Rakastatko itseäsi sellaisena kuin olet?

Elämme aikaa, jossa on liiankin helppoa eksyä suorittamisen kierteeseen. Mediat ovat pullollaan materiaalia, jossa annetaan ”vinkkejä”, miten tulla aina vaan paremmaksi lähes kaikessa. Meihin vaikuttavat sosiaalisenmedian ja lehtien luomat illuusiot kuvineen täydelliseltä vaikuttavista ihmisistä ja heidän elämästään. Moni kyllä tiedostaa, minä mukaan lukien, että kuvat ovat muokattuja ja tarinat usein kaunisteltuja. Eikä siinä tavallaan mitään, koska useat meistä haluavatkin juuri lukea ja katsoa kauniita kuvia ja ihania kirjoituksia. Miten ne kuitenkin vaikuttavat meihin? Osaammeko sittenkään sivuuttaa niitä täysin?

Siihen keitä olemme vaikuttaa monet seikat. Olemme monien tekijöiden summa, joka koostuu perimästä, ympäristöstä ja kaikesta opitusta ja koetusta. Kukaan ei ole täysin samanlainen ajatuksiltaan ja toiminnaltaan, ei edes identtiset kaksoset. Silti ihminen pyrkii mielellään kuulumaan johonkin ja samaistumaan toisiin. Paras ominaisuus jonka ihminen voi saada/oppia on joustavuus. Se helpottaa toimimista vaihtuvissa ja moninaisissa ympäristöissä ja tekee ihmisestä helposti pidettävän.

No mitä tällä kaikella em. höpinällä yritän kertoa ja kysyä on se, että rakastatko todella itseäsi vai rakastatko sitä mielikuvaa itsestäsi, joka tahtoisit olla? Aika moni meistä elää jatkuvan tyytymättömyyden tilassa odottaen ja koettaen saavuttaa aina vaan jotain parempaa. Voi kun olisin: hoikempi, urheilullisempi, kauniimpi, lahjakkaampi, niin tuntisin oloni paremmaksi, elämäni olisi upeaa ja minua rakastettaisiin enemmän. Näinhän meistä taitaa useat ajatella. Vai mitä mieltä olet?

Kovin harva on täysin tyytyväinen itseensä, elämäänsä ja saavutuksiinsa, koska aina voi tehdä paremmin ja aina on joku, joka on jo tehnyt paremmin. Tämä kierre on kuitenkin loputon suo, sillä mikään ei voi koskaan vetää vertoja mielikuville, joita meille syötetään ja joita me itse kehittelemme päässämme. On siis mahdotonta saavuttaa täydellistä elämää, koska sellaista ei ole olemassakaan. Elämä voi olla hyvää ja monin tavoin rikasta ja onnellistakin, mutta täydellistä siitä ei tule, vaikka tekisimme mitä.

Voimme toki kehittyä ja oppia uutta ja tulla taidoiltamme huippuosaajiksi. Mikään ei estä laittamasta liikoon kaikkea sen puolesta, mitä haluat ja nautit tehdä. Jos olet onnellinen selättäessäsi haasteita jatkuvalla syötöllä, niin mikäpä siinä. Mutta jos muokkaat elämääsi vain siksi, että tulisit joksikin muuksi kuin olet tai pelkästään lopputuloksen vuoksi, en voi luvata sen toimivan. Vaikeampaa onkin hyväksyä oma itsensä ja uskoa, että se riittää, kun maailma viestittää jotain aivan muuta. Rakkaus todelliseen itseensä on kuitenkin avain kaikkeen. Siitä lähtee tasapaino, onni ja ilo elämässä.

