Psykologi,psykiatri,terapeutti? Häh?
Ihmiset tuovat suklaata tuomisinaan ja mä en haluaisi niitä, koska RRRRAKASTAN suklaata ja mun itsekurini ei pidä lainkaan!
Johan on ongelma. Ongelma voisi olla myös se, että se ensimmäinen ovulaatio hyödynnettiin, mutta puihin meni ja seuraavaksi mennään hakemaan apuja, mutta ei se kuitenkaan ole enää ongelma. Se on oikeastaan helpotus. Minua tällä hetkellä helpottaa ammattiapua kaikessa. Pelottaisi olla kaksi taistelemassa maailmaa vastaan, niin ettei tietäisi edes miten päin olla.
Helpottaa kun saan psykologille puhua ja kertoa omista tunteistani, vaikka siellä purskahtaa välillä sellaisiakin oloja minkä olemassaolosta mulla ei niin varmaa tietoa ole ollut. Helpottaa ihan hirveästi kun vierellä kuuntelee sellainen ihminen joka osaa oikeasti kuunnella ja näyttää empaattisuuden, mutta ei ”liiaksi”. Tulee olo, että toinen tekee kaikkensa, että saa autettua minua. Välittää.
En sano etteikö muut välittäisi. Olen huomannut, että minusta taitaa välittää aika moni ihminen ihan tosissaan, mutta hän osaa tuoda sen ammatillisen avun mukaan. Ystäville voi puhua myös ja sekin auttaa, mutta he eivät ole ihan yhtä sanavalmiita ja ei tietenkään tarvitse olla. On ihana että he kuuntelevat ja vastailevat minkä pystyvät, mutta on myös ihana, että on se ammattilainen. Minä voin vielä avoimemmin puhua siellä hankalistakin tunteista.
En tiedä mitä teen kun se loppuu? En tiedä kauan voin käydä hänen luonaan. Pelottaa siirtyminen terapeutille. Mitä jos minulla ei kohtaa mikään hänen kanssaan? Mitä jos hän on kivikasvoisempi ja puuttuu lämpö? En varmaan yhtään tiukkailmeistä lääkärihenkilökuntaa jaksaisi enään. Olen niin täynnä niitä epäempaattisia tohtoreita. Mitä jos tyyppi, jonka pitäisi oikesti ratkoa minun kanssa minun ongelmia onkin juuri tuollainen? Olen kuullut monista terapeuteista juuri tuota, ettei he ole osanneet ottaa ihmistä kuitenkaan vastaan ja oikean kemian etsiminen on käynyt ihan työstä.
Minulla oli psykologini kanssa niin onnea. Kerrasta löytyi ihana ihminen joka oikeasti välittää ja auttaa. Tekisi mieli jäädä vain hänelle, mutta hänen ammatillinen taito ei kuulemma riitä kaikkeen minun kanssa. Ja en kuulu enään psykologin piiriin vaan nyt on tosissaan alkanut terapeutin tarpeen arviointi lääkäreiden kanssa. Psykologini ottaa minua vielä vastaan siksi, ettei hän halua, että minulle tulee taukoa keskusteluista koska hän näkee kuinka paljon ne minua helpottaa.
Minun tekisi mieli välillä sanoa, etten tarvitse enempää apua, tämä kyllä riittää. Mutta! Jos hänen ammatillinen taito ei riitä terapeutin työhön ja jo tämäkin auttaa minua näin paljon ja satunkin löytämään sen hyvän terapeutin, niin kuinka paljon hän voi minua auttaa jos se on vielä laajempaa apua mielen kanssa? Kuinka paljon helpompi olo minulle saattaa ajan saatossa tulla jos sitten saisin sitä täysin oikeaa apua mitä tarvitsen? Pakkohan se on kokeilla, sillä olen tällä hetkellä kaikelle avulle todella avoin.
Onko jonkun mielestä oikeasti eroa käykö psykologilla vai terapeutilla? Ja mitä eroa on välissä olevalla psykiatrilla? :O
Keppoisia maanantai aatoksia ;)