Eteenpäin menemisestä
Pääsin yli lokakuusta. Pääsin yli pahimmasta etapista. Lokakuu oli ilmoiltaan niin kaunis, että se onneksi piti mieltä virkeämpänä. Nyt jos tämä etappi olisi vasta edessä päin ja vuoden pimein aika on pahimmoilleen päällä, voisi tilanne olla eri.
Mutta nyt ollaan pidemmällä raskautta jo kuin viimeksi. Ja nyt tämä minun odottaminen voi alkaa. Tänne asti piti tulla, että sain tämän pienen helpotuksen harteilleni. Sain pienen toivon kipinän. Sillä myönnä että tiettyjen päivien, viikkojen pelko kävi psyykkeelle niin kovaksi, että välillä olin varma, ettei niistä päästä eteenpäin. Ettei tämäkään vauva tule kotiin. Nyt neuvolassa käydessäni uskalsimme puhua jopa hieman synnytyksestä. Uskalsin vihdoin pyytää uudet ipanat-tunnukset. Minne en kuitenkaan meinannut päästä sisälle, koska henkilötunnus on jo käytettävissä.
Niin, olin edellisen raskauden jälkeen unohtanut koko asian täysin. Ja vihdoin kuin sain kaivettua vanhat tiedot omasta pääkopasta ja pääsin sisälle. Oli itkulla taas syytä tulla ulos. Edellisen raskauden tietoja ei ole päätetty. Eipä olekaan.
Ja kun ne sain päätökseen ja menin kirjoittamaan uutta raskautta, niin synnytysten määrän kohdalla, jatkuvasti virheellinen tieto, virheellinen tieto. Niinpä niin, taas löytyi yksi porsaanreikä missä edellistä raskautta ei aivan kuin laskettaisi mukaan. Eipä sitä vauvaa kukaan taikonutkaan pois, vaan kyllä se ihan synnytettiin, aivan kuin elävätkin vauvat. Hitto! No sitkeästi jätin synnytysten kohdalle 1, koska minä perkele olen kerran synnyttänyt.
Kirjoittelin tietoihin myös ”fetus mortus rv**” aivan kuin neuvolantätikin oli sinne kirjoittanut. Helvetti, siinä vähän suututti, vaikka kohtukuolema onkin harvinainen, niin valitettavasti ei niin harvinainen etteikö siitä voi IPANA järjestelmään laittaa. Koska fakta on, että jollain se raskaus siihen päättyy. Tai vaikka se ei suoraan yhtenä rastina ole, niin voisi järjestelmän laittaa niin ettei se herjaa sitä.
Suututti ja itketti sen kerran vielä. Minun esikoistani te ette herjaa järjestelmällänne.
Ja sitten vatsa alkoi aaltoilemaan pienen sisaren liikkeistä <3 Voi rakkautta! Höpöttelin vatsalle aikani, että sinä olet sitten pienempi sisarus, vaikka sinulla onkin vähän hassu rooli. Kun tulet kotiin, niin olet silti tavallaan ensimmäinen kotiin asti saapunut lapsi, vaikkakin olet kuopus. Kerroin kuinka onnellisia olemme, että hän tarrasi minuun kiinni. Kuinka onnellisia olemme tästä mahdollisuudesta, vaikka jännittää. Ja kerroin kuinka me olemme myös esikoisesta onnellisia, sillä ilman häntä ei välttämättä olisi sinua. Tuntui kuin vauva olisi innostunut juttelustani. Voi sitä myllerrystä. Sitä elivoimaa mikä sisälläni oli. Rakkautta. Olen niin onnellinen teistä molemmista <3
Olen valmis alkamaan odottamaan sinua pieni nyt paremmin tänne kotiin. Olen valmis hiljalleen aloittamaan sisutamisen, vaatteiden pesun, tavaroiden hommaamisen.
Olen helpottunut ja huojentunut. Päivä päivältä olet vahvempi. Päivä päivältä mahdollisuudet ovat paremmat. Päivä päivältä me olemme lähempänä sitä todellisuutta, että meitä on kohta kolme kotona. Kuitenkin niin, että olemme nelihenkinen perhe.
Hiljaa hyvä tulee.