Pikkuankka räpiköi vedessä
Hieman yli vuosi sitten istuin valkolakki päässä luokkatovereideni vieressä helpottuneena ja vapautuneena. Lukio olisi ohi, ja jotain uutta ja jännittävää olisi väistämättä tulossa. Odotin töiden löytymistä, hakukohteideni tuloksia opiskelupaikasta, itsekriittisyyteni hellittämistä sekä tietysti Ruisrockia. Tykkäsin kovin suunnitella ja järjestää ylioppilasjuhliani, joihin voisin leipoa monta kakkua. Juhlat sujuivatkin oikein mukavasti. Jäin hyvillä mielin odottamaan, mitä kesä toisi tullessaan.
Kesäkuun toisella viikolla kaarroin kauppakeskuksen pihaan pyörällä hieman perhosia vatsassani. Kulman takaa löysin iloisen, rennon ja oikein hauskan kundin. Treffien jälkeen poljin sydän pamppaillen leveä hymy kasvoillani kotiin. Pidimme toisistamme niinkin paljon, että nykyään asumme yhdessä.
Heinäkuussa selvisi, etten päässyt hakemiini korkeakouluihin. Olisin tarvinnut kokeessa 0,25 pistettä lisää, mikä yhä hieman ärsyttää. Loppukesä meni toteuttaessa harrastuksiani, Ruisrockissa ja nauttiessa auringosta. Työpaikkaa ei ollut löytynyt. Lisäksi poikaystäväni lähti vaihtoon Itävaltaan, joten ajattelin minulla olevan sitäkin parempi tilaisuus muuttaa Helsinkiin. Helsingistä sain kahvilatöitä ja pystyin aloittamaan Avoimen yliopiston lähiopetuksena toteutettavat opinnot. Arki Helsingissä alkoi rullata nopeasti. Olin löytänyt yksiön rauhalliselta sijainnilta Munkkivuoresta. Kävin töissä, kuntosalilla, Avoimen yliopiston luennoilla, opiskelin ja ikävöin perhettäni ja poikaystävääni. Syksyn aikana kävin kerran Itävallassa poikaystäväni luona, mikä helpotti ikävää ja toimi irtiottona uudesta arjestani. Syksy kului lopulta nopeasti. Odotin joulua enemmän kuin mitään. Jouluna pääsisin perheeni luokse Jyväskylään, poikaystäväni palaisi pian Suomeen ja leipoisin suuret määrät joulun herkkuja.
Jälleennäkemisemme poikaystäväni kanssa oli lämmin. Joulukin meni rauhaisissa tunnelmissa. Uusi vuosi vaihtui ja samanlainen uuden alun tunne oli jälleen läsnä kuin kesäkuun alussa valkolakin saatuani. Alkaisi uusi vuosikymmen ja jo pelkästään vuodelle 2020 meillä oli poikaystäväni kanssa paljon suunnitelmia.
Helmikuun lopulla muutimme yhteiseen asuntoon poikaystäväni kanssa. Samoihin aikoihin vaihdoin työpaikkaa toiseen kahvilaan saadakseni erilaista kokemusta, uusia haasteita ja baristakoulutuksen. Pian korona-epidemia alkoi olla osa suomalaistenkin arkipäivää ja nopeasti olin yksi lomautetuista. Monet tämän vuoden suunnitelmat peruuntuivat ja päivät olivat tyhjiä menoista, joten käytin aikani lukemalla maantieteen pääsykokeisiin ja nautin ruuanlaitosta. Aikaa oli, mutta kotona oli pysyttävä. Uudenmaan rajat olivat poikkeuksellisesti suljettu, ihanat kahvilat olivat kiinni, eikä tiennyt kauanko tätä kestäisi tai kuinka moni kahvila sulkisi ovensa lopullisesti. Kun selvisi, ettei tavallisia pääsykokeitakaan tänä vuonna pidettäisi tartuntariskin vuoksi, turhauduin kovin. Vain viisi opiskelijaa valittaisiin pääsykokeen perusteella ja loput ylioppilastodistuksella. Minun ainut reittini yliopistoon on pääsykoe, joten aioin tehdä kokeeni parhaalla mahdollisella tavalla. En ollut koskaan ajatellut päätyväni toiselle välivuodelle, mutta se näytti koko ajan yhä todennäköisemmältä.
Kuluneeseen välivuoteeni on mahtunut todella paljon kaikkea, enkä sitä sen paremmin osaisi kuvailla. Uskonkin, että jos hetken räpiköi vedessä, jossain vaiheessa löytää oman tavan uiskennella eteenpäin. Toivonkin tulevalta välivuodeltani vieläkin enemmän uusia oivalluksia ja uteliaisuutta erilaisten asioiden äärellä.
Kiitos kun luit postaukseni. Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle!
-Anna