Kesä on yhtä juhlaa (ja ai kauhee kun on rankkaa) + pohdintaa ystävyydestä

Kesä, ja ihan hirveesti tekemistä.

Viime lauantaina juhlittiin ihanan ystäväni maisterisjuhlia. Kuinka kauan voi sanoa tunteneensa toisen ihmisen? Voiko sanoa, että koko ikänsä (vaikka epäilenkin suuresti, että vauvaikäisenä ei oikein voi vielä ystävystyä)?

Oli vastaus mikä tahansa, tunnen itseni onnekkaaksi, että minulla on tällainen ystävä.

Jonka kanssa voi olla puhumatta kuukausiin (johtuen siitä, että minä olen seikkaillut pitkin maita ja mantuja). Ja sitten kun viimein saa soitettua, tuntuu kuin vasta eilen olisi juteltu viimeksi.

Jolle saa suuttua, ja ihan kohta kuitenkin sovitaan. Jonka kanssa voi muistella yläasteen kielikurssimatkaa, jolla löytyi sängyn alta kortsupapereita, isäntäperheen isä hymyili kerran (kantaessaan laukkujamme ulos) ja kotiintuomisina oli kaksi päällistä täitä.

Ystävä, joka on aina vierellä.

Ystävä on myös mieletön leipuri. Nämä kakkutikkarit eivät ehkä ole mieletön taidonnäyte, mutta ai vitsi ne olivat herkullisia.

Kaksi rakasta.

Ja minä!