Alaston kokki päätti sipaista aamulla uudella hellaan koko porukalle mielikuvitukseliset aamupalat. Oli kuulemma nakkeja ja sammakonreisiä ja vaan kerran palo Banashutut (suomennos: Spiderman-puuro) pohjaan, kahvit keitti uunissa kasarissa ja koko komeus tarjottimelle. Äiti ootti kameran kans selän takana, että saa uunituoreen otoksen koko komeudesta. Keittiömestarimme ei vissiin tätä työn tiimellyksessä huomannut ja kääntyessä säikähti niin, että murkinat otti hieman ilmalentoa. Kuvaan sain kuitenkin vangittua sen kahden sekunnin autenttisen sisäänhengityshetken ennen kun meni totaalisesti kuppi nurin.

Kauppareissu edessä ja pyysin Mihkua kauniisti pukemaan samalla, kun käyn laittamassa itellekin vaatteet päälle. Olin tuttuun tapaan asetellut tarvittavat vaatekappaleet lattialle odottamaan ja saanut heleä-äänisen vastauksen ”Hyvä on, äiti!” (Tämäkin opittu Kaaposta. Suosittelen sitä sarjaa todellakin kaikille 3-vuotiaiden lasten vanhemmille testikäyttöön.). Tämän muutaman hullun minuutin aikana rakas poikani oli pukenut pyykkikorista löytämänsä angry birds -pöksyt jo valmiiksi puettujen pikkupöksyjen päälle. Irrottanut kuusesta parit koristeet ja mitä ilmeisemmin yrittänyt saada niitä heitettyä siskon pottaan. Samalla varistaen puolet kuusen neulasista lattialle, jonka olin vissiin viisi minuuttia aikasemmin imuroinut. (Tämä menee kyllä vanhempien piikkiin taas tänäkin vuonna, kun se vaan on jotenkin tavattoman vaikea muistaa kastella sitä kuusta). Mihku oli myös (totta kai) hakenut keittiön laatikosta makaroonipussin ja pureskeli rikki niitä kuivia makaroneja sinne pussin sisään. Kaikki vaatteet oli täysin koskemattomana lattialla. Kyllä se pistä miettimään, että käykö lasten aivot jotenkin 150% nopeampaa kuin aikuisten ja kaikki tämä on jotenkin loogista jatkumoa aina edelliselle ajatukselle ja toiminnolle? Tulee mieleen elokuvat ”Paluu tulevaisuuteen” + ”Napapiirin sankarit”.

Kauppaan. Minni näytti uskomattoman suloiselta, kun teki lentosuukkoja asiakkaille. Mummot ihasteli ja toiset vastaantulevat vauvat kihersi. Tämä siis EI kuvassa. Nimittäin joka kerta, kun nostettiin kännykkä esiin, ilme muuttui kuvassa näkyväksi?! Mitä helv?! Ja tämä siis toistui ihan koko kauppareissun ajan. Kännykkä piiloon, niin suukottelusöpöstely jatkui. Kamera esiin, niin Miss Piggy näkyy kuvissa. Epäilen, että Minni, perheemme ehdottomasti älykkäimpänä yksilönä, on tajunnut, että äiti kirjottaa blogia kuvien kera ja päättää haastaa hieman. Tai vaan näyttää, että ilme kun ilme, niin silti on maailman suloisin neito. Mihkun kauppareissu sujui ilman tylsistymistä, kun sain leikkiä Postimies Patea autokärryillä. Keräili muka posteja eri hyllyiltä ja toivotteli asiakkailla raitista päivää. En tiedä kuinka moni tajusi, että kyseessä ei mikään 100-alkoholinta-päivää-haaste, vaan aamulla menin sanomaan, ulkona raitis keli (eli kylmä tuuli), josta bongasi itelleen päivän trendisanan, kun ei ollut aikasemmin kuullut. (Vähän niinku se eilispäivän ”hele***ti”). Postityöhommat loppu kirjaimellisesti kuin seinään, kun edessä oli pakolliset vuorikiipeilytreenit. Kysyin, että: ”Ei kai se Pate mitään vuorikiipeilyä harrasta?”, vastaus oli yhtä ihmettelevällä äänellä, että: ”Nähtävästi!”

Kotona oli iskän ja Minnin leikkihetki toisessa huoneessa ja annoin Mihkulle piirustushommia olohuoneeseen siksi aikaa kun teen ruokaa. Toitotin vissiin liian monta kertaa, että älä sitten piirrä vaatteisiin (nimittäin viime kertainen itsenäinen piirrustustovi sai aikaan paidan täyteen leimasimella tehtyjä kummituksen kuvia). Poka oli riipassu kamppeet veks ja piirrelly jalkoihin. Ja tuli siis ihan ite tätä esittelemään, että aika ykstoikkoset värit hällä näissä kukissa. Valaistuneen vanhemman aivoissa ehti sadasosasekunnissa käydä ajatukset: ”Onkohan valkoinen sohva mahdollisesti saanut osansa tästä ykstoikkosesta väristä? Voiko tuosta liueta verenkiertoon jotain vaarallista ainetta ja aiheuttaa aivokuolion? Palaakohan mulla tuolla ruoka samalla pohjaan? Mitä Jari Sinkkonen tässä tilanteessa lapselle sanoisi?” (Siis se kasvatusguru, ei Kotiteollisuuden rumpali.)  Päätin sanoa, että helpompi piirtää paperiin niitä kukkia ku ei tarvi pää kenossa olla alaspäin ja että taiampa laittaa ruuan jälkeen saunan päälle. Ei muuten ollu saanu osumaa kynästä mikään muu kun Mihkun jalat. Ei sohva, eikä piirrustuspaperi. Minnikin herätettiin kolmen tunnin kakkospäikkäreiltä mukaan, niin jaksoi vallan hyvin loppuillan veikan villityksiä ja elämänohjeita, kuten muun muassa että: ”Kuulepas Minni. Lampaista on vaaaaain harmia.”.

