Nälkäkurjen ravintolapäivä kotona
”1920- ja 1930-luvulla maaseutuperheissä ruokatavoilla ei ollut niin suurta merkitystä. Kaikkein tärkeintä oli, että ruokailijat kunnioittivat ruokaa. Pöydässä sai yleensä puhua, mutta ei nauraa, riidellä eikä höpöttää turhia. Äiti saattoi jopa napauttaa lusikalla päähän lasta, joka käyttäytyi huonosti ruokapöydässä. Yleensä maaseutuperheen jokaisella ruokailijalla oli oma lautanen, veitsi ja haarukka. Tavat eivät kuitenkaan olleet vielä täysin vakiintuneet.. Joissakin perheissä ruokailuvälineinä käytettiin vielä lusikkaa ja puukkoa, mitä pidettiin kuitenkin hyvin vanhanaikaisena. Tappelu puukolla ruokapöydässä oli ehdottomasti kielletty. Ruuasta piti aina kiittää. Ulos ei saanut mennä edes ruoka suussa, saati leipä kädessä. Lautasliinoja ei juurikaan käytetty. Arkisin ruuat tarjoiltiin kattiloista ja muista valmistusastioistaan.” (Ruokatapojen muuttuminen 1900-luvulta/Ruokatieto Yhdistys)
Siinäpä ne tuli, mutta vielä selvennyksen vuoksi:
Minni pieni safkahiiri. Maailman pienin ja söpöin ja kerkeävin. Nyt kun tosiaan oppinut kiikkumaan pöydälle, niin on entistä useammin vaatimassa apetta onttona kolisevaan kupuunsa. Koska isoveljellä nykyään sujuu ruokailu edes jonkinsortin mallikkaasti, on mallia otettu. Niin sekä Mihkun lisäksi koirista. Kauluri laitettu itse kaulaa ja siitä vaan kerjäämään suloisena. Iskään tämä toimii kyllä huomattavasti useammin kun äitiin. Äiti on ärsyttävän tarkka mitä ja millon syödään. Ja varsinkin siitä miten käyttäydytään. Ihan tuohon lusikalla-päähän-toimintaan en ole vielä lähtenyt mukaan. Osaa ne lapset ihan itsekin sotkea tukkansa lautasen anteihin.
Ja Minni koko naaman. Banaaninsyönti alkoi ensin sivistyneesti haarukalla. Sitten siirryttiin lusikkaan. Sormiin. Ja lopulta kekseliäisyyteen. Minnin mielestä son se ja sama millä tavalla kuljetettavat materiaalit saadaan paikasta A paikkaan B. Mihku toteutti vauvana samaa tyyliä neuvolassa, kun piti näyttää miten pinsettiotteella saa neuvolatätin kämmenestä nonparelleja. Oli niin pirun vaikeeta ja koska hyöty-hävikki -suhdanne näytti olevan täysin kannattamatonta, päätti Mihku laittaa kaikki munat yhteen koriin ja tarrasi tiukan ja vakaan otteen tädin kädestä ja nuoli koko kämmen tyhjäksi herkuista.
Me kannustetaan aina lapsia tutustumaan uusiin ruokiin. (Siis tuloksetta, ja yleensä nämä ”uudet ruuat” on sellaisia, että äiti nyt saanu jonkun päähänpiston Glorian ruoka ja viini -lehdestä ja kokkailtuaan puoli päivää jopa perheen iskää pitää maanitella maistamaan.) Mihku aloitti tutustumisen alkutekijöistään, tummasta kuivasta pastasta. (Minni alotti hetken päästä jauhoista.) Pyöritteli pussia (Minä: ”Ethän kulta vie sitä tästä keittiöstä mihinkään?”). Heilutteli pussia (Minä: ”Älä kovasti rakas ettei vaan tipu lattialle). Nakkeli pussia (Minä: ”Ole hyvä muru ja laita takaisin se pussi”). Pomputti pussia (Minä: .. Menin putsaamaan Minnin jauhoista. Mihku huomasi tämän…) Potki pussia! Heitteli pussia! Ravisteli pussia! Puri pussia! Hyppi pussin päällä! Ja siinäpä sitä sitten oli sitä tummaa kuivaa pastaa koirapojillekin tutusteltavaksi koko portaiden täydeltä.
Blogin kirjoittamisessa on sekin hyvä puoli, että prioriteetti on aina kameran hakeminen tilanteeseen kun tilanteeseen, joten ehtii laantua se mitä ensimmäiseksi tekee mieli sanoa. Tässäkin uskon toteutuneen se sellainen perusmiesmäinen ajattelu, että kun kerran sen ekan käskyn on jo naispuoleiselta henkilöltä kämmännyt, niin ihan samaa vetää retteliksi kunnolla. Eli opettaapa nyt sitten äitinä, että kyllä se järki kannattaa ottaa käteen missä tahansa vaiheessa iltaa, ettei sitten joskus tarvi tyttöystävän näitä jaloja taitoja opettaa.
Minni ei taas paljon piitannut Mihkun rallatuksista, kunhan oli iltapuuroa pöydässä! Näläkä! Rujoja rallatuksia vuosituhannen alusta myös tähän loppuun:
”Asuu nälkäkurki Afrikassa, asuu hammassärky kolossaan, asuu hevosvainaa makkarassa, mut sydämessäin asut sinä vaan!
Elää krokotiili Afrikassa, elää karhu luolassaan, elää humalainen hutikassa, mut sydämessäin elät sinä vaan!
Kellii valaskala lainehissa, kellii Pohjanneito aitassaan, kellii päivänpaistehessa kissa, mut sydämessäin kellit sinä vaan!
Seisoo päivämäärä allakassa, seisoo pappi saarnastuolissaan, seisoo juna hiukan Kausalassa, mut sydämessäin seisot sinä vaan!
Istuu käki linnunlaulupuussa, istuu Turun kellot seisoissaan, istuu kihti muorin pohjeluussa, mut sydämessäin istut sinä vaan!
Soittaa musikantit Kappelissa, soittaa akat suuta vihoissaan, soittaa urkuristi konsertissa, mut sydämessäin soitat sinä vaan!
Hyppii sirkka saunan kopperossa, hyppii tanssijatar varpaillaan, hyppii sammakkokin rapakossa, mut sydämessäin hypit sinä vaan!
Vetää vaari kessusauhut suuhun, vetää kissa unta pankollaan, varkaan saapi vetää kaakinpuuhun, mut sydämeeni vedän sinut vaan!
Laulaa tenorikin falsetissa, laulaa kotiviini pullossaan, laulaa kollikissa maaliskuussa, mut sydämessäin laulat sinä vaan!
Särkee päätä joskus krapulassa, särkee kokki munat pannussaan, särkee keitetään myös kattilassa, mut sydämessäin särjet sinä vaan!
Onhan aamen aina virren päässä, onhan kirnun mäntä kirnussaan, onhan pienen lapsen nokka räässä, mut sydämessäin olet sinä vaan!