VIIME KERRASTA ON NIIN KAUAN

No mutta ihanaa tammikuista sunnuntaita kaikille! 

Viime kerrasta on todellakin niin kauan aikaa. Varsinaisesti en voi sanoa, että liian kauan, koska selvästi olin kaivannut taukoa myös tästä.

Luin edellisen postaukseni ja ymmärrän hyvin miksi tarinointi on jäänyt siihen. Vähän vahingossa, mutta kuitenkin.

Täällä todellakin ollaan saatu elää sitä ihan tavallista perhearkea kaikkinensa. Ja nyt tuo, viimeksi 7kk ikäinen vauveli on kahden vuoden kynnystä elelevä taapero. Ihana ilopilleri edelleen.

Syy miksi palasinkin tänne takaisin taitaa löytyä samoista ajatuksista kun edellisessä1,5 vuoden takaisessa tekstissä. Nimittäin vauvakuume.

Viimeksi se on tungettu takaisin kuoppiinsa ja jätetty sinne. Nyt noin puolisen vuotta se on nostanut päätään, vaikka asia on jätettiinkin sinänsä omaan arvoonsa. Muutamat illat ollaan ennen nukkumaanmenoa vatvottu asioita, miten se pelottaisi, olisi kyllä ihanaa, mutta silti, pelottaisi.

Joulukuussa taisi molempien ajatuksissa kirkastua, kun mies tuli ja sanoi, että yritetään vaan. Meinasin yskäistä kahvit lattialle. Sen verran puskista tuli tämä kommentti. Olin kyllä itse jo aiemmin saanut selvyyden itselleni, että olisin valmis uuteen koitokseen, isolla JOS sanalla. Jos se onnistuu. Sitten mahassa käväisi perhosia ja taisin järkytyksestä hymyilläkin vähän. Vaikka muutama päivä menikin vielä tämän varmuuden sulatteluun, niin  otin loppuen lopuksi puhelimen käteen ja soitin mitä pakastealkiollemme kuuluu. Ja nyt on tilanne se, että olen menossa ensimmäiseen ivf-siirtoon luonnonmukaiseen kiertoon. Pitää vain toivoa, että 5pv ikäinen blastokysti selviää sulatuksesta. 

Keho on näköjään saanut olla hyvin rauhassa, kun kaikki toiminto oli niin selkeää, että uskalletaan ihan ilman lääkkeitä tähän lähteä. Siirron jälkeen saan ainoastaan luget auttamaan kiinnitymistä tai pysymistä. En edes satavarma ole mihin ne olikaan. Mutta sen verran reippaasti olen kaikissa kolmessa (se ensimmäinen km mukaan laskettuna) raskaudessa vuotanut verta, joten kaikki ”pysymis”avut otetaan vastaan. Pojan raskaudessa ne oli käytössä myös. Sattumaa sinänsä varmaan, koska ei esikoisen kohdalla ollut raskauden alkamisen kanssa vaikeuksia(vaikka siis inseminaatio), mutta niin. Siinä kävi muista syistä miten kävi.

Vuosi 2018 alkaa aika jännittävillä asioilla. Tämän kaiken lisäksi etsinnässä on myös uusi koti.

Muutosta tarvitaan. 

Ehkä tulen päivittämään asioita tännekin taas. ;)

Ihanaa alkuvuotta kaikille! <3