Kun perfektionisti työnarkomaanin kupla puhkeaa

Olen ihan järjetön työsuorittaja. Haluan aina olla hiukan nopeampi, hiukan tehokkaampi ja paljon parempi. Kritisoin omaa työskentelyäni jatkuvasti ja löydän kaikesta parannettavaa. Päässäni pyörii jatkuvasti ajatuksia: ”voisin tehdä vielä tuon ja sitten laittaa tämän ja ehkä jos katsoisin vielä huomiselle tuon, niin sitten on hyvä.”Mutta mitäs sitten, kun minun parhaani (ja vielä sen parhaan muuttaminen paremmaksi) ei riitä omalle työpaikalle? Silloin särkyy perfektionisti työnarkomaanin järki.

Olen kohta kolme kuukautta antanut 110% joka ikinen työpäivä. Olen yrittänyt joka päivä parhaani ja seuraavana parantaa vielä siitä, mutta joka kerta saan kuulla samat asiat: täytyy olla looginen, olla tehokas, ripeyttä ripeyttä ripeyttä! Päivän aikana kuulen sanat: ”L tekee vielä tämän ja tuon ennen kuin lähtee kotiin!” Eikö yleensä kysytä ”voisitko tehdä”…?

Pikkuhiljaa tajusin, että en ole nähnyt kahteen viikkoon ystäviäni, koska olen tullut töistä kotiin, syönyt (napostellut) ja mennyt nukkumaan kuuden aikaan, jotta jaksaisin seuraavana aamuna herätä töihin. En ole tehnyt yhtään mitään muuta kuin suorittanut sen yhden pakollisen kauppakäynnin viikon aikana ja senkin jollain voimilla, joita minulla ei ole.

Makasin viikonlopun sohvalla ja mietin kaikkia niitä asioita, mitä haluaisin ja voisin tehdä. Kaksi päivää aikaa tehdä mitä vaan ja minä makasin paikallani uutta työviikkoa odottaen. Viime viikolla itkin kaksi aamua työvuorossa, tänään olin töissä kaksi tuntia, kunnes sanoin esimiehelleni, että minun täytyy lähteä kotiin. Voin pahoin.

Kävelin itkien kotiin ja soitin samalla siskolleni. Kysyin häneltä, mitä minun pitäisi tehdä, kun minun parhaani ei ole tarpeeksi hyvä. Huusin etten jaksa enää, voimani eivät riitä. Kysyin hiljaa, olisiko onnellinen jossain muualla?

Ei hän osannut sanoa. Enkä minäkään tiedä. Istun odottamassa puhelua työterveydestä, jotta saisin puhua jonkun kanssa olostani. Jäänkö sairaslomalle, irtisanoudunko, yritänkö vielä kerran parhaani ja annan 120%?

En tiedä. Kuplani puhkesi, eikä tämä olen ensimmäinen kerta. Viime kerralla menetin henkisen ja fyysisen terveyden täysin. Tällä kertaa yritän ottaa itse itsestäni kopin ennen kuin koko elämä tulee taas kerran ryminällä alas.

Tällä kertaa minä en hajoa, sen voin vannoa.

L

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *