Sammaleet ovat mielestäni olleet aina ihania. Tiedättehän, oravapoikueen pehmeä leikkimatto, Ronja Ryövärintytär ja se ihana metsä rahkasammalineen, ja mitä näitä nyt on. 

 Lapsuudesta muistan mökiltä (mummoni vanha kotitalo maaseudulla) viileän, betonista valetun kaivonkannen, jonka pinnalla kasvoi sametinpehmeää sammalta. Tai lapsuudenkodin pihanurmikon, joka tuntui korkean sammalpitoisuutensa vuoksi yhtä pehmeältä kuin sohvatyynyt. Ihan paras alusta harjoitella kärrynpyöriä ja puolivoltteja kesäisin.  Sammaleet tulivat jostain syystä mieleeni nyt, kun olimme pääsiäistä viettämässä mökillä. Yhtäkkiä huomasin rämpiväni sohjoisessa metsässä napsimassa valokuvia kivien päällä kasvavista sammalista ja jäkälistä. Ja googlailevani iltakaudet sammalien kehityslinjoja (niitä on kolme!), lisääntymistä (itiökasveja!) sekä lajintunnistusta (jopa 900 eri lajia!).  Pääsiäissunnuntaihin mennessä innostukseni oli laajentunut jo jäkäliinkin. Tässä kuvasatoa mielestäni kauneimmista (lisää löytyy instasta @VAHAN_VIHREAA): Haavankeltajäkälä Sormipaisukarve Pilkkunahkajäkälä