Eettistä ja hyvinvoivaa teuraslihaa? Mitä mediassa ei kerrota, osa 2

Aivan hiljattain kirjoittelin edellistä tekstiäni, jossa käsittelin Ylen uutissivustolla julkaistua juttua lypsykarjatilasta. En tiedä, onko Ylellä menossa jonkinlainen eläinmaatalouden suojelu- ja edistämiskampanja – nyt sivustolla nimittäin julkaistiin täysin kritiikitön juttu teuraslihatiloista:

Lihan lähteillä (toim. Marika Anttonen)

Juttu videoineen ja kuvineen alkaa erikoisesti luonnonsuojelualueen esittelyllä. Tavoitteena lienee kiinnittää lukijan ja katselijan huomio siihen, kuinka luonnontilaisesta ympäristöstä on kyse, ja kuinka ”luonnollista” tällä perusteella täytyy olla senkin, että maisemassa käyskentelee ”laitumien maisemanhoidosta huolehtiva”, lähes satapäinen lauma ylämaannautoja.

Seuraavaksi lihanautatilan isäntä kertoo rodun ominaisuuksista eli säänkestävyydestä ja lihan mausta, ja myös ”haikujen” (highland cattle) lempeä ja ystävällinen luonne mainitaan. Kuva vaihtuu, ja tekstin mukaan kaikille kyseisen tilan emolehmille ja vasikoille on annettu nimet. Tämän jälkeen näytetään kuva suoraan kameraan katsovasta, pörröpäisestä Unelma-vasikasta, jonka kerrotaan olevan erityisen utelias tapaus.

Jutussa esitellään tilamyymälä ja mainitaan tuotteet, ja isäntä toteaa videolla asiakkaiden arvostavan sitä, että he tietävät, ”mistä liha on peräisin ja miten liha on kasvanut”. Heti tämän jälkeen lainataan Lihakeskusliittoa eli kerrotaan ”kasvavan kuluttajajoukon olevan kiinnostunut erikoislihoista ja haluavan ennen kaikkea tukea paikallisia tuottajia”. Ravintoloidenkin mainitaan etsivän vaihtoehtoja tavalliselle naudanlihalle.

Seuraavaksi jutussa kerrotaan, että paikkakunnalla kasvatetaan myös biisoneita, jotka joskus karkailevat omille teilleen, sekä mangalitzoja eli villasikoja. Paikallista villasikojen lihaa kerrotaan myytävän muunmuassa reko-lähiruokaringissä, ja reko-nimityksen selitetään erikseen tarkoittavan ”reilua kuluttamista”. Lopuksi lihasikatilan isäntä kertoo Ukrainan sodan aiheuttamista ravintolamyynnin hankaluuksista. Videolla isäntä rapsuttelee villasikaa ja toteaa ihmisten kuitenkin haluavan ostaa ”eettistä, hyvinvoivaa lähiruokaa”.

Medialukutaitoa tarvitaan

Miksi toimittaja on rakentanut jutun juuri tähän tapaan? Millä perusteella hän on valinnut aiheen, näkökulman ja haastateltavat sekä kuvat ja videot? Miten tällainen juttu oikein pitäisi ymmärtää? Mielestäni kyseessä on hyvä esimerkki sellaisesta (journalistisesta) tarinasta, jota on osattava tarkastella kriittisesti. Media vaikuttaa käsityksiimme todellisuudesta ja maailmasta, mikä median yleisön kannattaa pitää mielessä.

On kiinnostavaa, kuinka jutun lihanaudat pyritään liittämään lukijan ja katsojan mielessä suojeltuun luontoon, ikään kuin kyse ei olisikaan tuotantoeläimistä, vaan luonnosta, jonkinlaisesta ”luonnonmukaisesta” toiminnasta. Mitään eläinmaatalouden negatiivisia ympäristövaikutuksia ei mainita, vaan pikemminkin annetaan ymmärtää, että lihanautojen pitäminen on suorastaan ympäristöteko, koska ne huolehtivat maisemanhoidosta.

On myös kiinnostavaa, kuinka jutussa mainitaan erikseen, että tilan kaikille emolehmille ja vasikoille on annettu nimet. Mitä tällä oikeastaan halutaan vihjata? Että naudat ovat pikemminkin perheenjäseniä tai lemmikkejä kuin tuotantoeläimiä, jotka kasvatetaan teuraaksi, jotta niiden lihasta saadaan rahaa? Sen sijaan, että puhuttaisiin suorasanaisesti tuotantoeläinten massasta, nautoja halutaan esitellä pikemminkin persoonina (pörröpäinen Unelma).

