Ikävä

Se iskee välillä ihan yllättäen. Kaulakoru, joka oli mummon ja samassa viiltää syvältä: ikävä. Mummoa ei enää ole. On vain muistot ja joitakin tavaroita muistuttamassa hänestä, kuten koru kaulassa, lipasto ruokahuoneessa tai lasijoutsen hyllyssä.

Tai jostain leijaileva tuoksu, joka vie sinut lapsuuden kultaisiin kesiin ja keskelle huolettomia kesäpäiviä mökillä. Aurinkoa, järven ranta, lipaston päällä tikittävä kello. Huolettomuuden tunne ja toinen aika, se elämä iäksi menetetty. Taas se tuntuu vatsanpohjassa asti: ikävä. 

Öisin unia, jotka vievät nuoruuteen. Tuttuja kasvoja, tunteita ja sydän pakahtuu. Huumaava vapaus ja kaikki on vielä auki, mahdollista. Aamulla herätys ja hyökyaaltona: ikävä.

Nuoria nauramassa ja illakoimassa keskellä katua. Aikaa, loputtomasti aikaa. Kutkuttavaa jännitystä, ihastumista ja suuria tunteita. Itsellä liikaa painolastia, ei askel enää koskaan kevyt. Sydämessä tuntuu:ikävä. 

Omien lasten kasvoilla jo vuosia. Mihin ne menivät? Juuri vasta alussa, nyt jo hyvän matkaa kulkeneena. Mistään mitään ymmärrä vieläkään ja silti valtava vastuu. Kuka kantaa minua, ihan keskeneräistä. Sielussa: ikävä.

Mistä se puskee, läpi vuosien kulkee? Aina vaan jatkuvasti oveen kolkuttaa. Jätä ei rauhaan, mieltä särkyvää muistuttaa. Ajoista toisista, kevyistä ja kullatuista. Ihmisen osa tuntea sitä. Ikäänkuin väärässä paikassa jatkuvasti, jotain etsien. Uiden ajanvirtaa vasten ja niin se vaan meitä koskee: ikävä. 

aa2.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *