Vääriä luuloja

Muuttoraivauksen edetessä olen myymisen lisäksi kantanut tavaraa kierrätyskeskukseen. Samalla tulee aina kurkattua löytyisikö jotain aarteita uuteen kotiin tai vaatekaappiin. Eilen löysin Marimekon unikko kankaasta tehdyn hameen. Tosi kiva löytö ja näin jo itseni se päällä tepastelemassa kesäkaduilla. En sovittanut hametta, koska se näytti mielestäni juuri sopivalta… Wrong! Aina pitää sovittaa, koska silmämme ja mielemme huijaavat meitä. Hame oli auttamatta liian suuri. Eikä edes vähän vaan aika paljon.

Miten ihmeessä kuvittelin olevani noin paljon suurempi?!? Olen toki laihtunut rankan vuoden aikana monta kiloa, mutta ilmeisesti en ole sitä asiaa oikeasti sisäistänyt. Peilissä näkyy edelleen normikokoinen kahden lapsen äiti, joka viihtyy sohvalla enemmän kuin liikunnan parissa. Tämä väärä oletus sai minut pohtimaan, kuinka paljon meillä onkaan vääriä luuloja itsestämme. Ei vain koostamme tai ulkonäöstämme, mutta myös toiveistamme ja taidoistamme.

Minä olen oikein elävä esimerkki ihmisestä joka on luullut olevansa jotain muuta kuin todellisuudessa on. Kaiken pahan alku ja juuri taitaa olla huonossa itsetunnossa. En ihan tarkalleen muista, missä vaiheessa lapsuuttani/nuoruuttani kadotin itseluottamukseni ja tuntuman oman sisimpääni. Jostain kumman syystä aloin uskoa, etten kelpaa, kuin toisenlaisena. Olenkin siis tehnyt hartiavoimin töitä ollakseni joku muu ja tullakseni hyväksytyksi. En ole kuunnellut itseäni, vaikka niin keho kuin mieli ovat viestittäneet jo vuosikausia väärinkohtelusta.

Aloin ihan tosissaan uskoa, että se huono olotila on oikea olotila elämässä. Mitä huonommin voin, sitä enemmän inhosin sitä etten kyennyt olemaan parempi. Halusin saavuttaa asioita, joita en sitten ihan oikeasti edes halunnut. Tästä esimerkkeinä vaikka pukeutuminen, kun yritin vuosikaudet näyttää tyylikkäältä hillityissä sävyissä, vaikka oikeasti viihdyn parhaiten värikkäissä retro kuoseissa. Kotini oli mustavalkoinen ja moderni. Nyt siitä tulee enemmän boheemi. Käytökseni yritin pitää tasaisena ja helppona, vaikka oikeasti olen kovaääninen touhottaja. Vain joissain hetkissä tai tilanteissa oma minä pääsi hetkeksi esiin. Vain harvat tuntevat todellisen minäni, koska en tuntenut sitä oikein itsekään.

Kasvaminen omaksi itsekseen on rankkaa. (ainakin omalla kohdallani) Annoin ilmeisesti toisten sanomisten ja tekemisten vaikuttaa liikaa omaan näkemykseen itsestäni. Nyt pikkuhiljaa opettelen arvostamaan itseäni ja pysymään omien valintojen takana sanoi kuka mitä tahansa. Tuntuu välillä kurjalta ja huukkaan heitetyltä kaikki ne vuodet, kun pyristelin elämässäni ollakseni joku toinen. Toisaalta mietin, että olen kyllä ollut melkoinen jääräpää ja aika vahvakin, kun olen vuodesta toiseeen ollut jatkuvasti omalla epämukavuusalueella.

No onko tällä kaikella jokin opetus? En tiedä voiko toisten virheistä oppia tai kannattaako tässä menneitä murehtia. Olen kuitenkin monin tavoin onnekas ja saanut hienojakin asioita. Ehkä juuri minun kasvamiseeni kuului aikamoinen kiertotie ja väärät luulot itsestäni. Väärän kokoinen hame oikeastaan vain naurattaa, kun olisin voinut elää koko elämäni luullen itsestäni harhoja. Toivon, että jokainen meistä kuuntelisi itseään enemmän ja luottaisi siihen, että se oma sisäinen ääni kertoo yleensä totuuden. Me emme elä muiden elämää ja toisten unelmia varten. Me elämme kyllä auttaaksemme toisiamme, mutta sitä kuka olemme, ei voi määritellä kukaan muu.

 

hame.jpg

Unikkohameelle löytyy varmasti joku sopivampi käyttäjä, kuin myös vanhoille haaveille. Nyt matkalla kohti uusia vesiä. 🙂   

  

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *