älä luota hymyyn

 

Erityisesti näitä kolmea kuvaa katsellessani, kaikissa on eri tunnelma vaikkakin hymy. Kuitenkin kaikissa näissä kuvissa piilottelen. Koen kehossani kipua. Tunnen fyysistä kuvotusta, kun keho on liian uupunut. Ja silti hymyilen.

Läheiseni sekä fysioterapeuttini ovat oppineet, ettei hymyni aina kerro kaikkea. Suojaan sillä muiden lisäksi eniten itseäni. Kuin myös esimerkiksi meikkaamisella, reippaudella tai vitsailulla. Usein huomaan esittäväni reippaampaa mitä oikeasti olen, koska en haluaisi näyttäytyä heikkona. En itselleni, mutten myöskään muille.

Edelleenkään en ole halunnut hyväksyä täysin uutta tilannettani, sitä millainen toimintakykyni on tällä hetkellä. Tunnen kokevani yhä paljon katkeruutta ja surua siitä, että tulevat vuodet ovat tyhjiä työkokeilu- ja opiskelusuunnitelmista. Kun kuuntelen ympärillä olevien ihmisten puheita omista suunnitelmistaan työelämän suhteen, ne samat tunteet hiipivät mukaan. Olen käynyt peruskoulun lisäksi muutaman vuoden painoviestinnän opintoja, jotka pitkän harkinnan ja hoitotiimini suosituksesta lopetin. Haaveni tulevaisuudessa olisi päästä tekemään palkkatöitä ensimmäistä kertaa elämässäni. Voi jollekin kuullostaa naurettavalta ja itsestäänselvyydeltä, mutta sitä en ole päivääkään vielä elämässäni tehnyt. Palkkatyö ja vielä unelma-ammatissa kuullostaa tällä hetkellä todella kaukaiselta. Ehkä joku päivä.