Painajainen juhannusaattona

Juhannusaatto muuttui sekunnissa lupauksesta ihanasta mökkiviikonlopusta pahaksi uneksi. Heräsin suloisesta unesta, jollaiseen voi vajota vain ikivanhan mökin vintillä, äidin ihan kamalaan huutoon. Ääni oli niin hirveä, että toivon, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun sen kuulen elämäni aikana. 

Kahden mökkimme välillä kulkee tie, jolla ihmiset ajavat tosi lujaa. En usko omaavani minäänlaisia meedion kykyjä, mutta tiesin heti mitä oli tapahtunut. Hyppäsin ylös sängystä, huusin ”Lemmy on jäänyt auton alle”, ja pistelin menemään niin kovaa kuin pinkissä flanellipyjamassani suinkaan kykenin.

Sinne se pieni potilas jäi odottelemaan operaatiota.

Olin ihan varma, että koira makaisi tiellä ketarat ojossa. Ihan mieletön helpotuksen aalto pyyhkäisi ylitseni, kun Lemmy (kyllä, niin kuin Lemmy Kilmister) istui tien laidassa ja hengitti omin avuin. Helpotus muuttui nopeasti huoleksi. Toinen takajalka roikkui velttona ja oli selkeästi katkennut monesta kohtaa.

Eläinlääkärit tuppaavat olemaan vähän kiven alla näin juhannuksena. Ainut päivystävä kirurgi löytyi Hattulasta (?!). Eihän siinä mitään, aatto kului ajamalla halki puolen Suomen, koira saatiin hoitoon ja pääasia on, että kaikki ovat edelleen hengissä.

Ensi juhannuksena tälle voi jo vähän naureskella.