Mitä olen oppinut?
Viime keväisen sairasloman jälkeen toivon hartaasti, että olen oppinut edes jotain ja saanut muutosta aikaan. Hetkessä ei voi muuttaa itseään ja omia tottumuksiaan, joten matkani kohti parempaa olotilaa on monin tavoin vasta lapsenkengissä. Jotain kuitenkin huomaan oppineeni ja oivaltaneeni. Tässä jotain huomioita, mitä tein miettiessäni opinko mitään:
1. Sanoin töissä ei! Aiemmin olisin puhissut itsekseni ja ehkä ärissyt kotona liiasta työmäärästä. Nyt totesin vain, etten voi ottaa nyt enempää työtehtäviä, koska kalenterissa ei ole tilaa. Pyysin myös työtehtävien vaihdoksia, jotta pääsisin taas työhön ja arkeen kiinni. Esimies suhtautui niihin hyvin ja ihmettelin, miksi en ole aiemmin uskaltanut avata suutani. Kyllä työkin joskus joustaa, koska olen itse joustanut monesti työssä. Myös ”asiakkaille” voi sanoa, ettei käy ja ehdottaa itselleen sopivampaa aikaa. Perhe ja vapaa-aika ei voi aina joustaa työn tieltä. Niistäkin on voitava pitää kiinni, jotta palautuu ja jaksaa taas toimia.
2. Sanon ääneen toiveitani ja mieltä painavia asioita. Olen nyt yrittänyt, etten jäisi yksin märehtimään ikäviä asioita tai odottamaan toiveideni toteutumista. Jos haluan laulaa, nukkua, syödä jne.. sen voi sanoa ääneen. Kauhean vaikeaa on edelleen sanoa toisille niitä negatiivisia juttuja. En tarkoita ilkeilyä, vaan sellaisia asioita, kun pitäisi sanoa, että olet kohdellut minua huonosti tai näin ei voi tomia jne… ehkäpä joku päivä sekin vielä onnistuu.
3. Ihminen tarvitsee ruokaa, unta, lepoa ja mukavaa tekemistä. Niistä ei saa tinkiä, vaan itsestä on pidettävä huolta. Omien tarpeiden laiminlyönti jatkuvasti johtaa katastrofiin. Olenkin välillä osannut jättää kotihommat tekemättä. En ole tinkinyt nukkumisesta, enkä syömisestä. Ja kiitettävästi olen ehtinyt tavata ystäviä ja touhuta kivoja juttuja. Täytyy myös muistaa, ettei tarpeemme ole samanlaiset kuin muiden. Minä tarvitsen ibs- ja migreenipotilaana säännölliset unet ja hyvän ruokavalion. Ajatella, etten aiemmin viitsinyt pyytää töissä itselleni sopivaa ruokaa. Nyt olen ilmoittanut emännille, mitä en voi syödä ja saan sopivaa ruokaa. Minä en vaan halunnut olla kenellekään vaivaksi.
4. Itseään saa ja pitää ajatella, eikä aina vaan toisia. Olen vuosikausia ollut ns. ”täydellinen” työntekijä, joka ei pyydä itselleen mitään. Nyt laitoin ensimmäistä kertaa työvuorolistaan toiveen, itseäni ajatellen, eikä muita. Se ei ehkä toteudu, mutta saahan sitä kysyä. Liian kilttinä oleminen aina ei toimi. Joku siellä kuitenkin saa joulun vapaaksi, miksi se en olisi minä?
5. Pitää olla itselleen uskollinen ja luottaa omiin kykyihinsä. Ole oma itsesi, silläkin riskillä, että se ärsyttää jotain muuta. Minä yritin vuosikausia olla joku muu ja sellainen, ettei kukaan pääse sanomaan mitään pahaa. Miksiköhän? Olen kovaääninen, sarkastinen, höpöttäjä, joka välillä päästelee suustaan sammakoita. No entäs sitten? En minä pahalla, ainakaan yleensä. Ei kaikkien tarvitse minusta pitääkkään. Riittää, että ne lähimmät ja tärkeimmät. Se ei ole ylpeyttä, jos haluat tuoda lahjojasi esiin. Pitää uskaltaa tehdä silläkin uhalla, että homma menee päin mäntyä.
6. Ennen mietin paljon, että voinko pukeutua haluamallani tavalla. Usein jätin laittamatta asun, jonka halusin, koska se olisi ehkä ollut liikaa. Nyt puen päälleni, mitä haluan. Toki työssäni pyrin noudattamaan annettua ohjeistusta, mutta sekin voi olla ”omannäköistä”. Rajoitukset olivat omassa päässäni. Onkin ollut jännä huomata, miten paljon olen saanut kehuja pukeutumisestani viime aikoina. En niitä ole kyllä kysellyt, mutta selvästi se vaikuttaa, että vaateiden kantaja on itse tyytyväinen.
7. Hidasta tahtia! Joudun muistuttamaan joka päivä itselleni, että hidasta. Ei tarvitse juosta, eikä suorittaa. On osattava lopettaa ajoissa ja tunnistettava rajansa. Kaikkea ei tarvitse saada tänään valmiiksi ja joskus riittää vähempikin panostus. Minnehän ihmeeseen sitä oikein kiirehtii? Olen opetellut myös olemaan myöhässä. Ennen stressasin siitäkin ja piiskasin itseäni ja lapsiani kelloa vastaan. Nyt vaan totean, että jos myöhästytään niin sitten myöhästytään. Ei se maailmaa kaada. Poikani sanookin minulle usein: ”Äiti, rauhoitu ja hengitä syvään!” Se on oikein hyvä ohje. Tätä aion noudattaa usein.
Näiden ajatusten myötä kohti uusia seikkailuja! :)