MIELENHALLINTAA
Ensimmäinen uni raskauteen liittyen, missä asiat olivat hyvin.
Nyt haluankin tarrata siihen kiinni, koska se oli alitajuntani ensimmäinen uninen pilkahdus onnistumisesta. Vielä en unessa lasta saanut kotiin saakka, mutta siinä menin hätääntyneenä sairaalaan vähäisten liikkeiden takia ja käyrillä maatessani kuului iloinen ja reipas jumputus ja liikkeiden kohina. Unessa istukka vaimensi liikkeet täysin etten tuntenut mitään. Ja minulle vakuuteltiin, että asiat ovat todella hyvin.
Onneksi näin oikeassa elämässä kyllä tunnen jo, vaikka pitkälle mentiinkin viikoissa ennenkuin ne näin alkoivat tuntumaan. Mutta mikä huojentava vaikutus on yhdellä unella! Tähän mennessä olen nähnyt vain painajaismaisia unia raskaudesta, jos siis olen siitä ylipäätään nähnyt mitään. Ja aina ennenkuin saan unessa selville miten asiat oikeasti ovat, minä jo herään. Nyt maltoin ilmeisesti nukkua tarpeeksi, että näin asioiden olevan hyvin.
Sen verran kumminkin jännittää, että en oikein tiedä mitä tehdä näiden valmisteluiden kanssa. Tahtoisin kovasti jo alkaa taas uppoutumaan sinne vauvahuuruihin mihin välissä jo pääsin, mutta tällä kertaa viedä se asteen pidemmälle ja aloittaa vaatteiden ym hankkimiset. On tässä odotuksessa silti niin erilainen vipa kun mitä ennen rakenneultraa, etten tiedä uskallanko vielä. Toisaalta viime syksyn menetyksessä lämmitti ihan hirveästi mieltä se, että olimme varautuneet enkeliimme, joten miksi emme nytkin tekisi niin? Meillä on kuitenkin täysi mahdollisuus onnistua juuri niin kuin toivomme <3
Ehkä nyt olisi aika opetella taas heittäytymään elämään. Eikä pelätä jatkuvasti mitä nurkan takaa tulee. Sillä tulee se silti jos on tullakseen. Ja jos kaikki menee hyvin, niin minua varmasti harmittaisi jos antaisin pelon hallita koko loppuraskauden, enkä taistelisi sitä vastaan enään.
Otettiin ultrassa pieni takapakki näiden ahdistusten ja pelkojen kanssa, mutta yllättävän nopeasti sain kuitenkin jo tämän asenteen aluilleen. Siitä kyllä kiitos kuuluu myös psykologille. Ja sille, että sain tihennettyä nyt käyntejä.
Olisihan se nyt pitänyt tietää, että tämäkin matka tulee olemaan ihan yhtä aaltoilevaa kuin suru ylipäätään. Välillä on hyviä päiviä ja välillä huonoja. Ja tärkeää on, että antaa kaikkien tunteiden tulla, niin ne pääsee ulos ja on taas helpompi hengittää.
Ehkä minä nyt hengitän ja käyn edes sen yhden pienen nutun ostamassa tälle rauhakseltaan myllertävälle rakkaudelle <3