Ajattelin palata siihen päivään, kun astuin ensimmäistä kertaa morsiuspukuliikkeeseen. 

Se päivä oli jännittävä. Sovitusaika oli vasta iltapäivällä, ja koko päivän ennen sitä muistan miettineeni hermostuneena, näyttäisikö päälläni mikään hyvältä. Oli kulunut vasta muutama kuukausi synnytyksestä, eikä peilistä pilkistävä vartalo näyttänyt yhtään omalta. Molemmat kaasoni olivat onneksi tulossa mukaani, ja sen ajatuksen voimin jännitys hälveni. 

Iltapäivä koitti, köriläs kaarsi autolla töistä pihaan, ja lähdimme kohti keskustaa. Olin ajoissa, ja odottelin hetken tyttöjä. Yritin napsia pari selfietä, ja muistan vain katselleeni turhautuneena kuvia, kuinka en näyttänyt niissäkään muka yhtään miltään. Pian saapui toinen kaasoistani, jännitys taas hieman laski, ja astuimme yhdessä sisään liikkeeseen. 

Pieni, mutta niin kaunis liiketila vei ajatukset hetkessä prinsessamaailmoihin. Miten näistä kaikista mekoista osaisi valita ne itselle parhaat sovitettavat. Liikkeen omistaja toivotti meidät tervetulleeksi, ja kysyi mahdollisia toivomuksiani mekon suhteen. Pienen rupattelun ja tutustumisen jälkeen aloimme sovituspuuhiin. 

Heti ensimmäiseen mekkoon sujahtaessani huomasin tämän naisen olevan taitava työssään. Tuntui kuin olisin omistanut mekon aina. Samalla tuntui myös todella omituiselta. Tipsuttelin mekko ylläni ympäri liikettä, tunnustelin sen painoa ja ihmettelin itseäni peilistä. Mihin se elähtänyt raskauden jälkeinen kroppa katosi? Myyjä nappasi rekvisiitaksi käteeni kangaskukista tehdyn kimpun, ja siitäkös aukesi kaasoni hanat. Taisi konkretisoitua tämä asia ihan todenteolla :’-) En voinut uskoa heti ensimmäisen mekon saavan aikaan tällaisia tunteita. 

Sovitin vielä muutamaa erilaista mekkoa, ja löysimme vielä toisenkin hyvin potentiaalisen yksilön. Mekko oli tyyliltään aivan erilainen ensimmäiseen verrattuna, ja koska toinen kaasoistani tuli töiden vuoksi hieman myöhässä, päätimme näyttää häneltä ohi menneen ensimmäisen mekon. 

Ilme sen taas kertoi. Hänkin oli samaa mieltä kanssamme, mekko oli aivan minun tyylinen. Nyt kun laitoin sen päälleni muiden mekkojen jälkeen, tunne siitä vain vahvistui. Kevyt, hieman erilainen, toivomaani pitsiä, vaivaton liikkua. Mekko sai minut näyttämään upealta. Vaikkei kyyneliä silmiini noussutkaan, tiesin sen olevan tässä. Häämekkoni. 

Iloisen rupattelun ja tyytyväisten hymyjen lomassa teimme kaupat, ja sovimme maksupolitiikasta. Tuntui hassulta löytää mekko näin pian, ja se oli ehkä ainoa syy, miksi epäröin. Epäröinnille ei annettu kauaa sijaa, kun liikkeen omistaja kertoi vaihto-oikeudesta, mikäli nyt sattuisi käymään niin, että iskisin silmäni toiseen heidän valikoimansa mekkoon. Näin ei ollut kuulema käynyt, kuin todella harvoin, mutta se vaihtoehto oli olemassa, mielenrauhani vuoksi. 

Kotiin palasi mitä onnellisin ja jännittyneen tyytyväinen nainen. Köriläälle paljastuisi vasta first look-kuvissa, millaiseen mekkoon päädyin. Tiedän jo nyt valinneeni oikein, enkä millään malttaisi olla näyttämättä mekkoa hänelle. Kaasoistani oli suuri apu ja tuki päätöstä tehdessäni, ja helpottaa edes hieman tätä salailun tuskaa, että he ovat mekon nähneet.

Suosittelen todella lämpimästi kokemukseni perusteella Lahden morsiuspukuliike Josefiinaa. Omistaja Susanna on alan rautainen ammattilainen, ja silmää tähän touhuun löytyy monien monien vuosien kokemuksella. 

-Trina