Raskausajan ohjekirja unohti mainita tästä seikasta.
Kun tulee raskaaksi, saavat muut ihmiset automaattisesti alkaa huomauttelemaan koostasi. Miksi? Varsinkin naiset? Ja vielä varsinkin keski-ikäiset naiset?
Onko aika kuultanut muistot omista ajoista, ettei muista miten herkkää aikaa tämä saattaa joillekin olla? Eikö muistikapasiteettiin enää muistu omat stressit kropan muuttumisesta? Vai onko todella niin, että kyseiset henkilöt ei koskaan ole kokenut itsestään mitään epävarmuutta?
Laukoisinko minä nyt takaisin, että kappas, et saanut kuntosalibuumistasi huolimatta pidettyä kilojasi kurissa vaan kerrytit ne kyllä yhtä nopeasti takaisin kuin ne lähtikin? Mitenköhän siihen vastattaisiin? Loukkaannuttaisiin. Varmasti, mutta ehei minä en voi loukkaantua sanoista jotka ehkä oli tarkoitettu ”piristämään” tätä raskautta. Voi, oletpa sinä pysynyt sirona, ystäväni oli nähnyt sinut ja sanoi, että olet jo valtava. Tämä siis +50 naisen suusta. Samaan hengenvetoon tuli kunnon analyysi kuinka minä viime raskaudessa lihoin heti ja olin siinäkin vaiheessa jo kuulemma paljon isompi kuin mitä nyt. Kiitos. Puhut muutenkin hyvin tiedostaen raskaudesta joka päättyi kuolemaan. Nyt koet, että kun aikaa on kulunut, että voit ihan suoraan laukoa minulle, että olin lihava viimeksi kun odotin.
Saatesanat tähän raskauteen olivat vielä, että on hyvä pitää kilot niin, että ne kaikki jäävät synnytyssaliin. Oliskohan kaikilla ihan noin helppoa? Voin laskea molemmilla sormilla ja varpailla ihmiset jotka ei todellakaan ole jättänyt kaikkia kilojaan synnytyssaliin.
No mieheni jo puuttui asiaan kun itse olin niin lukossa tilanteessa, että teki mieli itkeä ja lähteä vaan pois. Pääsin tästä tilanteesta suoraan toiseen. Odottamaan ruokailua jossa seuraava vanhempi nainen sitten ihan siinä kaikkien kesken aloitti ensimmäisellä, ENSIMMÄISELLÄ lauseella. Paljonko sinun painosi on nyt noussut?
Siis mitä? Kuka ihan tosissaan kysyy noin, oon raskaana tai en? Siinä kaikki keski-ikäiset ja ylöspäin ja alaspäin miehetkin katsoo minua ja odottaa vastausta. Tähän ei enää omakaan mies osannut sanoa mitään. Itse sanoin vain, ei kai paljoa. Ja en puhunut varmaan puoleen tuntiin kenellekkään.
Kun päästiin kotimatkalle, kysyin mieheltä, kun se on hermonnut minulle kun minä stressaan itseasiassa aika paljon tätä muuttuvaa vartaloa ja itsetuntoni on ihan nollissa, että niin osaatko nyt yhtään veikata mistä minäkin nämä stressini revin?
Tekisi mieli sanoa iso kirosana. Ja tällä hetkellä tuntuu, että sanon yhdellekin joka kommentoi mitään koosta, ihan vaan vaikka pelkästä mahasta (joka kasvaa ihan nätisti keskikäyrällä eikä ole enää VALTAVA!) että painukaa **!
Minulle kuitenkin tässä raskaudessa on pääasia, että saan vauvani elävänä kotiin, eikä mitkään samperin kilot. Mutta tätä menoa en ihmettelisi, että syömishäiriö tulisi kun joka suupalaa saa stressata sen vuoksi kuka siitä tulee minulle jotain sanomaan. Älä ahmi kahden edestä. Kyllä sen viimeksi huomasi että ruokahalu oli ”parempi”. Jep. Nämäkin kuulin.
Kiitos tästä itsetunnonkohotusviikonlopusta. En näe ketään enää ennen kuin vauva on syntynyt.
Joo kun osaisi jättää omaan arvoonsa. Kun vaan osaisi, mutta kyllä te naisen mielen tiedätte. Sattuu, kun painoa ihan mihin suuntaan tahansa arvostellaan ja näköjään lenkeillä siitäkin juorutaan.