Jutussa tuodaan useaan kertaan esille myös näkemystä, jonka mukaan erikoislihan tuottamiselle on tilausta sitä arvostavien kuluttajien ja ravintolayrittäjien keskuudessa. Tällä pyritään oikeuttamaan toiminta yhdellä perusteella, jota ei millään tavalla aseteta kyseenalaiseksi: todetaan, että on hyväksyttävää tuottaa teuraslihaa, koska kuluttajat haluavat sitä syödä. Ajatuksella erikoislihasta eli tavallista harvinaisempien rotujen teuraslihasta pyritään myös etäännyttämään tätä nimenomaista tuotantoa tavanomaisesta teuraslihan tuotannosta ja sen ongelmista – vaikka todellisuudessahan kyse on täsmälleen samasta asiasta. Lisäksi lihansyönti halutaan määritellä jonkinlaiseksi isänmaalliseksi teoksi sillä perusteella, että kuluttajajoukko haluaa ennen kaikkea tukea paikallisia tuottajia.

Jutun huipennuksena lihansyönti liitetään reko-ringin kautta reiluun kuluttamiseen, ja teurasliha määritellään peräti ”eettiseksi ja hyvinvoivaksi lähiruoaksi”. Tämä sikatilan isännän lausahdus on sijoitettu aivan jutun loppuun, jolloin se saa erityisen painoarvon katsojan ja kuuntelijan mielessä: kyseessä on ikään kuin jutun viimeinen sana tai lopullinen totuus, jonka jälkeen aiheesta ei ole enää muuta sanottavaa.

Näkökulmia, joita tarinaan ei valittu

Tuotantoeläimet ovat tuotantoeläimiä täysin riippumatta siitä, ovatko ne tavanomaisia nautoja, sikoja tms. vai jotakin erikoisempaa rotua. Tuotantoeläimet syntyvät, elävät lyhyen elämän ja tapetaan ainoastaan ihmisten kulinaaristen mielihalujen ja rahan vuoksi. Joillakin tiloilla tuotantoeläimillä saattaa olla enemmän liikkumatilaa, kuin toisilla, mutta ihminen on määrännyt jokaiselle tuotantoeläimelle täsmälleen saman kohtalon, oli rotu mikä tahansa.

Nautojen osalta listasin lypsy- ja lihakarjamaatalouteen liittyviä negatiivisia seikkoja jo edellisessä julkaisussani. Niiden lisäksi median yleisön ja juttuja tekevien toimittajien olisi syytä tiedostaa ainakin seuraavat sianlihan tuottamista yleisesti koskevat seikat (lähteet löytyvät tekstin lopusta):

• Sikaemakon tuotantokausi alkaa jo reilun puolen vuoden iässä, kun se tiineytetään ensimmäisen kerran. Suomessa emakoita saa pitää pienissä, kääntymisen estävissä häkeissä noin 9 viikkoa jokaisen porsimisen yhteydessä: ensin emakkoa pidetään tiineytyshäkissä noin 4 viikkoa ja myöhemmin porsitushäkissä 4-5 viikkoa, kun se imettää poikasiaan. Koska emakko laitetaan synnyttämään keskimäärin 2,3 kertaa vuodessa, se viettää lähes puoli vuotta vuodesta tilassa, jossa se pystyy liikkumaan ainoastaan hieman eteen- tai taaksepäin.
• Tiheä porsimistahti ja liikkumisen estäminen aiheuttavat emakoille psyykkisiä ja fyysisiä ongelmia. Jalostuksella aikaansaatu runsas lihamassa rasittaa terveitäkin jalkoja, ja liikkumattomuus sekä häkissä makaaminen johtavat muunmuassa niveltulehduksiin ja makuuhaavojen kehittymiseen. Huono hygienia aiheuttaa helposti utare-, kohtu- ja virtsatietulehduksia. Sikatiloilla käytetäänkin paljon antibiootteja.
• Porsastuotannossa olevat emakot teurastetaan keskimäärin jo 2-vuotiaina. Luontaisesti sika eläisi toistakymmentä vuotta.
• Lihaksi kasvatettava porsas viettää emänsä ja sisarustensa kanssa neljä viikkoa. Vastasyntyneille porsaille suoritetaan erilaisia toimenpiteitä, joista kivuliain on uros- eli karjuporsaille suoritettava kastrointi. Toimenpide tehdään, jotta niiden lihaan ei kehittyisi uroshormonien aiheuttamaa karjunhajua tai -makua, jota osa kuluttajista pitää epämiellyttävänä. Alle viikon ikäisen porsaan saa lain mukaan kastroida vetämällä pihdeillä kiveksen ulos ihoon tehdystä reiästä ja katkaisemalla siemenjohtimen. Toimenpide tehdään ilman puudutusta tai nukutusta. Kipulääke voidaan antaa ennen toimenpidettä, mutta kipulääke ei ole puudutus; se on sama, kuin eläimelle annettaisiin särkylääke ja sen jälkeen sen kivekset revittäisiin irti. Toimenpide tehdään kaikille karjuporsaille, myös luomutuotannossa. Eläinsuojelulaissa kehotetaan välttämään kastrointia, mutta käytännössä toimenpide suoritetaan rutiininomaisesti lähes jokaisessa sikalassa.
• 4-5 viikon iässä porsaat vieroitetaan ja siirretään vieroitusosastolle. Luonnossa emakko vieroittaisi porsaat vasta 12-17 viikon iässä.
• Kun porsaat saavuttavat 25-30 kilon painon, ne myydään lihasikalaan kasvamaan lopulliseen teurastuspainoonsa. Teuraspainoa lähestyvälle, lähes satakiloiselle sialle on Suomen eläinsuojeluasetuksen mukaan varattava liikkumatilaa ainoastaan alle sanomalehden aukeaman verran.
• Porsaat teurastetaan 4,5-6 kuukauden ikäisinä. Suomessa teurastetaan vuosittain noin kaksi miljoonaa sikaa. Myös tuotannosta poistetut emakot ja karjut teurastetaan yleensä elintarviketeollisuuden käyttöön.
• Kaikkiaan Suomessa teurastetaan yli 82 miljoonaa tuotantoeläintä joka vuosi.
• Eläinperäisen ruoan tuotannon on arvioitu aiheuttavan maailmanlaajuisesti jopa puolet kaikista ihmisten aiheuttamista ilmastopäästöistä.

