Paardit on parhaat

Viikonloppuna oli taas yhdet vuoden parhaista paardeista. Minä, joka vihaan lastenjuhlia, rakastan naapurin poikien synttäreitä. Juhlissa aina enemmän väkeä, kun minun ylioppilasjuhlissa ja kaikki varmaan paremmin pukeutuneitakin. ”Lapset” on kaikki vähintään viisi vuotta vanhempia kuin omat lapset. Mutta ne silti hoitaa meidän ipanoiden viihdyttämisen mielellään. On tarjolla aikuisten suuhun sopivia herkkuja pääruuasta kakkupöytään. Juhlasankarit hyvin tyytyväisiä ässäarpoihin lahjana. Kotoa lähtiessä ei tarvi laittaa edes takkia päälle, kun hipsaisee vaan pihan poikki. Ihan kun juhlat ois kotona, mutta ei tarvi siivota mitään. Molemmat aikuiset voi ottaa lasit viiniä, kun ei tarvi ajaa kotiin. Eikä tarvi purnata, jos toinen haluaa lähteä aikaisemmin kotiin tai miettiä kuinka kauan on koirat joutuneet olla jalat ristissä sisällä. Ja alkaa ne vieraatkin jo tuntea meidät hyvin, kun joka vuosi pölähdetään paikalle. Ainut haittapuoli on, että ipanat alkaa sammahtelemaan niin aikasin. Toki itkuhälytin toimisi seinän toiselle puolen, mutta ei kontrollifriikkiäiti ole vielä kyennyt tähän. Ei edes, vaikka tiedän, että se on äärettömän harvassa, että lapsoset puhuu yhtään mitään, kun pään tyynyyn saavat. Lapset valvoivat siis oman elämänsä ennätykset ja oltiin kotona sängyssä vasta klo23 jälkeen.

Hiemanhan nuo on bileajat muuttuneet siitä, kun oltiin lapsellisia ilman lapsia, mutta Matti Nykästä lainakseni: ”Jokainen tsäänssi on mahdollisuus, eletään nyt kun on tilaisuus, elämä on ihmisen parasta aikaa, eletään nyt, en mennyttä kaipaa”. Heh. Mutta ollaan onneksi osattu muuttaa entinen lapsellinen toiminta toimivaan lapsenomaisuuteen. Mihku lauloi oma keksimää laulua (joka mun mielestä kuulosti hieman tutulta ”Tuntemattomasta sotilaasta”) kypärä päässä ja teki aina syöksyt liu’ulla väkijoukon keskelle. Sitten lapset huvitti itseään leffapantomiimilla. Minni esitti mini-Dr. Octopus:a ja Mihku astetta viihdyttävämpää Harry Potteria. Mie ite näytin ihan jättimäiseltä disco-minionilta, mutta kukaan ei keksiny sitä.

Aamulla näki olleensa. Matti Nykäiseltä löytyis varmaan tähänkin tilanteeseen joku kuvaava virke. Kuinka samankaltaiset ilmeet saakaan aikaan kaksi olutta ja kaksi pillimehua. Aluksi epäilin kyllä leffa-arvuuttelun jatkuvan; olisin vastannut aracuan bird. Ulkona oli satanut lunta ihan lappilaiseen tyyliin. Isin mielestä tyyli oli: liiottele stigalla ajoa hyppyristä. Mihkun mielestä tyyli oli: ekat kunnon lumipesut siskolle. Äitin mielestä tyyli oli: liian kylmä, menen takaisin sisälle. Minni mielestä oltiin kaikki tyylittömiä ja nautti lumesta täysin siemauksin (kunnes tosiaan Mihku pisti nauttimaan lunta kokonaisin nielauksin ja Minnikin päätti tulla sisälle.)