa aikaa, vaan perheen kanssa oleminen on sitä parasta ja oikeaa aikaa. Niinhän se on, osittain. Omassa elämässäni on vaan käynyt viimeisen kymmenen vuoden ajan aika raskaita juttuja ihan jatkuvalla syötöllä. Monta kriisiä, joista on vaan ollut selvittävä ja valitettavasti pelkkä ihana arki ei riitä lataamaan akkujani.
Nyt vaan on menossa vaihe, että ne ihanat opinnot ja harrastuksetkin tuntuvat raskailta ja ylivoimaisilta. Harmittaa niin vietävästi, kun ikinä ei tunnu tulevan sitä hetkeä kunnolla, kun elämässä saisi ottaa vähän rennommin ja nauttia. Toisaalta olen jo hieman luovuttanut sen suhteen, että elämäni muuttuisi helpommaksi. Kun ystäväni päivitti omasta kurjasta tilanteestaan Facebookissa ja totesi, ettei aio olla ensi vuonna samassa tilanteessa, ajattelin: niin minäkin päätin monta kertaa. Monet ystävistäni voivat todistaa, kuinka sinnikkäästi olen koettanut muuttaa vaikeita asioita, aloittanut alusta, kokeillut vaikka mitä, että yhtään helpottaisi ja silti elämä viskaa jatkuvalla syötöllä aivan huimia itsestä riippumattomia kierrepalloja. Ja mitään muuta et voi, kun taas ottaa vastaan ja opetella hyväksymään…
Pitkän valituksen jälkeen tahdon kuitenkin päättää kirjoitukseni positiivisemmassa sävyssä. Jos olen jotain näiden vuosien aikana oppinut, se on hetkessä elämistä. Kaksikymppisenä sitä ajatteli usein, että sitten joskus ja kun saa tämän tehtyä/muutettua, niin sitten helpottaa ja elämä muuttuu ihanaksi. No nyt ajattelen, että olipas kiva, kun sain juoda tämän kahvikupin rauhassa tai sain katsoa kivan ohjelman tai lukea pätkän kirjaa. Tai tänään oli mukavaa, kun ei tapahtunut yhtään mitään. Enää en viitsi joka hetki ajatella tulevaisuutta, vaan yritän nauttia hetkestä. Huomisesta kun ei voi koskaan tietää.
Vaikka omassa elämässäni on ollut paljon raskaita tapahtumia, niiden kautta olen myös oppinut kokemaan iloa pienistä asioista. Joskus toki tuntuu todella hankalalta hyväksyä joitakin meitä kohdanneita asioita. Ei aina jaksa olla positiivinen ja yrittää omalla asenteella muokata päivää paremmaksi. Joskus pitää saada surra ja valittaa ja tuntea epätoivoa. Siihen ei vaan kannata jäädä pitkäksi aikaa kiinni. Menneissä piehtaroiminen, kun ei muuta mitään, jos ei tulevaisuudessakaan eläminen. On vain tämä päivä, tämä hetki. Olen tässä juuri nyt!
Tsemppiä kaikille ruuhkavuosia eläville tai muuten vaan vaikeita vaiheita kokeville! Jossain on aina pieni hetki onnea ja iloa, kun sen vaan oppii näkemään ja ymmärtämään.
Mekko: Desigual (kierrätys)
Laukku: Seppälä (vuosien takaa)
Kengät: Marketti löytö vuosien takaa