Ehkä nyt sitä valoa sen varjon keskelle

Ensimmäiseksi, kiitos teille edellisen postauksen viesteistä. Sydäntä lämmittää <3

Tässä kun nyt ollaan päivä pidempään taas pureskeltu näitä riskejä niin ajatus kumminkin kääntyy pieneen tyyppiin joka jo vimmatusti potkii minua. Samalla rakastun tuohon jo niin syvästi, että ajatuskin pahimpien riskien (uuden kohtukuoleman) kokemisesta sattuu niin, että se on pakko sysätä mielen perukoille. Ehkä se ensi viikolla saa purkautua psykologin vastaanotolla.

Jokatapauksessa, pienet ovat epäonnistumisen prosentit onnistumisen prosentteihin nähden, mutta kerran kun on osunut siihen 1%, niin kymmenkertaisutunut riski sen uudelleen tapahtumiseen tuntuu kuristavalta fifty-fifty tilanteelta. Silti nyt kun analysoin lääkärin lauseita ja pötköön puhuttuja sanoja, niin saisin sieltä ehkä ongittua enemmän kuitenkin ennakoivaa valmistautumista odotusajan sairaalajaksoihin, keskoseen ja sairaalajaksoon keskosen kanssa. Mutta valitettavasti itse kohtukuoleman riskikin on nyt suurentunut. Toki keskenmeno lisää keskenmenon riskiä, edellinen raskausmyrkytys seuraavan raskausmyrkytyksen riskiä jne. Mutta meillä ne prosentit nousi myös vähän vielä, mitä noin ”normaalisti” ne nousee tälläisissä tilanteissa. Vanhan keskenmenon kaavinta on jo aloittanut nämä riskit, vaikka se itse operaatio on pikku plänttinä siellä historiassa. En nyt halua pelotella ketään. Ei se km ja kaavinta yleensä ehkä näin paljon muiden historiassa paina(henkisesti tietty, mutta seuraavissa raskauksissa), meillä ei ollut ihan tavallinen tilanne siinäkään. En valitettavasti enempää tilannetta avaa. Minut saatetaan liian hyvin sitten tunnistaa ja anonyymina on paljon helpompaa saada ajatukset ulos. Ja jos jo nyt tunnistaa, niin toivon että minut täällä pidetään silleen omana tietona 😉

Pakko kumminkin yrittää keskittyä siihen, että asiat ovat nyt hyvin <3 Siellä potkitaan juuri nyt ja näytetään, että ähäkutti riskeistä, minä olen vielä vahva. Todellisuudessa kaikki voi mennä myös just niin hyvin kun toivotaan. 

En olisi koskaan uskonut, että tulisin turvautumaan hengellisiin voimiin. En edes osaa sanoa olenko osannut uskoa niihin aiemmin, mutta nyt minä koen suurta voimaa kun saan toivoa jostain tähtitaivaalta voimia pienelle ja itselleni. Ja tietysti miehelleni. Sille rakkaalle tukipilarille joka minuun jatkuvasti jaksaa valaa uskoa, vaikka itsekin varmasti pelkää. 

Meillä on perhe. Olkoon se minkämuotoinen tahansa. Ja täällä saa voimaa ja täällä voi olla juuri niinkuin ollaan <3

Ja kiitos vielä teille! <3