Mitä on median vastuullisuus?

Yllä kuvailemassani Ylen jutussa olisi ollut mahdollista kiinnittää huomiota eläinmaatalouden negatiivisiin vaikutuksiin, mutta tälläkin kertaa toimittajan esittämä näkökulma oli nimenomaan eläinmaatalouden edustajien näkökulma. Juuri heidät oli valittu kertomaan omat näkemyksensä ja kokemuksensa – ei muita tahoja, joilla olisi voinut olla aivan toisenlaista sanottavaa. Eläinmaataloutta haluttiin tuoda esille positiivisessa valossa, ja lihantuotannon olemassaoloa pyrittiin oikeuttamaan perustelemalla sitä lihaa syövien kuluttajien mielihaluilla.

Miksi näin? Oliko kyseessä toimittajan tietoinen valinta, vai tehtiinkö juttu ikään kuin automaattiohjauksella? Aikooko Yle julkaista piakkoin myös sellaisia eläinmaataloutta käsitteleviä juttuja, joissa näkökulmat ovat selväsanaisesti aivan muiden, kuin eläinmaatalouden edustajien?

”Haluamme tarjota Suomesta monipuolisen ja moniäänisen kuvan”, kerrotaan Ylen vastuullisuudesta kertovalla sivulla. Ylen ohjelmatoiminnan ja sisältöjen eettisissä ohjeissa puolestaan todetaan näin: ”Poliittiset, kaupalliset tai muut vastaavat intressit eivät vaikuta toimitukselliseen sisältöön.” ”Näihin sääntöihin tukeutuen voimme tehdä ja esittää rohkeaa ja monipuolista journalismia sekä sisältöjä kaikille Suomessa.” ”Otamme huomioon oleelliset tosiseikat sekä eri näkökulmat … Uskallamme kysyä ja kyseenalaistaa.” ”Ylen journalismin perusta on oikeisiin tietoihin ja tosiasioihin sekä mahdollisimman tarkkoihin havaintoihin perustuvan maailmankuvan rakennusaineiden tarjoaminen.”

Onko Ylen esittämä kuva Suomesta monipuolinen ja moniääninen, jos eläinmaataloudesta pääsevät kertomaan vain eläinmaatalouden edustajat? Perustuvatko median tarjoamat maailmankuvan rakennusaineet todella tosiasioihin ja eri näkökulmiin, jos eläinmaatalouteen kriittisesti suhtautuvilta tahoilta ei kysytä mitään? Miksei eläinten elinolojen ongelmista ja eläinmaatalouden negatiivisista ympäristövaikutuksista kerrota yhtä lailla? Onko media riippumaton ja rohkea toimija, jos eläinmaataloudesta ei haluta tai uskalleta sanoa poikkipuolista sanaa? Millaiset intressit taustalla vaikuttavat? Onko eläinmaatalous todella edelleen Suomen ”pyhä lehmä”?

Muutamia vuosia sitten mediassa lupailtiin laajasti, että ilmastonäkökulma otetaan esiin aina, kun siihen vain juttujen yhteydessä tulee mahdollisuus. Toisin on käynyt – ei vain Ylessä, vaan mediassa ylipäätään. Ympäristö- ja ilmastonäkökulma jää puuttumaan jutuista aivan erityisesti silloin, kun kyse on eläinmaataloudesta. Myöskään tuotantoeläinten elinolojen ongelmat eivät näytä mediaa kiinnostavan, toisin sanoen niitä ei edes ole olemassa median rakentamassa maailmankuvassa ja sen mukaisessa todellisuuskäsityksessä.

Lähteet:

https://animalia.fi/elainten-oikeudet/elaintuotanto/emakot-ja-porsaat/

https://animalia.fi/elainten-oikeudet/elaintuotanto/lihasiat/

https://vegaaniliitto.fi/arki/kurkistus-elaintilojen-sisalle/

https://vegaaniliitto.fi/tietoa/miksi-veganismi/elainten-olot/