Ihmisen pitäisi kyetä rakastamaan itseään epäonnistumisen hetkellä, heikkouksien kanssa ja silloin kuin joku toinen väittää jotain aivan muuta. Harvalla on kuitenkin niin hyvä itsetunto, että se kestää kaikenlaiset minään kohdistuvat hyökkäykset. Haukut tekevät haavoja ja itsensä vertaaminen muihin syöksee epätoivoon. Mikä siis ratkaisuksi siihen, että osaisimme rakastaa myös vajaata ihmistä niin itsessä kuin toisissa?

Se on armo ensin itseämme ja sitten toisiamme kohtaan. Se ei ole kenenkään yläpuolella olemista vaan asioiden/itsensä hyväksymistä sellaisenaan. Puhuin itselleni rumasti oman pääni sisällä vuosikausia. Mielestäni olin aina huono, enkä osannut oikein mitään. Aina olisi pitänyt pystyä parempaan ja kuritin itseäni ikävillä nimityksillä, herkkukielloilla ja monin eri tavoin. Tein paljon asioita ajatellen, että minun täytyy, on pakko ja että kaikki muutkin tekevät ja suoriutuvat. Vuosi vuodelta oma elämäni oli hankalampaa ja kurjempaa. Etsin kuumeisesti syntipukkia kurjaan olooni. Syytin kyllä itseäni, mutta vääristä asioista. Vasta todella pitkän ajan päästä ja monen vaikean kokemuksen kautta aloin pikkuhiljaa tajuta, missä on vika. Vika oli ja on omassa ajattelussani. Negatiivinen ajattelu sävytti kaikkea, jopa kivoja asioita. Mikään ei koskaan riittänyt, koska en osannut rakastaa itseäni sellaisena kuin olen. Kun elää elämäänsä niin, ettei kukaan vain pääsisi sanomaan mitään ilkeää, ei oikeastaan elä ollenkaan.

Vasta nyt toisille kertomani sanat siitä kuinka epäonnistuminen on o.k jne…ovat alkaneet todentua omassakin elämässäni. Se että viimein ymmärrän armon kuuluvan itselleni, on saanut sen konkretisoitumaan myös muille. Muutos ei ole helppo ja prosessi on pitkä. Vanhoista tavoistaan on vaikea päästä eroon ja esim. väsyneenä huomaan kuinka helposti epätoivottavat eli negatiiviset ajatusmallit nousevat mieleen. Kuitenkaan en ole itseni suomimisella saavuttanut koskaan mitään hyvää, pikemminkin päinvastoin. Kun taas jaksan olla itselleni kiltti ja ymmärtäväinen ja hyväksyn sen, että kykyni ovat välillä vajaavaiset, jaksan paljon paremmin ja olen luovempi. Yritän kovasti kiittää niistä asioista itsessäni ja elämässäni, jotka koen hyviksi ja sitten taas niiden toisten asioiden kanssa opettelen toimeentulemista. Kiitän vaikkapa musiikinlahjastani ja puhumisenlahjastani sekä ihanista ystävistäni. Sitten taas koetan ymmärtää omaa erityisherkkyyttäni, joka väsyttää ja rajoittaa, koetan antaa anteeksi myös itselleni, kun nopea tempperamenttini ottaa vallan ja tiuskin lapsilleni aivan turhista tai yritän tsempata, kun epäonnistun jossain tärkeässä tehtävässä. On inhimillistä olla vain ihminen.

Tämän pitkän vuodatuksen takana (jos ihan oikeasti jaksoit lukea sen) on ihan oikeasti saada ihmiset ymmärtämään, että on enemmän kuin suotavaa olla vain se kuka on. Joskus voi olla vaikeaa tietää kuka on ja löytää oma tiensä, mutta ei se oikea ja ihana elämä löydy ainakaan olemalla itselleen liian ankara. Sivupolutkin on sallittuja, kunhan sitten taas palaa omalle rakastamalleen tielleen. Rakasta itseäsi ja opi näkemään itsessäsi hyvää, niin elämästäsi tulee monin tavoin rikkaampaa ja hauskempaa.  

 

aaa.jpg

       

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *