Harjoitus tekee…
Musiikinopiskelijan arkeen kuuluu erottamattomalla tavalla harjoittelu. Joskus tuntuu, että harjoittelemme vain harjoittelun vuoksi, mutta harjoittelun pitäisi tietenkin johtaa oppimiseen. Välillä saatamme kuitenkin jumittua laskemaan harjoittelutunteja ja unohdamme keskittyä siihen, mitä harjoittelulla oikeastaan tavoittelemme.
Olen itse kuullut vuosien varrella eri opettajilta näkemyksiä, kuinka paljon pitäisi harjoitella. Jonkun mielestä ehkä neljä tuntia, jonkun mielestä jopa kuusi tai enemmänkin, mutta olen itse tullut siihen lopputulokseen, että harjoittelun määrä ei todellakaan ole pääasia, vaan nimenomaan se, millaiseen lopputulokseen se johtaa. Omaa harjoitteluaan pitäisi arvioida sitä kautta, onko se riittävää omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Jos yrittää harjoitella ”liikaa”, keskittyminen ei välttämättä enää riitä ja harjoittelun laatu kärsii.
Oikeastaan jos harjoittelen liian paljon tai pitkään kerrallaan, väsyn ja alan tehdä asioita huolimattomammin ja soitan huonosti tai jopa väärin. On aina parempi opetella asiat alusta asti hyvin ja oikein kuin lähteä myöhemmin korjaamaan jo opeteltuja virheitä. Väsynyt harjoittelu ilman hyvää keskittymistä on ajanhukkaa. Usein mietimme tavoitteita jonkin konsertin tai tutkinnon kautta, mutta myös joka päivälle ja harjoituskerralle olisi hyvä päättää jokin tavoite. Vaikka tulevaisuuden tavoite siintäisi kirkkaana mielessä, täytyy osata miettiä niitä pieniä askeleita, jotka johtavat siihen.
Yleensä musiikinopiskelijalla on keskipitkän aikavälin tavoitteena jonkinlainen esiintymistilanne, on se sitten konsertti, tutkinto, pääsykoe tai koesoitto. Tietenkin avainasemassa esiintymiseen valmistautuessa on työstää ohjelmisto mahdollisimman hyvään kuntoon, mutta usein unohdamme, että esiintymistä ja esiintymistaitoja tulisi myös harjoitella. Itse kuvittelin pitkään, että esitys onnistuu, kunhan vain osaa esitettävät kappaleet tarpeeksi hyvin. Olen kuitenkin saanut myöhemmin huomata, että jännittävässä tilanteessa kaikki ei ehkä sujukaan niin kuin olettaisi.
Joudun tällä hetkellä kovasti työskentelemään sen eteen, että pystyisin hyväksymään oman esiintymisjännitykseni, oppisin elämään sen kanssa ja voisin kääntää sen positiiviseksi voimavaraksi. Ehkä lohdullista kuitenkin, että myös itseluottamusta lavalla ja rohkeutta ilmaista itseään voi harjoitella siinä missä soittotekniikkaakin. Matkan varrelle tulee myös epäonnistumisia ja pettymyksiä, mutta niistäkin oppii, ja loppujen lopuksi on hyvä muistaa, että musiikki on tehty nautittavaksi – myös muusikolle itselleen.
