Hattu se naisen todellisuudessa kiinni pitää

En omista kauheasti tavaraa. Olen ollut viime vuodet vähän liikuskelevaista sorttia. Elänyt rinkasta, rakkaudesta ja vähän jopa äidiltä saaduista avustuksista.

Haalimani huonekalut ovat majailleet äidin autotallissa, isin vintillä, entisen poikaystävän olohuoneessa.

Mutta sanovat, että jossain vaiheessa olisi järkevää hankkia jotakin pysyvää. Ai niin kuin mitä? kysyn minä. Vakituinen työpaikka, asuntolaina ja jos vielä sitten niitä lapsia, minulle kerrotaan. Hui, jospa nyt valmistuisin ensin, mietin iltaisin ennen nukkumaanmenoa.

Vähän kuitenkin aikuistuin eilen. Hankin kiikkutuolin. Nimittäin tuon, missä istun yhdessä kuvassa. Ilmaiseksi kun sai. Voin sen sitten viedä sinne äidin autotalliin, kun lähtö taas (ehkä/joskus/ei enää ikinä) lähestyy.

Ja niin, hattu, se eksyi taas päähän, kun viikonlopun bikineissä ja järvessä viettäneenä kohtasin maanantaiaamuna todellisuuden. Syksy, olet sinäkin onneksi ihan kiva.