hengähdys taiteessa
Sain muutama päivä sitten B-lausunnon koskien työkyvyttömyyseläkkeen hakemista. Sen lausunnon lukeminen tuntui kamalalta, koska siitä oli riisuttu pois kaikki muu ja jäljelle jätetty vain työkyvyttömyyteeni liittyvät asiat. Tottakai. Sen tiedon hyväksyminen on kuitenkin raskasta, että juuri nyt minusta ei ole edes harjoittelijaksi uusiin työkokeiluihin. Vaan ensi vuosi on sekä ammatillisen kuntoutuksen, että opiskelujen suunnittelun puolesta tyhjää. Ja se tulee olemaan sitä niin pitkään, kunnes tilanne muuttuu. Haluan kuitenkin ajatella, että se muuttuu. Onneksi en näe tulevaisuuteen.
Haaveilen kovasti edelleen taidealalle kouluttautumisesta ja siinä työskentelystä. Neljän vuoden kuvataidepsykoterapia antoi minulle paljon työkaluja itseni kanssa työskentelyyn, mutta myös intoa kehittää taitoa ja tietämystä.
Taiteen tekeminen on asia, joka pitää ajatukseni poissa ympäröivästä maailmasta. Ahdistuksen tiukentaessa otettaan, tartun usein luonnoskirjaani tai pensseliin. Tunteen tuonti paperille tai kankaalle auttaa usein hahmottamaan sen ympärillä pyöriviä ajatuksia. Myös kun tunnen oloni todella turvattomaksi, eläimeni luovat minulle jälleen turvallisemman olon.
Kun katselin tänään haaveillen taiteen perusopetusta Tampereella, tajusin etten voisi tällä hetkellä miettiäkkään opiskeluja. Uuden oppiminen, taitojen ja tiedon kehittyminen sekä unelmissaan eteneminen tältä saralta on mahdotonta kehoni kannalta, vaikka mieli antaisi myöten. Ja se fakta sai minut ahdistumaan – olen oman kehoni vanki. Tämä ei onneksi kuitenkaan poista sitä, että pystyn kehittämään itseäni kotioloissa. Hetki kerrallaan.
INSTAGRAM: