Karhunpalveluksista
No niistä sellasista joita me mimmit tehään toisillemme.
Mulla on elämä ollut melko hiljaista viime kesästä asti. Kaikilla muilla rintamilla paitsi duunien suhteen, aina työuupumukseen otettuun sairaslomaan asti. Oon ottanut tietoisesti etäisyyttä mieskuvioista, kun energia on useemman kuukauden ajan suuntautunut pääosin a) hengittämiseen b) selviämiseen ja c) elämässä mukana pysymiseen. Blogissakin ollut toki aivan hiljaista, sillä kukapa jaksaa lukea mitään paskaa siitä miten tasaista ja tylsää elämä on. Toki mulla on tapana elääkin sellasella on/off-syklillä, että välillä menee aivan täysiä ja sitten taas tulee pituudeltaan vaihtelevainen hiljainen jakso. Siis aivan off-tilassa. Mihin tää on johtanut? Siihen etten juurikaan hätkähdä enää mistään. Hyppäsin takaisin potentiaaliseen deittipeliin kuukausi sitten, eikä mikään ole sytyttänyt edes niissä mittasuhteissa että pelleillyihin, ohareihin tai vaiheiluihin ois osannut ees reagoida vahvemmin kuin todeta hiljaa että ”No mutta.”
Poistin Tindertilini ja rakensin sen uusiksi. Alko ahdistaa matchilistalla väijyvät sadat turhat matchit joiden kanssa ei koskaan ole sanaakaan vaihtanut, eikä kuukausien jälkeen keskustelun aloittaminen oikeen tunnukaan luontevalta. Otin uuden kulman ja päätin että sen lisäksi että oikeelle lentää vaan sellaiset joista saa aidon ”SIIS MITÄ HELVETTIÄ, VAU!”-fiiliksen, niin jokaisen uuden matchin kanssa aloitan keskustelun melko pian ellei keskustelualoitusta tule ruudun toiselta puolelta.
VIRHE.
Oon kirjoittanut puolustuspostauksen siitä, miten Tinderiä luonnehditaan pelkästään seksiseuranhakuappiksi vaikka se ei sitä ole, seuran tyypin määrittelijä kun olet sinä itse. No bull ja shit, nämä sanat joudun nyt katkerina nielemään. Tän uuden suhtautumisen myötä olen siis keskustellut lähes jokaisen viimeisen muutaman viikon sisään nasahtaneen matchin kanssa. Uskaltaisin tässä kohtaa sanoa otannan olevan n. 50kpl iältään 25-35-vuotiaita miehiä ja paljon paljon laajempi mitä omalla kohdalla aiemmin (kun otetaan huomioon ne aikaisemmat listaväijyjät). Ja voihan juuuuuumalauta, n. 82,3% näistä matcheista on suoraan ilmaissut muutaman viestin vaihdon jälkeen että haussa on vain kasuaalia lakananruttausseuraa.
Todellisuus on kuitenkin, että ellei Tinderissä yhä useempi basic bitch lähtis paukauttelee kumia märkiä pakaroitaan vasten suoraan pyynnöstä niin perusolettamus ei olisi tämä. Tää saattaa nyt kuulostaa antifeministiseltä ja autistiselta roolittamiselta, mutta mä näen tän nyt vahvasti karvaana karhunpalveluksena jota me naiset tehdään toisillemme. Jos sä oot helppo, sun kaveri on helppo ja naapurin koiran hoitotäti Maija on helppo, ni pohja koko paskalta putoaa. Mä jos joku seison vahvasti sen takana, että jokainen saa nauttia omasta seksuaalisuudestaan vapaasti sekä losauttaa menemään juuri niin paljon kun haluaa eikä ketään tulisi seksuaalisesta avoimuudestaan tuomita. Mutta mitä tulee tähän Tindersotkuun, me naiset ollaan rakennettu tää hiekkalinna itse itsellemme. Siltikin, kun se paska-aalto tulee pyyhkäsee sen linnan lanaan niin me syytetään miehiä siitä miten sovinistisia, röyhkeitä ja kusipäisiä ne on Tinderkäyttäytymisessään.
Sen sijaan, että me lähetään nylkemään miehiä ja Tinderiä siitä miten pinnallista ja panokeskeistä se meno on, niin meidän pitäis hyväksyä oma roolimme koko nussintaseuranhaun mahdollistajina. Hyväksytään se, ja samaan syssyyn voidaan hyväksyä myös se fakta, ettei ketään Tinderissä kiinnosta sun basic bitch bio siitä miten oot wanderlustaaja, rakastat ruokaa, kahvia, viiniä ja koiria, sillä sitä sun profiilia tuijottava kundi ei tee mitään muuta laskelmia kuin sen, miten monen renkaan läpi sen pitää hypätä ennen kuin seisot sen sängyn päädyssä pikkuhousut nilkoissa. Ja voi pojat, sehän tietää ettei kovinkaan monen.