Menneen talven lumia

Se on reipas kuukausi vierähtänyt, että on ehtinyt rustailla höplöppiä. Jaiks.. Mutta ei se mitään. Janni Hussikin on kirjottanu vaan 27 postausta ja se on alottanu samaan aikaan mun kans. Eilisen kirjotuksen puhu kokonaan omista tisseistä, tai siitä kun niitä ei juuri ole. Juttu oli loistava, joten ei sillä sisällöllä oo vissiin niin väliä. Tai sisällön koolla, kunhan on kauniissa paketissa. Ja puhunhan minäkin omasta pienestä parista, niin totta tää nyt saa vähintään yhtä paljon lukijoita, kun Janni? Elä turhaa kuiten poistu nyt täältä etsimään sitä Jannin blogia. Laitan linkin tähän, nii voit aukasta välilehdelle ja vilkasta ne tissit ja palata takaisin lukemaan meidän nappuloista. http://www.bulimedia.com/blogit/janni-hussi/2015/03/but-where-is-the-tits.html

On pikkusen jääny lojumaan noita valmiita blogin alotuksia tuonne luonnoksiin, niin siksipä kuvassa näkyy lunta. Ja jotta kunnioittaisin rovaniemeläisiä lukijoitani, enkä kuulostaisi ärsyttävän eteläläiseltä, (kuten meteorologit kautta aikain, kun alottavat sääennustuksen tipuasussa leveästi hymyillen maaliskuun puolessa välissä sanoilla ”Nyt se kesä on vihdoin saapunut Suomeen! Ensimmäiset auringonsäteet ovat tulleet jäädäkseen ja kohta Hietsuun!”, kun samaan aikaan kaukana kehäkolmosesta vielä vedetään karvareuhka vinosa kelekala jääle pilikile) niin totean, että tiedostan kyllä oman logistisen todellisuuteni poikkeavan huomattavasti teidän monen ikkunanäkymästä. Ja oikeasti nostan pipoani miten mahtavaa on, että nykyään jengi postailee joukolla kuvia revontulista, keväthangista, laskettelukeskusten meiningeistä ja kelkkaretkistä laavulle. Voin melkeen haistaa savun silmissä (heh). Ihan yhtä varma en ole Uniikin Lapin hehkutuksesta biisillä ”Nunnuka-lai-la”. Ja asiasta enempää tietämättä ei aiheesta uskalla puhua sen koommin, tai edes kysyä ihanaakin ihanammalta saamelaiselta ystävältäni Lauralta, että onko se nunnuka edes oikea sana, vai vaan Aake Kallialan ja Pirkka-Pekka Peteliuksen keksimä nimi huru-ukoilleen. Uskon, että aika monella muullakin on aukko sivistyksessä tässä kohtaa. Mutta sanottakoon vielä, että vaikka hen’koht nautin etelässä asumisessa just siitä, että kesä tulee puolet nopeampaa, niin aina se on pelko perssiissä, että millon Juha För tekee paluun lavoille just siihen tipuasuaikaan. 

Ja oman kunnioituksensa karuille kallioille suo myös tuon poikasemme nimi. Tämä myös vihdoin kaikille niille, jotka pohtivat, että mistä se lempinimi Mihku tulee. Ei mistään. Mihku on kastettu Mihkuksi. Mutta Minnihän ei sentään ole Minni, vaan Minea. (Jopa itse unohdan tuon välillä, nimittäin kun keskusteltiin vasta mieheni kanssa, että jos joskus tytär vielä tähän perheeseen eksyisi, nii sitten kyllä haluan antaa sen aina ihannoimani nimen Minea! .. Mikko osoitti Minniä kysyvä ilme kasvoillaa. Hups, sanoin minä. Ilmeeni osaatte kuvitella.) Niin ja siis Mihku on tunnettu saamelainen nimi. Ihan ilman mitään saamelaisia juuria itsellä pöllittiin kaunis nimi ihanan poikamme käyttöön. (Itsehän siis olin niin hormooneissani raskauden jäljiltä, että tajusin vasta kuukausi ristiäisten jälkeen, että minun poikani on ihan oikeasti virallisesti kastettu MIHKUKSI!!). Mihkulla on nimipäivä saamelaisessa nimipäiväkalenterissa 29.9, eli samana päivänä kun isällään Mikolla, eli Mihku ”tarkoittaa” Mikkoa. Pari kuukautta ristiäisten jälkeen tajusin, että samalla logiikalla pojastani olisi voinut tulla myös Mikko Mikonpoika Lapista. Mihku kuulosti siinä valaistumisessa valtavan hyvältä.

Toki eräs tunnettu Mihku on myös Mihku Paul, intiaanirunoilijanainen, mutta ei nyt ihan niin suvaitsevaisen polun pioneereiksi poikaamme nimen puolestasi aseteta. Ja en tiedä onko tuo intiaanikaan enää edes korrekti sana. Eli en uskalla siitäkään asiasta puhua sen enenpää, tai edes kysyä komeaakin komeammalta intiaaniystävältäni Thomakselta.

Ja nyt on sitten vielä rehellisyyden nimissä kerrottava, että koska juttua näyttää tulevan nyt sen kuukauden edestä ennen kun on edes kuviin päästy, niin vaihdoin tuon kuvan alkuperäisestä. Eli seuraavassa postauksessa sitten se mistä kaikki alkoi. Mutta on tuonkin kuvan lumet kyllä jo menneitä. Siinä Mihku kuvainnollisesti suksii seuraavaan postaukseen. Jota ette joudu odottamaan kuukautta. Jos vaikka yrittäis saaha pois lojumasta kaikki kuvakollaasit, jossa lunta, siihen mennessä kun Rovaniemeltäki vimoset sulaneet. Meinasin sanoa, että sitte ku koko Suomessa kesä, mutta kai siellä Nuorgamin seuduilla on jokunen kanto ikiroudassa. Kuvassa Mihku siis osallistui paikalliseen hiihtotapahtumaan. Äitiinsä tulleena nakkas sukset ekassa mutkassa metikköön ja hyppeli järven jäälle. Onneks en ollu mukana tuollakaan reissulla. Isi aina korjaa kiitokset ja kunniat. Nii ja ne sukset sieltä pientareelta.

”Olen isäni polvella istuja, äitini tunttarulla, olen mummon muru, eikä haittaa suru, niin ihmeen hauska on mulla. Ja ystävistäni parhaita on lempeä joulu-ukko ja naapurin Maija ja Kerttu ja Kaija ja aapiskirjan kukko. Mina osaan jo aakkoset ulkoa ja laskea seitsemähän, ja parsia sukkaa ja kastella kukkaa ja äitiä auttaa vähän. Ja nyt minä lähden kelkkamäkeen, keralla pikkuveikan. Saa pakkanen purra, eikä me surra, jos tekisimme kuperkeikan.”   Ihan suomalaista runoilijanaista. Immi Hellén (s. 1861), eppä sitte sitäkään ois ilman tätä blogia tienny. Stay tooned.