Voihan käyrät!

Niin no tuossa otsikossahan se tuli, voihan käyrät! Ja ennenkuin joku ripittää mua niiden tarpeellisuudesta, niin kyllä uskon siihen itsekin. Ovat ne tarpeellisia, jotta voidaan huomata mahdollisia poikkeuksia. On todella hyvä oikeasti, että meillä seurataan pienestä pitäen näin tarkasti. Ja varsinkin pienenä. 

Mutta.. jos lapsi ei mene keskikäyrällä, niin onko se on aina mainittavaa? Tahtoisin välillä kysäistä, että huomaako neuvolantäti minun ja hänenkin yksilöllisyyden? Hän on minua huomattavasti lyhyempi ja pyöreämpi. Toki saattaa hän kuulla jokaisella lääkärikäynnillä kehoituksen laihdutukseen, mistäs minä sen tiedän, mutta hän ehkä voikin siihen vaikuttaa. Tai sitten ei.

Mutta millä minä vaikutan lapsen kasvuun, joka elää maidolla? Meillä eletään kyllä korvikkeella, mutta muuksikaan en pysty enää muuttumaan. Vanha neuvolantäti oli niin ihana maalaisjärjellä varusteltu täti, joka ei huolestunut pienestä pyöreydestä, eikä totisesti näyttänyt minulle kaavioita lapsen kasvusta, että niin teillä nyt mennään täällä +1 ja +10% käyrillä, eikä tässä keskikäyrällä. Mutta uskon ja luotan, että hän varmasti olisi sanonut jos jotain huolestuttavaa olisi huomannut. Nyt sain mustaa valkoisella korvikkeiden määristä ja käytiin yhdessä käyrää läpi. Hei, toi poika on vähän vajaa kolme kuukautta. Miten niistä kolmesta pallerosta saadaan siellä käyrillä edes aikaiseksi jotain, kun kuitenkaan ei mitään heittoa ole? Mutta noh, joo isompi poika se on kuin keskikäyrän pojat. Tottakai. Isompi se on kuin miinuskäyrän pojat ja pienempi kuin +2 käyrän pojat. Minkäs minä sille teen? Jos kuulemma paino nousee vielä noususuhdantaisesti ylöspäin niin sitten pitää puuttua. Hitto, että oon stressissä täällä nyt miten syötän mun vauvaa kun se juo maitoa! Huudatanko sitä jonkun nälän vai.. en todellakaan. Tai pienennän annoksia, niin päästään taas siihen, ettei nälkä pidä kahta tuntia kauempaa ja jos niin usein syödään, niin mahakipu on taattu. Nyt ollaan normaalissa kolmen-neljän tunnin syöttävälissä.

Ja laskin vielä kunnolla noi maitoannokset yhteensä, niin meillä syödään 960ml maitoa vuorokaudessa ja suositus on 700-1200ml tuon ikäiselle, niin en nyt mielestäni syötä sitä mitenkään liikaa. Pikemminkin me voitais huoletta nostaa annosta jos poitsu niin vaatisi.

Ärsytti niin suunnattomasti kun raskausaikanakin minulle sanottiin ultrissa, että teillä on siellä vähän isopi, keskivartalopyöreä lapsi. Joka kerta kuulin tuon! Ja voi jestas, milläs minä siihen voin vaikuttaa? No joo herkuttelin kyllä, mutta ei mun ruokavalio sokerista koostunut. En itse kerännyt painoakaan kun 11kg koko aikana ja yksi ihana lääkäri sanoi, että kyllä sinä olisit itse lihonut (olen kyllä lihomiseen taipuvainen) jos minä omalla syömisellä ja niillä herkutteluilla olisin vauvaani isommaksi kasvattanut. Kiitos! Yksi ainoa lääkäri sanoi näin. Kaikki muut vaan toitotti, että on pyöreä lapsi keskivartalolta ja ei ole nyt keksikäyrällä vaan yli. Huoh.

En toisaalta ihmettele miksi on niin paljon syömishäiriöitä jo lapsilla. Maalaisjärkeä saisi käyttää mielestäni enemmän, eikä jokaisen kohdalla tuijottaa sitä mitä THL:n sivuilla sanotaan. Tai jos on oikeasti aihetta huoleen niin sitten, mutta nyt meitä vaan huomautettiin ja ohjeistettiin, mutta vielä sanoi älä huoli. No enpä joo.

Muutenkin huolehdin koko ajan, että tämä lapsi pysyis nyt vaan hengissä ja oon ihan herkkänä kaikelle, niin sitten me paneudutaan pojan painoon koko neuvolankäynnin ajan. Ja me mennään tosiaan siis +1 käyrällä, eikä mun mielestä ole huolestuttavaa mennä vielä +2käyrällä, mutta ehkä tässä juuri on se ero, että mä nyt en ole ammattilainen.

Mulla on aivan äärimmäisen tyytyväinen pyöreäposkinen poika kotona, jolla saisi mielestäni muutama vauvamakkara ollakin ja aion hitto vie olla niin ylpeä tuosta! Niin kauan odotettu, niin paljon kaivattu, että tämä jääköön viimeiseksi purnaukseksi noiden käyrien suhteen ja sitten jätän ne omaan arvoonsa, ellei ole oikeasti huolestuttavaa. 

Ja kuulin tuttavien suusta, että yleensä reippaammin kasvavat vauvat on tyytyväisempiä kuin he jotka kasvavat vähän hitaammin. Mene ja tiedä, mutta meidän jäntevä jätkä on kyllä supertyytyväinen ja iloinen jokeltaja! <3

 

 

Perhe Lapset Vanhemmuus

Eloa tuon pojan kanssa

Hahuuu, Guuu, Aguuu, iiiiih, heheee, prrrrrrrrrgrrguuuu. 

Nämä äänet kuulee yleensä joka aamu tuolta päälle 60senttiseltä täydellisyydeltä. Ei kiukuta enää yön kummalliset, ylimääräiset herätykset yhtään. Miten voisikaan kun nuo katseeseen porautuvat riemua ja valoa täynnä olevat silmät tapittaa minua herkeämättä? Ja kun sen aamun ensimmäisen suukon muiskauttaa, niin paras vastaus sille on korviin vetäytyvät suupielet. Rakas! Vaan niin älyttömän rakas! 

Kuvaillaampa hieman poikaa sillä, että tuo ruskea tukka mikä ei näytä ainakaan vielä lähtemisen merkkejä on aavistuksen alkanut punertamaan ja pyöreiden poskien kaverina on tikanpoikasta muistuttava, kuitenkin hieman pyöreä nenä ja mantelinmalliset silmät, joita on jo syntymästä saakka kehystänyt ihan oikeat kulmakarvat. Punainen suppusuu kruunaa tuon pikku pärstän. Ihan silläkin, että isosiskolla oli ihan samanlainen suu ja on haikean ihanaa katsella pikkuveljen yhdennäköisyyttä.

Mittaa tuo tyyppi on kerännyt itselleen varmaan jo 62cm ja painoakin uskon olevan jo 6,3kg. Hurjaa tahtia alkoi kasvamaan alun painontipahduksesta huolimatta. Paino ja pituus menevät hyvässä suhteessa toisiinsa vaikka tuolla tuollaiset rakkausmakkarat reisiin on tullutkin 😉

No mutta miten se elämä sitten menee hänen kanssaan? Hyvin. 

Me ollaan tähän mennessä päästy suht. helpolla, mikä on ihan jees, ottaen huomioon kuinka vaikeaa tähän pisteeseen on ollut päästä. Mutta jos sieltä olisi se vaikeinkin tapaus tullut, rakkautta sekin olisi ollut. 

Hetki sitten mietin kuinkahan kauan nämä yöt ovat tälläisiä, että parhain pätkä unta on kolme tuntia ja sekin saapui ehkä kerran viikkoon? Väsymys kyllä alkoi painaa, vaikka en sitäkään niin kamalan raskaana osannut silleen pitää. Ehkä olen oikeasti työstänyt itseäni ottamaan vastaan kaiken mitä tulee ja asennoitumaan siihen etten valita kun se vauva on täällä. No ei täällä nyt mitään pyhimyksiä olla kuitenkaan. 

Kyllä olen valittanut ja itkenyt väsymystä, jopa suuttunutkin. Ehkä psykologikäynneistä on kuitenkin ollut sekin hemmetin hyvä hyöty, että siellä olen kuullut kuinka normaalia on esim suuttua vauvalle ja se on ihan ok. Tunteet pitää sallia. Aivan kuten suruprosessissa. Kun hyväksyn, että tämä on vaan tämän hetkinen tunne, niin samalla se jo meneekin ohi. Tai ei ainakaan jää päälle jylläämään. Ja samassa tuon pojan joku pieni ilme muuttaa kaiken suunnattomaksi iloksi ja onneksi. Tunteiden vuoristorataa se tämäkin siis on. Onneksi eritavalla. 

Mutta palaten tähän miten arjesta on tullut vieläkin helpompaa on se, että yhtäkkiä tuo poika pidensi unipätkiään. Ensin niin, että muutaman yön hän nukkui kolmen tunnin sykleissä. Sitten siirryttiin nukkumaan niin, että ensimmäinen pätkä oli aina neljä tuntia ja loput kolme. Ja jo muutamassa viikossa on tapahtunut niin suuri muutos, että nyt ollaan viime viikolla muutamat yöt, ja nyt jo koko viikonloppu nukuttu ensin viiden-kuuden tunnin pätkä ja seuraava kolmen-neljän tunnin pätkissä. Toivottavasti tämä muutos on pysyvä, satunnaisia öitä lukuunottamatta. On äidillä ja isälläkin jo ihan ihmismäisempi olo taas. Pojan yö alkaa yleensä kahdeksalta, välillä heittäen tunnin myöhempään tai puolisen tuntia aikaisempaan. Tämä on ollut aika vakio jo pitkään. Aamu alkaa aikaisin, mutta se ei haittaa yhtään varsinkaan jos nämä yöt saadaan pysymään tälläisinä.

Nauravainen poika on kyllä hieman kärsinyt mahavaivoista, mutta nyt ruokavälin pidentyessä ne ovat helpottaneet. Ja, nyt joku lynkkaa mut, mutta kun aloin silloin tällöin antamaan huikan keitettyä, jäähdytettyä vettä, on olo helpottanut huimasti kun kakka saadaan kulkemaan helpommin. Ja kun kakka kulkee, ilmavaivat vähenee. Summa summarum tyytyväisempi ja nauravaisempi ukko 🙂 Ja kun meillähän on siis rintamaito loppunut jo kokonaan niin en voi hakea omasta ruokavaliosta helpotusta ja trust me kyllä on korvikkeet kahlattu läpi ja sopivin löydetty. Meillä se on Valion Tuuti.

Kaiken kaikkiaan, vaikka täällä keskusteluista on tullut yhtä vokaalien ääntelyä ja lattialla oleilua, niin elämästä on tullut paljon sisällöllisempää. Me oltiin vanhempia ilman lasta jo niin pitkään, että nyt tämä tuntuu juuri siltä kuin pitää.

Vaikeaa kertoa yhteen postaukseen kaikkea mitä tämä meidän elämä tällä hetkellä on kaikkien vaipanvaihtojen ohella, niin taidanpa kirjoittaa ihan oikean Päivä meidän kanssa-postauksen joku päivä. 

 

Ollaan niin onnellisia tuosta tyypistä, että ollaan ihan vakavissamme puhuttu, että alettaisko ihan reippaasti murtamaan hiljaisuutta lapsettomuudesta, lapsettomuushoidoista ja kohtukuolemasta. Silleen realistisesti eikä vuodateta tunteita toisten harteille 😉

Jää on jo murrettu yhden pariskunnan kanssa.

 

Edit. Tarkoitan suuttumuksen tunteita vauvaakin kohtaan. En oikeasti sellaista suuttumista mitä esim miehen kanssa pystyy meuhkaamaan 😉

 

Perhe Lapset Vanhemmuus