Mikä eläinkolmio se sinun lapsesi sitten on?

Tänä aamuna vihdoin varmistui mikä meidän Minnin sisäinen eläinkolmio on. Eläinkolmio siis tarkoittaa sitä, että minkä kolmen eläimen piirteitä lapsesi omaa. Vihjeitä tästä näkyy yleensä tilanteissa kun murusellasi menee hermot, on iltavilli tai aamuherätyksen aika. Kyseessä ei ole mikään voimaeläin tai muu yhtä ihanan mystinen faunus-olemus, vaan ihan vaan, että tilanne on lehmä-hyeena-sammakko tai muuta vastaavaa.

Minnistähän aiemmista blogipostauksista on käynyt selväksi, että (nälkä)kurki on eläin numero yksi. Kesän aikana opittu huomaamaan, että toinen on (vastarannan)kiiski. Ja tänään aamulla, kun nämä kaksi yhdistyivät, tuli mukaan kuvioon (sylkijä)laama:

Ollaan luovuttu rauhallisesta aamupalahetkestä kotona ennen hoitoon menoa, koska a) tykätään nukkua pitkään (tai siis äiti tykkää ja yrittää pakottaa lapsetkin), b) ei ole vaan aikaan jammailla kotona arkiaamuisin (tai siis äidillä ei ole, kun ruuhkavuodet paukkuu niskaan) ja c) on käynyt vuosien varrella selväksi, että ei ole sellaista kun ”rauhallinen aamupalahetki” (paitsi äidillä sitten, kun on saanu lapset hoitoon). Syödään aamulla vähän rahkaa ennen hoidossa saatavaa puuroa. Minnin vastarannankiiski-persoona tuppaa tulemaan esiin, kun tämä pikkurahka loppuu. ”Ei vetele! Ei pois pöydästä! Älä koske! Älä katso! Äiti, istu, paikka!” (Jotkut ovat voineen lukea mieheni facebook-päivityksistä, että nämä ovat siis suloisen keijumme aitoja lausahduksia). Kun lapsi nostetaan lattialle, tulee esiin nälkäkurki-vaihe. Minni roikkuu jääkaapin ovessa joka aamu ja vaatii makkaraa. En halua ottaa ristikseni, että tämä alle kymmenen kiloinen pakkaus suloisuutta näkisi nälkää, niin annan makkaraa. Tai siis ylikypsää saunapalvikinkkua. Mikään muu ei kelpaa.. (Tähän voisin heittää jotain vitsiä ajankohtaisesta pakolaiskeskustelusta, mutta en ole yhtä rohkea kun Havaintoja parisuhteesta -blogin Sami). Kaiken tämän jälkeen tulee kuvioihin sylkijälaama. Jostain kumman syystä lapsella on niin kova nälkä ja kiukku, että ei se yksi saunapalvikinkku sitä hevillä helpota. Niinpä syljetään ne kinkut lähimmän vastaantulijan päälle. Ja sitten taas huudetaan, että Eiiiii kinkku!!! Ihan niinkuin se syyntakeeton kanssaeläjä olisi vienyt julmasti sen kinkun sieltä suusta. Sitten kinkku tukitaan lattialta uudestaan suuhun ja todennäköisesti siinä menee mukana myös jotain epämiellyttävää ja kinkku syljetään taas ulos ja huudetaan Eiiiii kinkku!!! Ja taas suuhun ja taas syljetään. Tätä voi jatkua aika kauan. (Tai siis näin olen kuunnellut, kun olen painunut jo muihin hommiin. Muista aamu = järetön hoppu). Yleensä tilanteen pelastaa joko Mihku tai että telkkarista sattuu alkamaan Jummijammi. Se on ratkaisu kaikkeen. Suosittelen.

Mihku taas on meidän perheessä ollut aina kenguru-apina-nuijapää. Näyttää äärettömän suloiselta ja pörröiseltä ja rutistettavalta, mutta voi vetää kilarit ihan yllättäen, pomppii edestakaisin ja potkii uskomattoman kovaa. Apina-moodi tulee päälle, kun on vain jotain, jossa voi kiikkua ja roikkua ja pelleillä. Ja tuo nuijapää-olomuoto on (äidin mielestä) rasittavin, koska siinä lapseni taantuu takaisin vauvaksi, joka ei kuulemma osaa kävellä, ei aina edes kontatakaan, eikä ainakaan puhua, mutta on koko ajan jotain vailla. Toisaalta tämä viimeisin on aika oletettava, koska alussa käyttämäni esimerkki lehmä-hyeena-sammakko olen minä. Ei siitä sen enempää.

Ja siis tosiaanhan tämä eläinkolmio ei meistä mihinkään häviä, ehkä vain muuttaa muotoaan tai on hallittavampi. Voin hyvin kuvitella, että jonkun pomo on norsu-pingviini-aasi (Ja nyt joku miettii, että onkohan se oma aviomies (känni)kala-sika-kettu tai vaimo lahna-siili-huuhkaja.) Ja onhan näitä vitsejä, että ”kuha on varaani” ja niin edelleen. (Jos et tiedä, niin google kuvahaku asap). Minulla on yksi ystävä, joka on (pyry)harakka-orava-pöllö, joka sinkoilee päättömästi jatkuvasti paikasta toiseen, jemmaa tavaroita tietämättään tosi hyviin piiloihin eikä löydä niitä enää kun vahingossa, eikä nuku öisin vaan pöllöttää silmät selällään vuodesta toiseen. Kaikilla myös lienee tuttava, joka on sitten taas melkeen samaa sorttia, mutta ei yhtään niin ihana; kolibri-koira-laiskiainen, joka hyrrää ihan yhtä paljon, kun se edellä mainittu ystäväni, mutta vaan paikallaan koko ajan eikä saa muuta aikaseksi kun työnnettyä nokkansa muiden asioihin, ja hän myös jemmaa jääkaappiin hulluna tavaraa, jotka kaivaa esiin siinä vaiheessa, kun ovat jo mädäntyneet ja tuntuu, että hän nukkuu loput 22 tuntia vuorokaudesta. Toki tuo kolibri-osuus saattaa olla myös joku Matrix-ilmiö, että siivoaa huomaamatta sen kodin kahdessa minuutissa ja sotkee taas 30 sekunnissa. Mene ja tiedä.

Tämä eläinkolmio on siis vähän niinkuin temperamentti (vaikka en näin tunneälytutkijana ”uskokaan” temperamenttiin niin kuin se kansankielessä ymmärretään). Ja kyllähän näille kaikille löytyisi varmaan psykologiset slangisanat Sinkkosen Jari aarrearkusta, jota aivoiksi kutsutaan, mutta valitettavasti/onneksi en usko, että hän lukee blogiani. Kiitos, että sinä luet. Jemmassa näytti olevan tuolla luonnoksissa jos jonninmoista settiä kesältä, pitäis alkaa vissiin purkaan niitäkin. Stay tuned. :)