Vihkiminen

Molemmat tahdomme vihkimisen tapahtuvan kirkossa. Köriläällä ei ollut kirkon suhteen kummempia toiveita, joten sain itse valita. 

Päädyin itselleni tärkeään, lapsuuteni ja nuoruuteni kirkkoon, Nastolan kirkkoon. Kaunis tähtikattoinen rippikirkkoni on tarpeeksi pieni ja intiimi, ja pidän suunnattomasti sen alttaritaulusta. Lisäksi kirkko on myös hyvän matkan päässä juhlapaikastamme, jonne hurauttaa kahdessakymmenessä minuutissa. 

Kirkkoherran virastoon soittaessani en ollut kovinkaan hämmästynyt, ettei kukaan ollut vielä kyseiselle päivälle tehnyt varauksia, ja pääsin valitsemaan vapaasti meille sopivimman ajan. Klo. 1430 oli aikaisin mahdollinen aika, ja nappasin sen ilomielin meitä varten. 

Vihkipapiksi saamme körilään suvun tuttavapapin, papin, johon itsekin olen saanut ilokseni tutustua ja tykästyä. Kyseinen pappi on myös kastanut molemmat lapsemme. Minulle on tärkeää, että pappi tuntee meidät, ja ettei vihkiminen ole vain kaavan mukaisia sanoja, vaan henkilökohtainen, juuri meille osoitettu hetki ja puhe. 

Jos jossain perinteessä olen ehdoton, niin siinä, että isäni saattaa minut alttarille. Tämän ajatteleminenkin saa kyyneleet silmäkulmiin, ja on minulle todella iso asia. Ja koska ihan yleisenä vitsinä olen meidän perheen prinsessa, ei sisääntulomusiikiksi voi muuta valita kuin Prinsessa Ruususen. Köriläällä oli toiveena perinteinen häämarssi, ja se soi meillä pois lähtiessä. Lisäksi saamme kuulla tulevan anoppini laulamana Johanna Kurkelan ’oothan tässä vielä huomenna’.

Kanttori meidän täytyy muuten vielä varata. Ja voisi sinne virastoon varuilta soittaa muutenkin, että on varmasti varaus tallella. 

Kirkosta tullessa meitä odottavat riisin sijaan saippuakuplat. Meillä on sen verran paljon lapsivieraita omien lapsien lisäksi, että tiedän niistä olevan viihdykettä vielä juhlapaikallakin. En myöskään halunnut, että jälkeemme jäisi jotain siivottavaa/luontoa sotkevaa.  

Tässä vielä netistä lainatut kuvat itse kirkosta. 

 

-Trina