Pysy vauva vielä edes yksi yö, mielummin kaksi viikkoa.
Huh, mä oon vielä yhtenä kappaleena!
Tätä loppu vuotta ollaankin jännitetty nyt jotenkin aika tavalla joulusta lähtien. Olot on ollut hieman ehkä synnytystäkin ennakoivia, mutta silti toivottavasti vaan nyt jotenkin vaan alkaa aikaisin. Muutama viikko vielä olis kuitenkin mukava saada kasaan, mutta eipä sitä enää estellä jos tullakseen on.
Ja on tässä ollut jännityksen aihetta siinäkin mielessä, että olisihan nyt toisella ”kurjaa” viettää synttäreitä aina viimeisenä. Mielummin ehkä kumminkin ensimmäisten joukossa 😉 Mutta onhan tässä vielä monta tuntia tätä vuotta jäljellä! Onneksi kuitenkin pääsen tänään ultrattavaksi. Neuvolassa viime kerralla sanottiin, että vauva olisi kiinnittynyt ja laskeutunut, että vaikka niinkin voi vielä monta viikkoa mennä niin lähtökuoppiin ilmeisesti on asetuttu. Kohtapa se selviää tarkemmin.
Ainakin paineentunne on niin valtavaa, että oikeasti olen jo säikähtänyt, että keretäänköhän sairaalaan jos jotain alkaa tapahtumaan. Supistuksetkin pahenee ja tihenee aina iltaa kohti. On vielä kivuttomia mutta tosi napakoita. Ihan pysähtyä tarvii täysin. Olen unensaantia silti pitänyt mittarina. Jos illalla pystyn nukahtamaan niin tuskin on just nyt kyse lähdöstä. Ja tähän mennessä olen aina nukahtanut 😉
Aamulla onkin aika villiä kun ekan kerran nousee sitten vessaan, niin paine jysähtää todella lonkille ja häpyluulle. Joka askeleella tekee mieli ulvahtaa. Mieskin on alkanut öisin hampaita kalisuttaa mitä se ei ole koskaan aiemmin tehnyt, mutta sanoi että häntä alkaa mun olot jännittää ja se ei saa enää kunnolla nukahdettua ku minun meininki on niin levotonta öisin. Vaikka siis nukun, mutta toki siinä on perus vessareissut MILJOONAAN kertaan. Puuskuttamatta ei enää päivää selviä.
Pelot meinaa välillä käydä vahvana ja nyt kun ollaan ”turvallisilla” viikoilla niin joskus mietin, että voi tule tänne kasvamaan, että siellä kohdussa voi tapahtua vaikka mitä eikä kukaan voi auttaa. Täällä olisi auttavia käsiä ja turvallisempaa. Mutta fakta on kumminkin se, että parempi se siellä kohdussa on olla ja vahvistua kuin viettää sairaalaelämää liiaksi heti alkuun. Eli oikeasti toivon että se muutama viikko menisi vielä. Vauva olisi paljon vahvempi. Ja oikeasti meillekin helpompi käsitellä isompana, mutta en silti pelkää (toistaiseksi) mahdollista muutaman viikon keskosaikaa, siis koon puolesta. Uskon, että kaikkeen tottuu. Ja vaikka esikoistani en saanutkaan hoitaa, niin minun kosketuspinta omaan vauvaani on tällä hetkellä noin 700grammaiseen ja 33cm pitkään enkeliin <3 Sen jälkeen kaikkien vastasyntyneet ovat tuntuneet ”isoilta”. Samoin en osaa katsoa kaikkia noita 50cm vaatteitakaan pieniksi, vaikka ajoittain ajatuksiin tuleekin, että miten jostain näin pienestä voi kasvaa aikuinen iso ihminen.
Sitä tunnetta on vaikea selittää, kun on siinäkin ristiriitoja.
Mutta hyvin hyvin jännittyneet fiilikset on täällä! Olen muutenkin oikein kärsivällisyyden perikuva (HAH!) niin nämä päivät on jo alkanut tuntumaan ikuisuudelta. Vaikka oikea laskettuaikahan on vielä nippanappa helmikuun puolella 😉 Sitä nyt en ole ajatellu lainkaan, että sinne saakka päästäis. Ehkä mut on niin peloteltu ennenaikaisuudella. Ihan varmasti kärvistelen siellä kuitenkin.
No ei, käynnistys taitaa sit tapahtua jokatapauksessa aikaisemmin.
Huh, mutta jännitetään, että edes tämä 31.12.2015 ei olisi se päivä, ihan lapsen tulevaisuuden kurjaa synttäripäivää mielessä pitäen. Olisihan näistä kahdesta vaihtoehdosta se 1.1.2016 siistimpi 😀
Ihan mahtavaa ja onnellista uutta vuotta teille kaikille! <3
Onnea ja tsemppiä jokaiselle joka näillä teillä tarpoo ja yrittää <3 Minun ajatukseni on teidän kanssa! <3