Maanantaita vaan kaikille! Blogeja lueskellessani huomasin mukavan haasteen, jossa omaan blogiin pitäisi kirjoittaa itsestään kymmenen hyvää/positiivista asiaa. Ihaillen lueskelin parikymppisten tekstejä, joista huokui varmuus ja hyvä itsetunto. Ihan terveellä tavalla moni oli löytänyt itsestään kivaa sanottavaa ja kehuttavaa. Itse aloin kuitenkin nopeasti kiemurtelemaan tällaisen haasteen edessä. Kyseessä ei ole se, etten tunnistaisi itsessäni mitään hyvää, vaan kuinka sitä nyt voi itseään jotenkin ylentää? Onko tässä nyt joku sukupolvien  välinen kuilu, kun parikymppiset osaavat tuoda itseään esille ja luottavat omiin kykyihinsä? Minä taas neljääkymppiä lähestyvä nainen olen oppinut vain vähättelemään itseäni ja etsimään täydellisyyttä, jota ei ole.  

Jos ette usko edellä mainittua. Tässä on minun kymmenen kohdan lista, jossa yritän kovasti kirjoittaa niitä hyviä asioita itsestäni, mutta mitä niistä nouseekaa mieleen:

1. Osaan laulaa ja olen tehnyt sitä pikku tytöstä lähtien erilaisissa kokoonpanoissa sekä opiskellut erilaista äänenmuodostusta monen opettajan johdolla. Haluaisin tehdä sitä paljon enemmän ja tavoitteellisemmin. ( Silti ajattelen, että on monta muuta, jotka osaavat paremmin ihan luonnostaan. Eikä minun kannattaisi edes yrittää, kun rahkeet eivät riitä siihen, mitä haluaisin. )  

2. Osaan soittaa pianoa. ( En sillä tavoin kuin haluaisin ja pitäisi. Säestän kun on pakko. )

3. Puhun selkeästi ja kuuluvasti ja minulla on hyvä ulosanti. Saan siitä jatkuvasti hyvää palautetta työssäni, jossa se on tärkeää. ( Onkohan ääneni kuitenkin liian kova ja taivutanko asioita liikaa rautalangasta ja ovatko puheeni tylsiä? )

4. Minulla on hyvä sydän ja asetan muiden tarpeita omieni edelle. ( Ajattelen kyllä välillä ilkeästi, enkä jaksaisi aina huomioida muita. )

5. Minulla on korkea työmoraali ja pyrin tekemään aina parhaani. Teen paljon töitä ja olen sinnikäs. ( Voi kun ei aina tarvitsisi… )

6. Kierrätän ja ostan/hankin paljon vaatteita ja kodintarpeistoa kirppiksiltä ja kierrätyskeskuksista. ( Ostan edelleen liikaa, enkä haluaisi luopua vaateharrastuksestani, vaikka tiedän sen olevan turhanpäiväistä ja kuormittavan luontoa. Eihän ihminen tarvitse oikeasti paljoa, ainakaan vaatteita )

7. Olen luova ja yhtäaikaa suunnitelmallinen ja järjestelmällinen. Pystyn usein tällä kombinaatiolla hyvään ja hedelmälliseen työhön. ( Mutta en ole mitenkään loistava tai erityinen. Aina voi tehdä paremmin. )

8. Osaan kirjoittaa ja puhua ihan kivasti ja tekisin mielelläni työtä enemmän näiden asioiden parissa esim. bloggaamalla tai luennoimalla. ( Niinhän me kaikki halutaan, mutta kuinka moni meistä todella voi. Ketään ei kiinnosta meikäläisen jorinat. )

9. Uskon muutoksen voimaan ja olen ratkaisukeskeinen. Yritän aina löytää kaikille sopivan ratkaisun ongelmiin ja olen nopea keksimään uusia tapoja kohdata haasteita. ( Ehkä olisi parempi olla paikoillaan ja sietää paremmin tasaisuutta. Olla tyytyväinen siihen mitä jo on. )

10. Olen erityisherkkä, jonka johdosta osaan lukea hyvin tunneilmastoa ja tasoitella toistenkin särmiä omieni lisäksi. Löydän helposti hyviä tapoja ilmaista vaikeitakin asioita niin, etteivät toiset loukkaannu. ( Tämä kuormittaa minua ja miksi minun pitäisi näin tehdä, kun eivät muutkaan välitä toisten tunteista. )  

No edellä kirjoitetut suluissa olevat tekstit olivat jonkin verran kärjistettyjä ajatuksia, mutta niissä on monen meidän totuutta ja sisäistä ääntä. Minun sukupolveni on vielä kasvatettu uskomaan, että itsensä kehuminen ei ole niin suotavaa ja vaatimattomuus kaunistaa. Uskomme myös jollain tasolla, että vain täydellisyys riittää, vaikka kuitenkin tiedämme sen olevan mahdotonta. Meitä on monta kilttiä suorittaja ”tyttöä”, jotka eivät usko itseensä tarpeeksi. Jotka emme osaa pitää omia tarpeitamme tärkeinä ja jotka vähättelemme itseämme, ettei kukaan nyt vaan luule ylpeäksi. Tavoittelemme jotain yli-inhimillistä tyyppiä, joka ei saisi tuntea negatiivisesti. Aina pitäisi jaksaa ja olla paras versio itsestään, niin työntekijänä, äitinä, vaimona, ystävänä, tyttärenä ja sitten jos aikaa jää niin ihan omana itsenä. Kovin on raadollinen ja väsyttävä tämä aika ja elämisen meininki.

En voi siis muuta kuin kadehtia nuorempia naisia joilta löytyy ihan eri meininki elämässä. Minäkin siis jo ymmärrän, että miten kannattaisi tehdä tai ajatella itsensä suhteen, mutta ihan käytännön asteelle en ole vielä päässyt. Toivottavasti joku päivä voin ihan ilman suluissa olevia ajatuksia kertoa omia hyviä puoliani. Lohdutan itseäni, että olen kuitenkin parempi versio esim. omasta äidistäni, joka on kasvanut vielä enemmän itsensä väheksymiseen, koska niin on vain ollut tapana kasvattaa. Kunpa osaisin kasvattaa omasta tyttärestäni terveellä ja hyvällä itsetunnolla varustetun ihmisen. Jotenkin ajattelen, että sellaisella ihmisellä on varmasti paljon mukavampaa. 🙂 

Näillä ajatuksilla kehotan teitä pohtimaan omia hyviä puolianne ilman takaa-ajatuksia. Osaatko sinä vai et?

Mukavaa viikkoa kaikille!