Rehellisesti sanottuna…

Lupasin itselleni, että kun aloitan tämän blogin, kerron rehellisesti tänne asioista. En halua antaa siloiteltua kuvaa siitä, kuinka taianomaisesti kaikki tekemäni muutokset sujuvat ja elämäni paranee muutamassa viikossa. Koska rehellisesti sanottuna tämä viikko on ollut paska. Sain viikon sairasloman töistä (luojan kiitos) ja ensimmäiset kolme päivää lähinnä nukuin ja söin. Neljännen itkin ja eilen sain vihdoin vaatteet päälle ja kävin ulkona kävelemässä. Tänään tekisi taas mieli hakata päätä seinään, kun ajatukset jylläävät tulevassa.

Rehellisesti sanottuna olen syönyt kaksi pakettia keksejä, pussillisen karkkia ja mustikkapiirakkaa tämän viikon aikana, mutta annan sen itselleni anteeksi. Selkeästi kroppa on myös käynyt säästöliekillä, koska nälkä on ollut j-ä-r-e-t-ö-n, joten turhaan syyllistän itseäni herkkujen syömisestä. Paremminkin voisin syyllistää itseäni siitä, että en ole pitänyt kehostani huolta aikaisemmin!

Tulevaisuus tuntuu tällä hetkellä isolta mustalta möröltä, mutta sen kohtaaminen on välttämätöntä. Ainut asia, mihin tällä hetkellä voin vaikuttaa, on minä itse. Joten arvatkaa mitä: huomenna menen sinne kampaajalle. Huomenna pistän vaatteet päälle, meikit naamaan, käyn laittamassa tukan kuntoon ja yritän uudelleen. Tiesin alusta lähtien, että tämä tulee olemaan sarja onnistumisia ja epäonnistumisia, mutta niin kauan kun jaksan yrittää uudelleen itseni vuoksi, tämä kaikki on sen arvoista.

Mitä tuumaatte, tekisi mieli haastaa itseni ulkoilemaan kuukauden ajan joka päivä. Työmatkoja ei siis lasketa vaan sen täytyisi olla työmatkan ulkopuolinen ulkoilutuokio, ihan vaikka 15 minuuttia. Tuskin siitä haittaakaan on!

L