Kuulumisia ja pohdintoja

Nyt iski inspis kirjoitella hieman kuulumisia täältä muutohässäkän keskeltä. Sairaslomalla ollaan edelleen ja olen yrittänyt pakkailla kevyesti muutaman laatikon päivätahtia. Unirytmi on selvästi korjaantumassa ja olo kohenee päivä päivältä. Silti huomaan, että toipuminen on vasta alussa. Joudun muistuttamaan itselleni tahdin hiljentämisestä ja väsymys iskee edelleen yllättävän nopeasti. Muisti pätkii ihan ihme asioissa ja ajatukset harhailevat. En pysty vieläkään lukemaan kirjaa, mutta lehtiä jaksan jo selailla. Luonnollisesti muutto vie nyt kaiken kapasiteetin itsessäni, mutta mielessä kummittelee jo työhön paluu. Miten kummassa yhdistän kaiken, kun en onnistunut aiemminkaan?

 

Opituista tavoista poisoppiminen on kuulemma hidasta ja vaikeaa. Siksi en jaksa uskoa, että osaisin yhtään sen paremmin toimia, kuin aiemminkaan. Vaikka nyt tiedostan omat ongelmani, on matka vielä pitkä, että osaan tehdä niille jotakin. Yhteiskunnassa ei vain oikein ole tilaa levolle ja pohtimiselle, kun asuntolainaa pitää maksaa ja yksilön on oltava tuottava. Itsekin mittaan (toisinaan) ihmisen arvoa arjessa selviytymisen mukaan. Töissä käyminen, lapsista huolehtiminen, vanhempien auttaminen, siivous, laskujen maksaminen ja itsestä huolehtiminen ovat osa ns. hyvää pakettia. Jos joku osa-alue ontuu, niin heti alkaa ahdistaa, varsinkin muita. Tästä hyvänä esimerkkinä oma työttömyysjaksoni, jolloin minulta jatkuvasti tivattiin suunnitelmiani. Keskellä oman lapsen kriisiä, olin vain tyytyväinen, ettei lisänä ollut työpaineita. Sainpahan keskittyä lapseni toipumiseen ja uudellaiseen arkeen. Silti on selvää, että ihmisellä pitää olla töitä ja hänen arvonsa määräytyy sen mukaan, miten onnistuu elämän eri alueilla.

 

Minä olen nyt sitten varmaan vähän epäonnistunut yksilö, kun uuvahdin arjen pyörityksessä. En osannut yhdistää työelämää, erityislapsen arkea, muiden auttamista, opiskelua ja harrastuksia. Jatkuvasti saa lukea superihmisistä, joilla on monta yliopistotutkintoa, suurperhe, oma yritys ja he kisaavat bikinifitneksessä. Jotenkin he pystyvät multitaskaamaan läpi elämänsä vielä siitä nauttien. Ei voi kun ihmetellä. Minäkin jaksoin yllättävän pitkään, mutta nyt en jaksa paljon mitään. Olenko siis huono ihminen? Tuskin, mutta erilainen olen ja nyt pitäisi jotenkin löytää se oma tapa elää ja olla… no lottovoitto olisi oiva ratkaisu, mutta kovin epätodennäköinen. ;)

 

Jotain pitää siis ihmisen tehdä elääkseen, mutta luopuminen omasta haaveminästä on vaikeaa. Se että on lukenut itsensä maisteriksi alalle, jota ei selvästikään jaksa tehdä, tuntuu kurjalta. Olen vielä ihan kohtuu hyvä siinä, mitä teen, mutta voimani eivät vain riitä työhöni haastavan arjen keskellä. Toisaalta pelottaa, että onko mitään mitä juuri minä jaksan ja kykenen tekemään? Entä jos aina päädyn tähän, eikä ratkaisua olekaan? Pelottavia ajatuksia, mutta samalla yritän luottaa siihen, että uusia ovia aukeaa, kun vanhat sulkeutuvat. Minulla on paljon lahjoja, jos vaan pääsen niitä kanavoimaan oikein. Ehkä sittenkin löytyy joku paikka ja tapa. Siihen on vaan pakko uskoa!

 

Ainakaan murehtiminen ja huolehtiminen eivät ole vieneet minua muualle kuin uupumukseen ja negatiivisten ajatusten pyörteeseen. Siksi onkin parempi olla vaikka naivi ominen unelmineen ja suunnitelmineen, kuin jatkuvasti pahoinvoiva. Realismi ja kyynisyys olivat vallaneet koko elämäni ja ne veivät minut tummiin vesiin. Yritän siis kaikin tavoin kasvattaa positiivisuutta ja ruokkia iloa ja onnea. Toivoa ja uskoa, että elämällä on vielä paljon annettavaa, kunhan minä itse en ole kaiken hyvän esteenä. Vain yksin minä voin rajoittaa itseäni ja painaa itseäni maahan. Uskon, että ihminen itse on itsensä pahin vihollinen. Kannattaakin ryhtyä itsensä ystäväksi, niin lopputulos voi olla huomattavasti parempi.

 

Mielialani yksi parhaita kohottajia on ollut tuleva muutto. Tuleva koti on ihanalla paikalla lähellä kaikkea tärkeää ja itse talosta tulee kaunis kunhan pääsen yhteen lempipuuhistani eli sisustamiseen. Raskaiden ajatusten ja pelkojenkin vastapainona on hyvä ajatella vain seinän väriä tai second hand kalusteiden tuunaamista. Sisustusajatukset tuovat tarvittavan levon huolien ja murheiden rinnalle. Olen myös nauttinut aarteenmetsästyksestä netissä ja vanhojen tavaroiden myynnistä. Uusi koti on uusi alku monella tavalla. Toivottavasti tämä flow jatkuu myös muille osa-alueille elämässä.

 

On ollut jännä huomata, miten moni asia esim. uuden kodin suhteen on vaan järjestynyt, kun on antanut siihen tilaa ja mahdollisuuden. Ehkäpä juuri liika kontrolli ja pelko ovat estäneet menemästä eteenpäin ja saavuttamasta hyviä ja mieluisia asioita. Mielessä onkin pyörinyt vanha vitsi miehestä joka rukoili aina lottovoittoa vuodesta toiseen, kunnes lopulta Jumala sanoi, että osta hyvä mies lottokuponki. Ei voi siis saada mitään, jos ei edes yritä. Elämässä kaikki on riskiä ja sulaa hulluutta, mutta järkevillä on yleensä tylsintä. Minä olen lähes aina ollut järkevä ja vastuuntuntoinen, enkä nytkään pidä niitä huonoina piirteinä. Ehkä kuitenkin ripaus seikkailunhalua, riskinottoa ja heittäytymistä olisi elämässä välillä tarpeen. Olen kuitenkin oppinut jo kauan sitten, että pahoja asioita tapahtuu, vaikka tekisi kaiken oikein. Kuolla voi vaikka omaan kotiin ja mikään mahtava juttu harvemmin saapuu kotisohvalle. (paitsi lapset halaamaan) Ehkä nyt vaan tosiaan on muutoksen aika silläkin uhalla, että vene kaatuu nurin. Tulkaa sitten pelastamaan, kun olen yksin veden varassa. ;)

Että näiden monimutkaisten ajatuskulkujen jälkeen tahdon vain sanoa, että elossa ollaan ja kyllä tämä tästä varsinkin kun viimein uni on alkanut maittamaan ja ruokakin joten kuten. Ja onhan siellä nyt aivan mahtavat ilmat joista nauttia. Tämä on parasta vuodenaikaa ja siitä kertovat kauniit kuvat pihaltamme.