Ihanan tavallinen päivä

Mikä ihana aamu! Ikkunasta kurkkaamalla huomasin lumen maassa, katsoin kelloa, PUOLI KYMMENEN (en ikinä enää nuku näin pitkään)? Menin kiehauttamaan itselleni Dolce Gustolla cappuccinon ja katselin ympärilleni. Olen yksin, wuhuu! Kyllä se vähän myös jännittää, mutta tuntuupa niin hyvältä.

Mies lähti jo aamun ollessa vielä minun mielestäni keskiyön puolella ja tulee vasta huomenna kotiin. Ensiksi mietin, että laitan rokin soimaan ja kuuraan kodin lattiasta kattoon ihan rauhassa, mutta ajattelin että njääääääähhh.

Nyt kello näyttää jo vaille kaksi ja minä istun toisen cappuccino kupin kanssa sohvalla ja kirjoitan tätä, yöpuvussani! Miten ihana lauantaiavaus. 

Muutaman tunnin päästä menen kähertämään hiukseni ja lähden tyttökaverin kanssa syömään kaupunkiin. Olen niin kaivannut tavallista iltaa, mihin ei kuulu lapsettomuus, kuolema eikä uudelleen yrittämisen paineet tai jännitykset. Ja saanpahan samalla kyllä taas yhden päivän kulumaan vähän nopeammin, niin ensi viikon testipäivä kolkuttelee taas yhden päivän lähempänä.

Mutta nyt siis keskityn siihen, että punaan huuleni ja vedän jotain kivaa ylleni ja nautin hyvästä seurasta. Tänään olen ihan tavallinen ihminen muiden joukossa, eikä minun tarvitse selitellä lääkärihenkilökunnalle, että kuinka voin tai jaksanko.

Tänään unohdan viikottaiset tapaamiset psykologien ja lääkärien kanssa ja nautin talvisesta illasta. 

Jep, kuulostaa hyvältä. Ja ihana tavalliselta! <3