Törttöilijät moottoritiellä

Ajelen joka päivä motaria pitkin töihin. Siinä ajassa ehtii ärsyyntyä kaikenlaiseen törttöilyyn ja liikenteen vaarantamiseen. Tässä lista paskiaisista, jotka tekevät työmatkailustani entistä ärsyttävämpää:

  1. Perseessä roikkujat. Moottoritie on siitä kiva juttu, että ohittamista varten on tehty oma kaista. Valitettavasti ihmisille ei ole täysin selvää, että myös ohituskaistalla tulee ajaa rajoitusten mukaisesti. Kun ajelet sataakahtakymppiä jonkun ohi, taaksesi ilmestyy usein joko Audi tai Bemari, joka vaikuttaa vetävän peräsi lyttyyn, ellet painu seuraavien sekuntien aikana takaisin hidastelijoiden kaistalle. Mitä minä näissä tilanteissa teen? No siirryn tietysti maaaahdollisimman hitaasti viereiselle kaistalle niin, että meinaa takana oleva bemarihipsteri melkein ajaan pientareelle, kun on pakko päästä heti ohi!!!!!
     
  2. Pujottelijat. Kaikki pujottelivat ovat lähes poikkeuksetta myös perseessä roikkujia, mutta kaikki perseessä roikkujat eivät ole automaattisesti niin röyhkeitä, että lukeutuisivat myös pujottelijoihin. Jos perseessä roikkuminen ei toimi, niin astetta röyhkeämpi yksilö tekee laittomat ja siirtyy ohituskaistalta normikaistalle, ajaa ohitseni ja kiilaa takaisin ohituskaistalle eteeni. Vaarallinen tilanne syntyy, jos minä olen juuri itse siirtymässä ohituskaistalta pois ja joku pujottelijapaskiainen päättää samaan aikaan kiihdyttää ohittaakseen minut. Vittu mitä paskaa oikeesti.
     
  3. Teslat. Joo, kyllä kiihtyy niin nopeasti sun auto. Tuu tänne ja näytä tädille, miten iso pippeli sulla on.
     
  4. Neljääkymppiä kiihdystyskaistalla ajavat rouvat. Jos rouva päättää omia aikojaan liittyä moottoritielle Polollaan korkeintaan viidenkympin tuntivauhtia, ihan sama mulle. Mutta jos minä ajan siellä takana enkä itse pääse kiihdyttämään, se ottaa aika helvetisti päähän. En haluaisi kuolla sen takia, että rouva ei uskalla kiihdyttää. Olen siellä patissa rouvan takana enkä pääse liittymään moottoritielle, kun edessä ajaa etana ja vieressä suhahtaa sekunnin välein tila-auto.
     
  5. Ohittelevat rekat. Tämä on onneksi harvinaista. Rekat suurimmaksi osaksi painavat omaa vauhtiaan välittämättä muista. Joskus on havaittavissa rekkojen välistä kilpailua, jolloin rekka alkaa ohittaa toista rekkaa. Yritä nyt siinä sitten ajaa sujuvasti, kun molemmat kaistat vetää kahdeksaakymppiä eikä kumpikaan oikein pääse lujempaa.
     
  6. Raadot. Hehän eivät itse varsinaisesti törttöile, mutta niin se vaan on, että darwin hoitaa, jos pupu hyppää metsiköstä autotielle. Eikä se ole törttöilyä autoilijaltakaan, jos sellaisen saa autonnokkaan osumaan. Lähinnä olen miettinyt, että kuka ne raadot sieltä tienposkesta siivoaa? Olen nyt viitenä edellisenä päivänä nähnyt samaisen pesukarhua muistuttavan ketun (?) makaamassa ketarat ojossa selällään tien vieressä. Tai oikeastaan eilen se oli kääntynyt mahalleen (what?). Kaiken maailman pienriistaa löytyy, mutta ei kai ne nyt voi siinä maatumispisteeseen asti lojua?

Muita?

interstate-1149592_640.jpg

puheenaiheet ajattelin-tanaan tyo matkat

Sairaalan sokkeloiset käytävät

Aloitat aamusi labrakäynnillä. Astut sisään yliopistolliseen keskussairaalaan ja iloitset siitä, että löydät oikean sisäänkäynnin. Autollekin on ostettu rutkasti pysäköintiaikaa. Kuulet, kuinka aivan kahvilla oleva mummeli kysyy neuvonnasta suunnistusohjeita samaan laboratorioon kuin sinä, mutta et kuuntele niitä, sillä löydät kyllä perille itsekin. Katsot opaskartasta, että G1-osastolle pitää mennä. Hissillä pitää alas mennä. Menet alas hissillä. Seuraat nuolia, joissa lukee G1: huolto ja laboratorio. Hienosti menee. 

Käytävä, jota kävelet, päättyy. Enää ei ole kuin yksi ovi, jossa lukee G1: huolto. Ei lue laboratoriota enää. Teksti on varmaan kulunut ajan saatossa pois, sinä päättelet. Joku tulee ovesta ulos ja menet samalla ovenavauksella sisään. Ei ole enää puhdasta ja valkoista, ei ole opaskylttejä. On pari rollaattoria, muutama trukki, vähän sahanpurua. Ei ole tämä laboratorio, ei. Käännyt poistuaksesi. Ulos et pääse. Avainläpyskää tarvitaan, sitä ei ole. Miksipä olisi. Nainen tulee vastaan. ”Tämä on tällainen henkilökunnan käytävä.” Joo, niinhän se taitaa olla. Nainen päästää sinut läpyskällään ulos ja neuvoo oikeaan paikkaan. ”Se on vähän hassusti piilossa tuo laboratorio.” Ei se kyllä ole. Siinä on parikymmentä istuskelija vuoronumero kädessä. Mutta kyllä se on osastolla C1 eikä G1. Kyllä vaan. Siellä se neuvoa kysynyt mummelikin istuskelee kaikessa rauhassa. Terve vaan.

Istut siinä sitten, pysäköintiaika menee umpeen viiden minuutin päästä. Et uskalla autollekaan enää lähteä, kun et osaa mennä sinne. Ja jos osaisit, niin et osaisi takaisin tulla. On se kivaa sellainen. Ihan tulee mieleen ne kerrat, kun yläasteen liikuntatunnilla juoksit metsässä paniikissa luokkakaverin perässä, kun olisi pitänyt yksin suunnistaa. Tai kun eräässä entisessä työpaikassa opit puolen vuoden jälkeen löytämään itsenäisesti henkilöstöruokalaan. 

image.jpeg

hyvinvointi terveys ajattelin-tanaan