Kaiken se kestää..
Aina kun minulla on syvempi ja hiukan tummempi hetki menossa elämässäni, kaipaan arkeen piristäviä tekijöitä vaikka väkisin. Sillä surun pohjamudissa asteleminen on todella raskasta ja voimia vievää. On tärkeää, että parempina hetkinä saan kerättyä voimia, jotta seuraavankin surun aallokon yli jaksaa.
Niin kävi minulle eilen.
Pääsin ultraan huojentamaan huoltani vatsassa kasvavasta ihmeestä. Sain kuulla siellä hyviä uutisia niin vauvasta kuin istukastakin. Ja myöskin siitä, että tilaa näyttää venyneen vauvalle hyvin. Onneksi, toivottavasti ei liian ahdasta tule jatkossakaan ja istukka jaksaa toimia. <3
Se tietysti vei suurimman osan painosta harteilta pois ja seuraava lähti tänään kun pääsin psykologille puhumaan kerrankin myös hyvistä asioista.
Aloimme puhumaan parisuhteesta ja siitä kuinka se voi tämän kaiken tunnemyllerryksen keskellä. Ja minusta oli ihanaa huomata oikeasti että me toimimme mieheni kanssa hyvin yhteen. Me ollaan tiimi joka tarpoo toista tukien tässä kaikessa myrskyn ja poutasään välissä.
Me olemme edelleen omia itsejämme. Meillä on omat hyvinkin itsepäiset mielipiteemme, mutta osaamme antaa toiselle nykyään tilaa. Emme tukahduta toista omilla mielipiteillämme. Toki sanomme ne ja tarvittaessa puimme asiat läpi, joskus riidellen joskus keskustellen, mutta maailmamme ei enää kaadu eriäviin mielipiteisiin. Aviovuoteemme ei ole riidasta johtuen toistaseksi enää ollut tyhjä toiselta puolelta. Eli ennen saatoimme suutuspäissämme nukkua eri huoneissa, mutta viimeiseen vuoteen emme riidasta johtuen ole sellaisessa tilanteessa ollut.
Ja olen siitä hurjan kiitollinen! Me osataan kriisitilanteissakin arvostaa toisiamme ja vaikka välissä olisi metri, olemme me kuitenkin lähellä. Ja seuraavassa käänteessä jos riita on ollu ”turha” ollaan se osattu antaa olla tai sitten nostamme kissan vielä pöydälle ja käymme rauhallisempana asian läpi.
Minusta on ihanaa sanoa, että voin todella luottaa meihin, siis nimenomaan yhdessä meihin. Myös mieheen yksilönä, mutta siihen, että me ollaan tiimi ja sitä kautta yhteinen yksikkö, jossa on kaksi henkilöä. Se tuntuu ihan mahtavalta.
Tämän vuoden aikana molemmat ovat nähneet toisesta sen pahimman, sen vihan ja surun runteleman ihmisen joka ei kykene ja molemmat olemme vuoronperään toisemme nostaneet ylös. Aina ja joka kerta. Joskus olemme takoneet järkeä ehkä liiankin karskein sanoin, mutta se on ollut myös hyväksi.
Olemme osaneet lohduttaa toista, vaikka välillä vähän kömpelösti. Ollaan osattu löytää yhdessä iloja, sillä muut eivät niitä meille tarjottimella tarjoa. On ollut pakko. Ja niin ollaan tehty. Ollaan oltu heikkoja, mutta samalla niin saakelin vahvoja. Joskus samassa syklissä ja joskus eri.
Ollaan meidän oman elämän paras pari. Ja meillä on valtavasti rakkautta toisiamme ja kotiamme kohtaan. Mikään muu ei tätä kantaisi kuin rakkaus ja suuri tahtotila.
Ja näistä asioista olen tänään ammentanut itselleni niin paljon voimaa, että tunnen itseni lyömättömäksi. Vaikka jalkani kantaisivat heikosti, vaikka sydän takoisi rinnasta ulos, niin olen onnellinen. Minulla on minun parini, minun puolikkaani.
Minulla on jo minun perheeni.