Jos on aina tehnyt asiat tietyllä tavalla, voiko niitä tapoja oikeasti ikinä enää muuttaa?

En ole varmasti yksin, jos kerron, että jätän asiat aina viime tinkaan. Siis AINA. Miksi tehdä jotakin tänään, jos sen voi tehdä huomenna?

Mutta mitäs, jos se huominen ei enää olekaan niin armollinen. Jos suurin piirtein koko tulevaisuus riippuu yhdestä päivämäärästä. Siihen päivämäärään mennessä minun pitäisi tuottaa vähän liian iso nivaska tekstiä (iso ja iso, mutta kaikki yli yhden sivun kuulostaa isolle, kun aikaa on reilu viikko).

Opiskelut ovat loppusuoralla. Ja pitäisi kuulemma lopputyö palauttaa. Siis minähän aloitin sen jo viime syyskuussa. Mutta sitten tapahtui kaikenlaista. Elämää. Ja se vähän jäi. Äiti voisi tässä välissä muistuttaa, että minkä taakseen jättää, niin sen edestään löytää.

Eilen tein päätöksen. Nyt minä sen kirjoitan (ainakin kaksi sivua). Lopputulos ei ehkä ollut niin paljoa, mutta alku kuitenkin.

Ja ensin piti tietenkin saada vähän jätskiä. Ei jaksa tyhjällä mahalla työskennellä, voisin minä muistuttaa äitiä tässä välissä.

Ihan huomaamatta valitsin jätskin, joka mätsäsi kynsiini. Strösseleitä, niitä ei voi koskaan olla liikaa.

Vaihdetaan siis iso kasa stressiä strösseleihin, kiitos.