KUN ELÄMÄ VÄLISSÄ TUNTUU NIIN EPÄREILULTA
Pari päivää on taas mieli ollut todella maassa, tuntuu että on niin raskas hengittääki, rintaa ahdistaa ja paniikkia pukkaa. Onneks on lapset pitämässä minun ”kiireelliisenä” ja saan muuta ajateltavaa…..
Äidillä on tosi kovat syöpäkivut, ovat olleet jo pitkään. Äidin suun kautta lääkkeet vaihdettiin kipulaastariin josta ei ollutkaan mitää hyötyä. Yritti kyllä aivan täysillä ja liikaaki olla vahva ettei ole kipuja, mutta sehän purkaantui minuun ja hänen mieheen raivoamisella ja huutamisella. Tiesin että äidillä on kovat kivut ja tuntui tosi pahalta kun en voinut häntä auttaa 🙁
Pari päivää jaksoi äiti yrittää olla se vahva kunnes romahti eilen ja soitti itkien että haluaa pumpun parin päivän päästä että haluaa vielä kerran käydä mökillä mutkan edes pari yötä. Soitin kotisairaalaan ja ilmoitin että äiti haluaa ensi viikolla kipukumpun ja niiden mielestä oli oikea ratkaisu, olemme yrittäneet monta päivää että suostuisi siihen… Tänään sitten aamulla äiti soitti että menevät mökille vain yhdeksi yöksi ja tulevat käymään.. Sittenhän se taas vaihtui ettei pysty menemään mökille kipujen vuoksi ollenkaan mutta haluaa tulla tänään meille silti kun oli odottanut jo pari päivää että näkee meidät. Kipupumppu on varmasti pelastus ja äidin toivottavasti parempi olla!
Äiti toi lapsille joululahjat, jotka antoi heille jo tänään kun ei ole meidän kanssa viettämässä ensi joulua. Veera sai muuttuvan labyrintin ja 2 Alias peliä. Taika sai helmiradan. Molemmat lapset olivat niin riemuissaan ja äidillä tuli itku, hän toivoikin niin paljon että saa nähdä vielä lapsenlapsensa riemut.
Reilu kaksi tuntia olivat kylässä, äiti nukahteli aina välissä ja välissä jutteli minun kanssa ja katseli Taikan touhuamista, mulle vain riitti se että sain olla äidin vieressä kun hän lepäsi <3
Veera kokosi pappansa kanssa hänelle koulupöytää jonka toivat niiltä kun ei äiti ole tehnyt sillä pöydällä mitää enään pitkään aikaa kun ei ole jaksanut läppärillä olla talven jälkeen.
Onneksi ollaan nyt kesällä nähty paljon! Äiti halusi olla 3 viikkoa mökillä, asutaan matkanvarrella. Kävivät 1-2 kertaa viikossa meillä, joskus enemmänki, nautin joka hetkestä mitä saan olla äidin kanssa <3
Silti mietin, voiko tähään suruun tottua tai helpottaako tämä koskaan? Entä sitten kun äiti nukkuu pois paheneeko tämä? Miten sitä ihminen voi olla oikeesti vahva, tuntuu että muut ovat ja mä yritän tosissaan jaksaa ja tuntuu että romahdan minä hetkenä hyvänsä….