Lyhyt oppimäärä Mihkua

//www.youtube.com/embed/XNmt0jAKPA4

Kuten eilen facebookissa mainitsin, niin tänään videomateriaalia nimimerkillä ”Rohkea rokan syö”. Kyseessä siis 3-vuotiaan Mihku-poikamme normaali ruokailutilanne. (Ja ei, hänellä ei ole todettu minkään sortin keskittymishäiriötä.) Pätkä nopeutettu 7 minuutin videosta. Yleensä Mihkun ruokailu kestää a) 10 minuuttia, jos äiti syöttää, b) 20 minuttia, jos isä syöttää, c) 60 minuuttia, jos pikkusisko syöttää ja d) 90 minuuttia, jos syö itse.

Tänään oli tarjolla herkkuruokaa, jauhelihapastaa, joten ihan hyvin näytti uppoavan ja sotkua tuli vaan vähän pöydälle.

Suun koko on Mihkun mielestä alimitoitettu haluttuun maitomäärään nähden. Ja kappas, kaulurissa oli reikä. Sieltähän ne valuskeli pöydälle. Omituista valkoista nestettä. Voiko sitä dibata? Ai, ei kannata.. No parempi siivota pois. Kaikki pois. Joka pisara tarkasti.

Samaan aikaan Minni (joka syönyt jo jokunen tovi sitten..) huvittaa itseään sirkuksen aitiopaikalta. Maito maistuu makealta tyhjästä mukista.

Mihku keskustelee ruokailun lomassa hiirelle, joka haarukan nokassa. Pyytää, että: ”Älä karkaa, älä karkaa, hiiri ystäväni!”. ”Kato Minni, näin pitää pyörittää päätä, kun on hyvvää!”. Sitten jutellaan pastarinkuloille: ”Mato, älä katoa! Tuutuutuuuu tänne. Älä karkaa! Nam, nam, nam.”

Harvinaisen urheilullisen ja motorisesti lahjakkaan nuoren miehen lajeihin ei ole vielä tätä ennen mäkihyppy kuulunut, mutta sitäkin kuivaharjoiteltiin haarukalla. Alla oli kuitenkin kuulemma mönkkäri. Suksilla alastulo mäkihyppytornista on niin old school. (Vielä onneksi ei ainakaan ole yhtä hölmö kun isänsä, joka toteutti lapsena/nuorena kaikki moiset ajatukset.)

Jamma jamma ja jihuu -menoa jatkui kunnes joka ikinen murunen oli omasta vapaasta tahdostaan syöty. Itse ruokailua vastaanhan Mihkulla ei koskaan ole mitään. Voisi mielellään pitää vaikka pelkkiä ruokailupäiviä, jossa vaan istutaan pöydässä ja toistetaan videonkaltaisia toimia tunnista toiseen. Nämä ovat olleet hetkiä (”Hetkiä”?! Hieman vähättelyä..) valaistuneen vanhemman urallani, jossa saattanut järjen valo hieman välillä olla oikosulussa. Ruokailuhetkiä kun on yleensä päivässä se viisi.. Ja sama ralli pukemisessa ja hoidosta pois lähtiessä. Muuten lapsi on kun herran enkeli.  (Ai niin, paitsi se pikkusiskon mukilointi, mutta se onkin oma lajinsa). Tänäänkin kun kaikki pastamadot oli syöty ja haarukan hiiri saatu suostuteltu jäämään pöytään, sanoi Mihku universumin suloisimmalla äänellä ja kauneimmalla hymyllä: ”Äitiiii, kiitos, loppu! Saisinko poistua pöydästä?” (Jos et usko, niin voi laittaa näistäkin tähtihetkistä joku päivä videon.)

Tässäpä siis esitelty yksi valaistuneen vanhemman kompastuskivistä, jossa ei mitään hajua mitä tehdä. Omasta mielestä kaikki yritetty ja homma jatkuu samana. Käännetään siis tilanne voiton puolelle ja päivittelen niitä tänne blogiin kuvien ja videoiden kera. Hope you enjoy! (niin on tästäkin ruokailurumbaamista jotain hyötyä). Pilke silmäkulmassa ja rakkaus rinnassa, nii kyllä se siitä!

Ai niin! Tiedoksenne, että perhepäivähoidossahan Mihku syö täydellisesti itse. Kaiken, nopeaa, sotkematta ja pyytää lisää. Kiittää, pyytää poistua pöydästä ja vie astia tiskiin. Että näin..

Harjotukset jatkuu huomenna, kauniita unia!