Harjoitus tekee…

Musiikinopiskelijan arkeen kuuluu erottamattomalla tavalla harjoittelu. Joskus tuntuu, että harjoittelemme vain harjoittelun vuoksi, mutta harjoittelun pitäisi tietenkin johtaa oppimiseen. Välillä saatamme kuitenkin jumittua laskemaan harjoittelutunteja ja unohdamme keskittyä siihen, mitä harjoittelulla oikeastaan tavoittelemme.

Olen itse kuullut vuosien varrella eri opettajilta näkemyksiä, kuinka paljon pitäisi harjoitella. Jonkun mielestä ehkä neljä tuntia, jonkun mielestä jopa kuusi tai enemmänkin, mutta olen itse tullut siihen lopputulokseen, että harjoittelun määrä ei todellakaan ole pääasia, vaan nimenomaan se, millaiseen lopputulokseen se johtaa. Omaa harjoitteluaan pitäisi arvioida sitä kautta, onko se riittävää omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Jos yrittää harjoitella ”liikaa”, keskittyminen ei välttämättä enää riitä ja harjoittelun laatu kärsii.

Oikeastaan jos harjoittelen liian paljon tai pitkään kerrallaan, väsyn ja alan tehdä asioita huolimattomammin ja soitan huonosti tai jopa väärin. On aina parempi opetella asiat alusta asti hyvin ja oikein kuin lähteä myöhemmin korjaamaan jo opeteltuja virheitä. Väsynyt harjoittelu ilman hyvää keskittymistä on ajanhukkaa. Usein mietimme tavoitteita jonkin konsertin tai tutkinnon kautta, mutta myös joka päivälle ja harjoituskerralle olisi hyvä päättää jokin tavoite. Vaikka tulevaisuuden tavoite siintäisi kirkkaana mielessä, täytyy osata miettiä niitä pieniä askeleita, jotka johtavat siihen.

Yleensä musiikinopiskelijalla on keskipitkän aikavälin tavoitteena jonkinlainen esiintymistilanne, on se sitten konsertti, tutkinto, pääsykoe tai koesoitto. Tietenkin avainasemassa esiintymiseen valmistautuessa on työstää ohjelmisto mahdollisimman hyvään kuntoon, mutta usein unohdamme, että esiintymistä ja esiintymistaitoja tulisi myös harjoitella. Itse kuvittelin pitkään, että esitys onnistuu, kunhan vain osaa esitettävät kappaleet tarpeeksi hyvin. Olen kuitenkin saanut myöhemmin huomata, että jännittävässä tilanteessa kaikki ei ehkä sujukaan niin kuin olettaisi.

Joudun tällä hetkellä kovasti työskentelemään sen eteen, että pystyisin hyväksymään oman esiintymisjännitykseni, oppisin elämään sen kanssa ja voisin kääntää sen positiiviseksi voimavaraksi. Ehkä lohdullista kuitenkin, että myös itseluottamusta lavalla ja rohkeutta ilmaista itseään voi harjoitella siinä missä soittotekniikkaakin. Matkan varrelle tulee myös epäonnistumisia ja pettymyksiä, mutta niistäkin oppii, ja loppujen lopuksi on hyvä muistaa, että musiikki on tehty nautittavaksi – myös muusikolle itselleen.

Työ ja raha Mieli Opiskelu Ajattelin tänään

Tutustu itseesi

Instrumentin opiskelu ei ole pelkästään itse soittotaidon ja tekniikan hiomista. Tärkeää on myös oppia tuntemaan itsensä.

Millainen minä olen? Äkkiseltään voisi luulla, että tiedostaisi itse, millainen on, mutta meillä saattaa olla virheellisiä ajatusmalleja itsestämme. Ihmiset ympärillämme tekevät tulkintoja meistä ja oma käsityksemme muokkautuu niiden mukaan.

Eräs soitonopettaja vertasi minuutta lyhtypylvääseen, johon on liimattu kaikenlaisia julisteita ja mainoksia. Itse pylväs on se, millainen oikeasti olet ja siihen liimatut julisteet muiden käsityksiä sinusta. Nämä ovat peräisin ehkä jo lapsuudesta, eikä välttämättä enää edes muista, kuka näitä käsityksiä on päällemme liimannut, mutta ne saattavat peittää todellisen minämme.

”You are braver than you believe, stronger than you seem and smarter than you think” – Risto Reipas

Ehkä vanhemmat tai opettajat koulussa ovat sanoneet, että kun sinä olet sellainen ja tällainen. Ja sitten alkaa itsekin uskoa, että ahaa, tämmöinen minä olen. Itse esimerkiksi muistan, että minusta on lapsena puhuttu, että olen niin ujo. Olen vasta aikuisena ymmärtänyt, etten oikeastaan olekaan ujo, vaan introvertti ja ehkä hieman taitamaton sosiaalisissa tilanteissa.

Tehtävänämme on kuoria pois nämä muiden päällemme liimaamat käsitykset ja paljastaa oma todellinen itsemme. Kaikille on varmasti terveellistä tehdä joskus hieman itsetutkiskelua, mutta miksi itsensä tunteminen on niin olennaista muusikolle? Yksi musiikin tekemisen olennaisimpia puolia on tulkinta. Jos musiikki on vain virtuoottista suoritusta, se ei sykähdytä. Siihen täytyy kuulua ilmaisu. Se oma henkilökohtainen pala sisäistä maailmaa, minkä muusikko laittaa esitykseen.

Jos ei tunne itseään, on vaikea osata ammentaa omasta persoonastaan. Ja jos tulkinta ei ole itselle ominainen, se ei ole aito. Mutta tulkinnan esteenä saattaa olla myös ylimääräisiä jännityksiä kehossa. Musiikillinen ilmaisu soittimella vaatii vapaata ja tervettä kehonkäyttöä. Jotta kehoa voi käyttää vapaasti, täytyy olla tietoinen omasta kehostaan.

”Take care of your body. It’s the only place you have to live in.” – Jim Rohn

Oma kehonkuva saattaa olla kuitenkin osin virheellinen. Väärät käsitykset omasta kehosta ja sen toiminnasta altistavat huonoille asennoille ja liikkeille soittaessa. Oma keho on osa soittajan instrumenttia, soitin on vain sen jatke. Onkin tärkeää osata kuunnella kehoaan, jos se yrittää viestittää tarvitsevansa lepoa.

Kaiken tämän lisäksi täytyy tuntea myös omat voimavaransa: Paljonko tarvitsen aikaa palautumiseen, miten rentoudun? Miten oirehdin esiintymisjännityksen tai stressin iskiessä ja miten voisin lievittää oireitani näissä tilanteissa? Kuinka optimoin omaa energian ja ajan käyttöäni?

Voisikin sanoa, että vaikka voimme muusikkoina ajatella musiikin olevan yleisöä varten, vaatii musiikin tekeminen aika paljon myös omaan napaan tuijottelua. Vain sen kautta, että olemme yhteydessä itseemme, voimme olla yhteydessä toisiin.

Hyvinvointi Oma elämä Mieli Syvällistä