Pilaantuneesta tavarasta
Huh onpa ollut taukoa kirjoittamisesta. Mä oon oikeesti miettinyt parisen viikkoa että mistä mä kirjottaisin. MULLE EI OLE TAPAHTUNUT MITÄÄN! Duunissa on ollut paskaa ja olen ahkerasti etsinyt uutta. Kaljoilla rakennettu kesäkilopakki ahdistaa ja elämä pyörinyt myös sen kyydistä pudottamisen ympärillä viime viikot. Tohon löllöttävään paskaan heräämisestä johtuen (”Ai vittu miten siistiä, mulla on yhet housut jotka mahtuu jalkaan, avot ja lenkille!”) on body confidence ollu miinuslukemilla ja ymmärrettävästi myös kylillä luuhaaminen jääny nollille. Mut sit on toi perkeeleen Tinder jonka maailmassa sä voit olla just niin solakka kun kesän alussa.
Olin taas ihan reunalla poistamassa koko vittuperkeleen puhelimesta. Ei mitään mielenkiintoista, sisältö paskaa eikä mitään uutta. Teemu Laurellkin kadonnut skopesta (Okei oon nyt tähän mennessä saanu siltä kolmet Tinderpakit et en oo kyllä varma et monetko lisää oisin kestänyt…..). No mutta sitten. Viikko sitten napsahti. Tyyppi avasi kovimmalla viestillä aikoihin, ja oli pakko laittaa rystyä takasin. Seurannut nyt seitsemän päivää aamusta iltaan univelkaisena viestittelyä. Kyl te tiiätte, sellanen blogissa aiemminkin mainittu tinderihastus ui jumalauta se on siisti homma! Sä oot niinku jo muka superinvested siihen. Ihan ku tässä niinku ois jo sitä kuuluisaa JUTTUA!
Ja sitten… Jossain vaiheessa se vittumainen vuosien aikana kerrytetty epävarmuus ja oletus siitä että kaikki tulee menemään päin helvettiä, se se nostaa päätään. Se, että susta on onnistuttu tekee sitä pilaantunutta tavaraa. Sitä joka olettaa, odottaa ja pelkää aina pahinta. Kaikki perhe-, työkiire-, ja ”Mul on nyt valitettavasti hiivatulehdus tuolla silmämunan takana”-syyt oletetaan poikkeuksetta kusetuksiksi ja tekosyiksi sille ettei vaan sanota että ”Nyt ei ookkaan fiilistä sua kohtaan beibi, sori!” Katkerana muijana näkemisen peruminen näillä syillä menee about heti sinne haistvittusit-laatikkoon ja kansi liimataan kiinni pettymyksen kyynelillä.
Eikä siinä muuten mitään, suomalainenhan on peruspessimistinen ja parempi on yllättyä kuin pettyä. Mut kun se perkeleen epävarmuus on helpolla syy myös siihen MIKSI ne jutut kaatuu. Et enää osaa olla ihana oma itses (Koska let’s face it, maagisempaa tyyppiä saa hakee!) ja yhdessäolosta tulee vammasta jokaisen liikkeen analysointia. Rentous katoo ja jännität kokoajan omia tekemisiäsi ettet_vaan_pilaa_tätä_juttua. Susta tulee se raskas ämmä. Se joka vinkuu vaikeasti ja yrittää joka tilanteessa tarjota vähän persettä, koska kyllähän se sillä seksillä se homma pidetään kasassa eikö!
Tänään mä melkeen astuin taas tohon epävarmuuden kusivelliin. Melkeen jo asetin itseni makuulle sängyllä pappiasentoon (Tiettekö, selälleen tikku suorana ja kädet rinnan päälle ristiin) ja aloin tuijottaa kattoa huutaen ”MITÄÄÄÄÄÄ VITTUAAA TAAAAS!” Onneks tää yks huikee tyyppi pelasti tilanteen paremmin kuin kukaan koskaan ennen.
Pappiasennon sijaan istahdin sängyn reunalle ja kuiskasin itelleni että ”Nyt taas iisiä muija, kyllä tää tästä.”
Ps. Täytyy tässä nyt vielä kuitenkin katkerattarena nostaa päätä ja sanoa että jos nyt joku oikeesti käyttää silmänpohjan hiivatulehdusta syynä feidaukseen ni I’m sorry girls, se on saletti kusetus!
Pps. Mä en kestä miten ihania ootte kun kommentoitte niin ahkerasti ja myötäelätte tässä mun rallissanne. Teette tällasen untuvikkobloggaajan onnelliseksi tosi usein! KIITOS!