Minä, onnistuja?

Huomaan joskus ajattelevani, että en kehtaa edes yrittää jotakin, kun uskon kuitenkin epäonnistuvani.

Sorrun usein vertaamaan itseäni muihin ja ajattelevani muiden olevan parempia, lahjakkaampia ja menestyneempiä. Mieltä kalvaa ajatus, etten ole tarpeeksi hyvä, enkä ehkä koskaan tule olemaankaan.

Se ajatus on kuitenkin raskas taakka, jos haluaa tehdä musiikista ammatin. Mutta on myös luonnollista, että tällaisia mietteitä tulee, sillä hyvä musiikinopiskelija on käytännössä perfektionisti. Osa ammattiamme on hioa loputtomiin pieniä yksityiskohtia, asettaa aina vain korkeampia tavoitteita ja pyrkiä onnistumaan aina parhaalla mahdollisella tavalla.

Kaiken kukkuraksi joku vielä jatkuvasti arvostelee suoritustamme ja kertoo, mitä kaikkea voisi tehdä paremmin. Joskus joku huomauttaa minulle, että enhän minä osaa edes seisoa kunnolla tai pitää jousta oikein, ja tuntuu, että joutuu opettelemaan samoja asioita kuin viisitoista vuotta sitten. Ihmiseksi, joka on harjoitellut soittamista yli puolet elämästään ja tekee sitä nykyään lähestulkoon joka päivä, jopa huvittavan usein ajattelen, että opinkohan minäkin joskus soittamaan. En tiedä, ovatko muutkin muusikot näin dramaattisia huonouden tunteessaan ja ajattelevat huonon päivän sattuessa, että minä se en sitten osaa mitään.

Kaikki tietävät, että muusikkona voi aina kehittää itseään, eikä tässä ammatissa ikinä tule valmiiksi. Se on yksi syy, miksi tämä ala on mielestäni niin kiehtova ja mielekäs. Mutta välillä on myös vaikeaa hyväksyä se tosiasia, että en tule koskaan saavuttamaan sitä täydellisyyttä, mitä niin kovasti tavoittelen. Hyvänä päivänä ajattelen, ettei mikään ole täydellistä, ja se on täysin ok. Ja hetken olen jopa tyytyväinen itseeni.

Epäonnistumisia tulee varmasti jokaisen muusikon uralle, mutta aina emme osaa oikein käsitellä niitä. Huomaan joutuvani ajatuskierteeseen: epäonnistuin viimeksikin, miksi onnistuisin nyt? Olen epäonnistunut jo monia kertoja, luultavasti epäonnistun taas. Ja lopulta tullaan siihen, etten viitsi edes yrittää. Jos on jo valmiiksi ajatellut, etten kuitenkaan onnistu, niin vaikeaa sitten onkin loistaa siinä tilanteessa.

Musiikkiesityksessä tai koesoitossa epäonnistuminen on hyvin henkilökohtaista. Soittaessa on tiiviisti kosketuksissa omaan tunnemaailmaansa ja minuuteensa. Tärkeää esiintymistä tai pääsykoetta varten on valmistauduttu pitkään ja hartaasti ja lopulta on vain hyvin lyhyt hetki näyttää parhaansa. Tämä lähtökohta tuo esiintymistilanteeseen erityisen paineen, joka ruokkii epäonnistumisen pelkoa ja esiintymisjännitystä.

Uskon, että avain epäonnistumisen pelon voittamiseen kohdallani on itseluottamuksen kehittämisessä. Arvoni ei ole riippuvainen siitä, onnistunko jossakin vai en. Epäonnistuminen on myös mahdollisuus oppia ja kehittyä.

Kun virheistä, mokista ja pettymyksistä osaa päästä yli, uskaltaa kohdata uusia mahdollisuuksia ja ottaa hieman riskejäkin. Tärkeää on myös nähdä itsensä potentiaalisena onnistujana eikä ainaisena epäonnistujana.

Täytyy uskaltaa onnistua.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *