Hiljaisuus ja taas jatkuu

Melkein 2 kuukauden hiljaisuus, ollut mielessä monesti että kirjoitan blogia mutta ei ole muka aikaa ollut. Aika paljon on normaali arki kuormittanut jaksamisessa ja ollut jotenkin tosi hektistä lähi aikoina…. Ja jäänyt tosi moni asia muutenki tekemättä ja kotityötki takkuaa kunnolla, ahdistaa koko ajatus että pitäisi siivota, ruuan sentään teen joka päivä. Sekä pakolliset menot ja työt. Seinäkalenteriki aivan täysi, ei oo yhtään viikkoa ollut aikoihin että ei olisi mitään menoa mutta aina 3-5 päivää viikossa jotain.

Mitä mulle kuuluu?

Äidistä kirjoitin aikaisemmin ja hänen syövästä, syöpä taistelua on takana reilu 9kk ja äiti on tässä vaiheessa aivan loppu sairauden takia ja olisi valmisi lähtemään jo pois.

Lauseet mitä mulle monesti sanoo että olisikohan hänen aikansa jo tässä tai vaistoaakohan ihminen kuoleman ja kauan vielä pitää kärsiä, ei jaksa enään kipuja… Mitä siihen pitää vastata?

Olen aina ohittanut kysymyksen vain, koska en tiiä vastausta tai miten voisin auttaa. Äidin kuolemaan valmistautuminen on paljon arjessa mukana ja menetyksen pelko. Äiti ollut nyt tänä syksynä paljon vuodesairaalassa kipujen ja väsymyksen takia, nyt onneksi eilen sai PICC-katetrin eli laskimokatetrin kipupumppuun kun aikaisemmin oli kanyyli ja äiti niin laiha että on vaikea ollut löytää suonia ja koko ajan saanut vaihtaa paikkaa. Nyt toivoa että tuo oli oikea ratkaisu loppu ajaksi.

Lapsiarki sentään sujuu aika kivasti, viime viikko sairasteltiin mutta muuten pysytty onneksi terveenä. Aisti lapseamme kuormittaa päivähoito mutta onneksi saamme jotain tukitoimia erityisvarhaiskasvatuksen opettajalta joka tulee meidän Vasu keskusteluun sekä meidän aisti fysioterapeutti tulee mukaan siihen kertomaan aistiasioista ja aistien kuormittavuudesta.

Meillä näkyy kuormitus raivoamisella ja pään paukuttamisella, haen lapsen hoidosta ja päästään kotia tai melkein kotia alkaa raivoaminen ja sitä kestää yleensä iltapalaan tai nukkumaan menoon saakkaa. Keskustelussa mietitään jotain apukeinoja kuormituksen vähenemiseen. Kerron tänne sitten niistä jos saisi annettua joillekin vertaistukea!

Itse olen ollut vielä osasairauspäivärahalla 60% työaika elokuusta lähtien ja reilun viikon päästä aloitanki 80% työajalla, ihana päästä kokeilemaan onnistuuko miten työntekö. Vapaa päivät on itselleni pahoja, silloin on aikaa miettiä liikkaa ja silloin teen asioita tavallisempaa enemmän ja väsyn henkiksesti. Pitäisi se kait osata levätä.

Tänään on myös minun isäni syntymäpäivä, oli 53 vuotias kun menehtyi, nyt olisi 58… Ei päässyt viettämään 60  vuotis päiviäkään mutta ei pääse äitikään. Monesti tulee mietittyä kun molemmat vanhemmat lähtee noin ”nuorina” elääkö sitä itekään pitkään.

Masennuksesta tulikin mieleen, täällä pohjoisessa on aivan valtavat jonot psykiatrialle, lähete tehty 10 kk sitten ja vielä odotellaan aikaa, odotan tosi kovasti että pääsin sinne juttelemaan asioista, monet sanoo kuinka vahva olen , sitä en ole, jatkuvasti on puristava ahdistus ja saa itkua pidätellä. Onneksi musiikki, lapsien kanssa touhuaminen ja ajatuksien vienti muualle on pakokeinoja joilla saan ahdistavan tunteen pois.