Mie en tajua välillä näitä omia vinkeitä yrittää opettaa lapsille mitään ruokapöytätapoja saunan jälkeen. Ei oo eka kerta nimittäin. Ehkä mulla on jotensakin haavoittamattomuuden illusio päällä, kun kaikki selvinny hymyilevänä ja hengissä kiukaan lähettyviltä ja liukkailta lattioilta, että luulen saman tuurin jatkuvan loputtomiin, tai että nyt on jo niin voittajafiilis, että sama se yrittää muitakin edistysaskelia. Tulipahan opittua, että ei ihan vielä(kään) harjoitella Minnin kanssa maidon juontia ite, varsinkaan jos Mihku (pöytätapojen sirkusklovni) yllyttämässä vieressä. Taitaapi olla meillä tukanpesupäivä huomennakin. Se kun on niin heleppoa hommaa..

———————————————————————————————————————

Seuraa päivän syvällisempi kasvatusniksi: (nämä siis muistakaa vain tapoja, jotka meillä koetaan toimiviksi.. Niin ja siis jotka rehellisyyden nimissä itse koen kasvatustieteellisissä harhoissani täydellisiksi ohjenuoriksi hamsterin koulutuksesta peruskouluopetukseen.)

Helpoin tapa opettaa lapselle käytöstapoja on yksinkertaisesti pitää samat säännöt kaikilla. Jos 1-vuotias sisko ”vahingossa” (tämä jäi meillä tänään hieman kyseenalaiseksi) huitasee kaukosäätimellä velipoikaa päähän,  käy asia molempien kanssa lempeällä äänellä läpi. Sanot vaavelille, että miten pitää pyytää anteeksi, vaikka ei lyönyt tahallaan jne, ja että jos sama toistuu, niin vauvan pitää poistua muualle leikkimään. Ja että nämä on asioita, joita opetellaan yhdessä. (Henkilökohtaisesti lempilauseeni kaikkia sisarusten välisten kahnausten loppukaneetiksi. On se kumma jos tämä ei ainakin syövy mieliin loppuiäksi.) Eihän se 1 vee asiasta sen suurempia tajua, hyvä jos pysyy vängällä sen kaksi minuuttisen paikallaan, mutta isommalle lapselle se saa aikaan yhtenäisyyden tunnetta ja vahvistaa perusturvallisuutta ja kiintymyssuhdetta. (Siis mitä?! Niin, että se ei karsi siskon kimppuun niin helposti, jos kokee, että äiti/isä kyllä hoitaa asian oikealla tavalla hänen puolestaan, ja voi luottaa, että perheessä vallitsee tasa-arvo, eikä räkänokkapikkusisko päässyt kun koira veräjästä.) Jos velipoika ehtii lipasemaan turpaan, käy läpi molempien osuudet. Muista, että lapset kapinoivat epäreiluuden tunnetta vastaan. Meille vanhemmille se saattaa näyttäyä epäloogisena, mutta usko pois, lapsen mielessä se on kristallinkirkas. Jos säännöt jatkuvasti aiheuttaa eripuraa ja mielipahaa, niin mieti onko ipana ainut, joka joutuu talossa tätä sääntöä noudattamaan? Tai selvitä mikä säännössä lapsella oikeasti tökkii vastakarvaan ja selitä se hänelle. Muistat varmaan omasta lapsuudestasi miten raivostuttavaa oli vanhempien lauseet: ”Kun se nyt vaan on nyt näin ja piste.” tai ”Sinun täytyy totella, koska minä sanon, sillä hyvä.” tai ”Pikkusisko nyt vaan tekee noin, mutta sinä et saa tehdä koskaan.” jne. Reiluuden tunteen saaminen harvoin saa aikaan negatiivisen sävyn sääntöä kohtaan. Mutta älä tee tämän ”valaistuneen äidin” aiempia virheitä ja odota lapselta liikaa ikäänsä nähden, äläkä unohda välillä näyttää omaa epäonnistumista ja muista antaa lapselle jokaista tympeää sääntöä kohden kaksi inside-höpsötyslöpölöpöjuttua, että elämässä säilyy pilke silmäkulmassa. Itsehän pyrin tekemään arjesta ennakoimalla sellaisen, että ”Ei”-sanaa joutuu käyttämään kotona mahdollisimman harvoin.