Odotus huomisesta

Uii -28astetta pakkasta! Ihan mahtavaa!

Toki ei se, että puut on takanvierestä lopussa ja minulla nyt edelleen on se nostelukielto, vaikka muuten saa jo niin normaalisti elellä miten tän mahan kanssa pystyy. Taidan kuitenkin sen muutaman klapin hakea vaikka kerrallaan niin saadaan ”pirtti” pysymään lämpöisenä. Näillä keleillä takan pinta kyllä kylmenee iltaan mennessä.

Yöllä heräilin sellaisiin ”oikeisiin” supisuksiin, jotka kuitenkin jäivät vaan muutamiin. Mutta nyt ne olivat sellaiset, että ne A) herätti minut, B) niissä todella kovettui vatsa ja välillä pelkkä alavatsa ja C) ne olivat kipeitä. Kestettävissä kyllä, en hakenut mitään panadolia heti. Ja D) ne muutamat tulivat suht. tasaisin väliajoin, mutta loppuivat kerta olin taas nukahtanut. Etteivät taaskaan kertoneet välittömästä lähdöstä.

Niillä yöpakkaslukemilla olisi ollutkin vinhaa lähteä ajelemaa jäisella autolla. Saati ylipäätään olisiko auto lähtenyt edes käyntiin? Toivoa sopii, että synnytykseen lähtö ajoittuu siihen kello 5-7 välille kun lämmitystolpassa on tohina päällä varmasti 😉 Tai muuten vaan päiväsellä kun auto on lämpöisenä vähän väliä.

Ja on noissa pakkaslukemissa sekin vielä, että tämän vatsan kanssa ei mahdukaan toppahousut jalkaan. Siis varusteina on legginsit ja farkut. Ja farkut on jo niin piukeat, että legginsit ei mene sinne alle. Siinäkin mielessä toivon, ettei nyt jatkuvasti tarvii tuolla pihalla olla kun ei oikein lämmösäätely pelaa 😉 Paitojahan nyt voi vuorata vaikka kuinka päälle, mutta jalat on ongelma. Ja ei. Nyt ollaan kuitenkin jo niin lopussa, että en todellakaan lähden enää yhtään pyörimään kirpputoreillekaan vaatteiden perässä. 

Mutta kyllä muuten elellään pieni tuli takapuolen alla. Jännittää jokainen tunne kropassa. Ja väsyttää kuulostella jokaista tunnetta. Sitä kun on tehnyt jo yli neljä vuotta, niin alkaa tympimään. Huomaan että sellainen lopun väsymys tähän kaikkeen iskee nyt.

Se oli kuitenkin 2011 keväällä kun tulin yks kaks raskaaksi mikä menikin sitten kesken, mutta siitä plussatestistä se alkoi. Yritys uudesta vauvasta. Ja vasta nyt kaikkien näiden vuosien, hoitojen ja menetyksien jälkeen näyttäisi siltä että mitä todennäköisemmin meille olisi se vauva tulossa kotiin saakka. Neljä ja puoli vuotta, kolme raskautta, yksi keskenmeno ja yksi kuolema ja yksi jännitys vielä vatsassa kasvamassa. Alan oikeasti olemaan henkisesti ja fyysisesti todella väsynyt, vaikka olen ihan hirveän onnellinen että VIHDOIN tämä taival taitaa päätyä niin hyvin kuin toivotaan. Pelkomöröt yritän visusti pitää nyt poissa ja yritän kovasti luottaa! Mutta siis ihan sama mikä pitkä projekti on menossa. Se loppurutistus on hyvin raskas, vaikka se on niin pienestä kiinni, niin on se kumminkin jollain tasolla niin kaukana vielä. 

Minä olen itkenyt todella paljon viime aikoina. Ihan silkkaa väsymystä. Ja tätä rankkaa raskautta. Olen oikeasti niin poikki, että jos tämäkin minulta vetäistään alta vielä pois, niin en osaa oikeasti sanoa mitä minulle tapahtuisi. Mutta samalla olen itkenyt myös helpotusta, että tämä taival on kohta ohi. Ja vaikka kerran olen sinne 1% osunut menetyksieni kanssa ja nyt on suurentuneet riskit, niin silti sitä helpotusta, että tässä on suuremmat todennäköisyydet juuri siihen mihin pyritään. Vauva-arkeen, lapsiperheeseen ja lapsiperheen touhuamiseen. RUUHKAVUOSIIN ;)

Voi kun odotan niitä unettomia öitä vauvan kanssa. Vaikka armollinen aion antaa itseni olla niissäkin tilanteissa ja valittaa myös siitä aiheutuvaa väsymystä. Ei tässä kumminkaan mitään yli-ihmisiä olla ;)

 

Loppu häämöttää. Luojan kiitos!