Kevään lempihame

Mukavaa maaliskuista torstaita! Täällä ihailen auringonsäteitä, joten pakko oli piipahtaa ulkona ottamassa muutama valontäyteinen kuva päivän asusta. Päälläni on tämän kevään lempihame. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, joten tämän hameen kohdalla en epäröinyt hetkeäkään.

Hameen kuosista mieleeni tuli jollain tavoin Marimekko ja värit siinä ovat itselleni täydelliset. Kaiken kruunaavat hameessa olevat taskut ja kevään trendimitta eli midi. Olen todella lyhyt, eikä midimitta todellakaan imartele minua. Silti olen kovasti tykästynyt tuohon mittaan ja saappaiden tai korkokenkien kanssa voi mielestäni lyhyempi säärinenkin midimittaa käyttää.

Koska olen myös armoton vintage/retrofani tämä hame on kuin tehty minua varten. Töissä kyseltiinkin, että onko hame taas joku vintagelöydöistäni. Kerrankin pääsin sanomaan, että ihan on uusi ja kaupasta kotiutettu hame. Tämän kevään ja tulevan kesän muoti taitaa olla loputon suo itselleni, sillä 70-luvun henkisiä vaatteita riittää lähes joka puotiin. Nyt onkin parasta taas jarruttaa ja jättää menemättä kauppoihin, ettei talous mene aivan kuralle. 

Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen viime aikaisiin hankintoihini, sillä hyvänmielen vaatekaappi alkaa olla mallillaan. Minä todella tykkään tällä hetkellä kaikista vaatteistani ja käytän niitä aktiivisesti. Kaapissa on hyvin tilaa ja tiedän täsmälleen, mitä siellä on. Vielä yksi kassillinen kirppistavaraa odottaa myymistä ja sitten voin pitää tauon. Olen kai viimein löytänyt oman tyylini ja rohkaistunut pukeutumaan juuri niin kuin itse haluan.

Aurinkoa ja valoa kaikille näiden valoa tulvivien kuvien myötä!

DSC_1671 (2).JPG

DSC_1673 (2).JPG

DSC_1674 (2).JPG

DSC_1676 (2).JPG

DSC_1678 (2).JPG

Poolo: Benetton (kierrätys)

Neuletakki: Kappahl

Hame: Monki

Sappaat: Tamaris

Muoti Päivän tyyli Trendit

Naisten oma päivä

 

Sunnuntaiheipat kaikille! Eilen sain viettää pitkästä aikaa oikein ihanaa naisten omaa päivää ystäväni kanssa. Ystäväni oli nähnyt vaivaa ja suunnittelut meille erityistä tekemistä, koska olin sen tarpeessa. Suuri kiitos hänelle siitä!

Aamupäivällä suuntasimme ensin brunssille Cafe Charlottaan, joka sijaitsee BW towerissa Lahdessa Askonkatu 2:ssa. Siellä meitä odotti notkuvat pöydät toistaan ihanampia syötäviä. Tässä postauksessa ei edes näy kaikki ihanuudet, mitä pöytiin oli katettu. Brunssi oli oikein maittava ja hinta 16.50 euroa. Voin siis omasta puolestani suositella lämpimästi tätä vaihtoehtoa   

DSC_1608 (2).JPG

DSC_1609 (2).JPG

DSC_1612 (2).JPG

 

Brunssin jälkeen suuntasimme Porvooseen, jossa kiertelimme ihania vanhoja mukulakivikatuja ja piipahtelimme ihanissa putiikeissa. Omaksi suosikikseni nousi tietenkin Doris & Duke Kirkkokadulla, jossa jaksoin penkoa vintagevaaterekkejä vaikka kuinka pitkään. Lopulta sain tehtytä valinnan ja mukaani lähti aivan ihana ruotsalainen vintagemekko. Aivan ihana oli myös jokiå design niminen putiikki, jossa oli todella ihanaa taidetta, käsitöitä ja designia. Sieltä ostin todella kauniit lintukuvioidutsukkahousut. Kiertelyn päätimme tunnelmalliseen Paahtimoon, jossa kahvittelimme ja istuimme höpötellen pitkään.

DSC_1620 (2).JPG

DSC_1621 (2).JPG

DSC_1635 (2).JPG

DSC_1636 (2).JPG

DSC_1637 (2).JPG

Olipas todella mukava päivä ystävän kanssa. Näitä tarvitaan lisää, sillä tästä saa taas ammentaa voimaa perusarjen keskelle! Iloiten ja leppoisaa sunnuntaita vietellen toivotan mukavaa lepopäivää, jos sellainen sattuu olemaan menossa!

Suhteet Ruoka ja juoma Ystävät ja perhe Mieli