Moi kelan kaikki ihanat lippuset ja lappuset. Paperisota alkakoon!

Huooh, Sairasloma. Piiiiiiitkä sairasloma, pitkään ollaan nyt varmaan makuullaan. Tai nyt uskallan vielä olla tälleen puoli-istuvassa asennossa. En voi varsinaisesti sanoa, että ottaisi niin nyt päähänkään. Tavallaan osasin odottaa tätä. Välillä saan tehdä pieniä kävelyitä vielä, mutta periaatteessa pääosaisesti aika kannattaa käyttää makoiluun ja pötköttelyyn. Vaikka haaveissa siintää ihanat talviset raskausvaatteet, joita täältä netin katalogeista on niin ihana selailla ja kateellisena pohdin pääsenkö ollenkaan käyttämään tuollaisia, tai näkisikö niitä kukaan koskaan täältä vällyjen välistä.

Eli tervetuloa takaisin parin päivän tauolta sinä ilkeä punainen paholainen, joka teet tästä raskaudesta varsin stressaavan. 

Sydän kumminkin sanoi aamulla pumpumpumpumpum (vaikea saada tähän se oikea laukkamainen tahti tallennettua), ja minä vaan toivon, että pikkuinen ja pikkuisen istukka ja kaikki muukin voivat hyvin. Hyvältä ne ainakin tiistaina on kaikki näyttänyt. Jos tällä makoilulla saan pienen pidettyä hyvänä, niin on ne syysvaatteet kyllä maailman pienin juttu 😉 Mutta on ihana saada tavallisia turhamaisia ajatuksiakin tänne huolen sekaan mukaan.

Kuumeisesti odotan myös sairaalasta saapuvaa kutsua. Sain sinne lähetteen, että he tarkistaisivat minut vielä ennen rakenneultraa ja pelottaa jos ne hylkäävät sen. Ainakin tämän nt-ultran he hylkäsivät ja jouduin kunnan kautta menemään. Se ei nyt niin haitannut kun pääsi niin tarkkaan ultraan yksityisten tiloissa, mutta muuten haluaisin jo kovasti sairaalaan takaisin tutkittavaksi, niin kaikki eivät olisi niin pihalla jos äkkilähtö tulee. Vaan olisin heillä hoidettavana jo valmiiksi.

Tässä jo miehen kanssa mietittiin, josko siirrettäisiin mies siirtäisi sängyn olohuoneeseen, niin voisin tähyillä paremmin makuultaan telkkaria. Meidän sohva kun on niin kulutettu kuopalle loppuun, että siinä on oikeasti paha olla pitempään. Ja näillä tulevilla saikkurahoilla ei kyllä uusia ostella. En tiedä. Jos tähän tulee täyslepokomento, niin huolettaa jo nämä minun ruokahimot ym. Kuka mulle niitä tekee kun mies on töissä? Toi laiska kissako minua auttaa? 😀

No pitää toivoa, että se menisi tällä ohi, niin pienesti saan kuitenkin liikuskella ja haeskella kaapeista ruokaa ym. Jos saataisiin reilu kymmenen viikkoa edes eteenpäin. Sitten oltais jo paremmilla viikoilla, eikä olisi enää pitkä aika hyviin mahdollisuuksiin. 

Voi luoja tulee pitkä aika! Noh, onneksi on kirjahylly täynnä kirjoja 😉

Ehkä soitan myös äitille, jos se haluaisi verhojen ompeluhommia ja tulla samalla pitämään mulle seuraa 😀 Ja kävisi kaupan kautta ja toisi läjäpäin kynttilöitä, niin täällä olisi tunnelmallisempaa 😉 

Pitäisikö yrittää opetella käyttämään vähän sukua apuna? Ehkä. <3