Maailman kauneimmat kävelykengät

Mukavaa perjantaita lukijat! Piipahdin eilen lasten kanssa pienellä hiihtolomareissulla Helsingissä. Tällä kertaa lasten loma on ollut pitkälti kotoilua vanhempien töiden vuoksi, mutta eilen yllätin heidät aamulla ilmoituksella Helsinkiin lähdöstä. Hyppäsimme junaan ja vietimme mukavan päivän luonnonhistoriallisessamuseossa ja keskustan kauppoja kierrellen. Lähinnä lapset saivat päättää kohteet, joten äidin kirpparikierrokselle ei ollut tällä kertaa sijaa. Löytöjä voi tehdä kuitenkin muualtakin ja tällä kertaa eteeni ilmestyivät maailman kauneimmat kävelykengät Zarassa.

Minulla ei ole ollut kaapissa kävelykenkiä vuosiin. Kevään ja syksyn tepastelen tennareilla ja nilkkureilla. Kesällä tallustellaan balleriinoilla ja sandaaleilla. Hyville kävelykengille olisi kyllä ollut monesti tarvetta varsinkin työkuvioissa, mutta yleensä ne ovat jotenkin rumia tai sitten minulle on vain jäänyt traumoja äidin kävelykengistä, jotka liitän vahvasti vanhenemiseen ja tylsyyteen… 😉

Nyt kuitenkin en voinut näitä kenkiä ohittaa, sillä minusta nämä ovat todella kauniit kengät. Sanoisin, että maailman kauneimmat kävelykengät. Materiaalikin on nahkaa, eikä mitän keinoainetta. Kerrankin löytyi vielä sopiva koko ja hintakaan ei päätä huimannut, joten kengät lähtivät matkaan. Nyt en vaan malttaisi odottaa lumien sulamista, että pääsen näitä käyttämään. 

Perjantain kunniaksi ostin itselleni punaisia tulppaaneja piristämään viikonloppuani ja minut hyvin tuntevat tietävät, että ostan yleensä aina vain valkoisia kukkia. Nyt kuitenkin iski joku tarve saada väriä elämään, joten mukaan lähtivät nuo kirkkaanpunaiset ihanuudet. Kevättä siis kovasti odotellessa kehotan käymään Zarassa, jos sinustakin nämä ovat ihanat kävelykengät. Palataan taas asiaan pian! 🙂

DSC_1595 (2).JPG

DSC_1597 (2).JPG

DSC_1599 (2).JPG

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *