Perintökalusteita

Tervehdys ja mukavaa keskiviikkoa! Kotihommien parissa jatketaan, kun taannoin lupasin, että niitäkin juttuja vaatteiden lisäksi voisin joskus postailla. Samaa ajatusmaailmaa meillä on sisustamisen kanssa, kuin vaatteidenkin eli kierrätystä. 

Meillä on suht moderni koti ja pidämme mieheni kanssa selkeistä linjoista. Jostain syystä viime vuosina kuitenkin olen siirtynyt tykkämän vanhoista huonekaluista. Ennen halusin kaiken olevan uutta, nyt taas tykkään, että tavaroilla on tarina. Tykkään myös sekoitella aikakausia keskenään ja harmonia syntyy väreillä ja selkeillä linjoilla. Ostamme harvoin mitään uutta, vaan sovellamme jo olemassa olevia tai teemme diy- projekteja. En halua mitään katalogikotia, vaan kauniita ja käyttökelpoisia asioita.

Edellisissä kotipostauksessa näkyikin itselleni tärkeitä huonekaluja ja niiden tarinoita. Tässä olisi neljä huonekalua lisää:

Mummoltani perintönä saatu lipasto

Tämä oli mummolassani niin kauan kuin muistan. Sain sen itselleni perintönä ja sen päällä ovat myös hänen kynttilänjalat ja joutsen. Näin minulla on pala mummolaa omassa kodissani, vaikka häntä ei enää ole. 

perintö 1.jpg

Lipasto mieheni mummolasta

Tämä lipasto on ilmeisesti mieheni mummolasta. Näin ainakin appivanhempani arvelivat. Tosin se oli jo ollut kauan mökillä, josta me se sitten bongattiin. Nyt se toimii mieheni omana lipastona ja sen päällä on BMW- harrastuksesta kertovia juttuja.

perintö 2.jpg

Apupöytä

Joka ilmeisesti seikkaili mieheni sisaruksilla jne…päätyäkseen mökille, josta me taas siirsimme sen kotiimme ja käyttöön. Kyllä sinne mökille on jotain huonekaluja jäänyt, vaikka me ollaan kyllä autettu tyhjentämään sitä tehokkaasti… 😉

perintö 3.jpg

 

Puinen arkku

Tämä on ilmeisesti mieheni papan tekemä. (Anoppi voi korjata, jos olen väärässä…) Se on ollut meillä jo pitkään ja toiminut aputilana säilytyksessä. Kun lapset olivat pieniä siellä pidettiin leluja ja nyt siellä on lehtiä. Joskus aina mietimme tuon maalin poistamista, mutta yli kymmenen vuoden jälkeen ollaan vielä ajatustasolla… 🙂perintö 4.jpg

Kaikki edellä olevat huonekalut ovat meille tärkeitä. Ne ovat puisia ja tukevia, kunnollisia huonekaluja. Lastulevyhötöt eivät enää kiehdo, vaan on ihanaa, kun kotona on aikaa ja kulutusta kestäviä huonekaluja. Ihania ne ovat myös siksi, että nillä on tosiaan tarina ja ne ovat olleet käytössä jo monien vuosikymmenten ajan. Silti ne ovat edelleen hyvin käyttökelpoisia. Jonkun mielestä ehkä rumia, mutta meille rakkaita. Moderni mustavalkoinen kotimme näyttää näiden kanssa omalta ja persoonalliselta. Ei ainakaan ihan joka kodissa ole näitä.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *