Viime viikko – paras viikko moneen vuoteen

Viikon mittainen vapaus ahdistuskohtauksista. Jokin vain naksahti päässä. Tajusin, että tää on mun elämä ja saan elää sen ilman omatekoisia mörköjä.

Kuin olisi ollut lomalla viikon. Selvisin myös loman jälkeisestä ahdistuksesta, vaikka kontrasti hyvän ja pahan olon välillä oli karmiva.

Minä muutun. Pikkuhiljaa, aivan varmasti kohti parempaa.

Ehkä ihanin ajatusketju viime viikolla: ”Alalla x tarvitaan ominaisuutta y. Onkohan minusta siihen? Olenko minä sellainen ihminen?” Hetken hiljaisuus päässä. ”En tiedä. Mutta nyt minulla on mahdollisuus selvittää, kuka minä oikeasti olen.”.

Ensimmäinen hoitokontaktini sanoi minulle hoitosuhteen lopuksi (ennen psykoterapian alkua), että häntä harmittaa, kun ei voi seurata potilaidensa tutkimusmatkaa itseensä. Olin silloin niin ahdistunut, etten ymmärtänyt hänen ajatuskuviotaan tai osannut kuvitella minuutta ahdistuksen ulkopuolella. Nyt haluaisin mennä sanomaan, että minä taidan nyt olla oman tieni alussa. Vaikka en aiemmin tiennyt sitä tietä olevankaan.

TL;DR: For the first time in years, I am me.